Flyktingarne – Karkurien ruotsinkielinen näyttämösovitus (1872)
Pentti Paavolainen
Ruotsalaisen teatterin (Nya Theatern, vuodesta 1887 Svenska Teatern i Helsingfors) arkistossa on Rafael Hertzbergin (1845–1896) Aleksis Kiven Karkureista tekemä ruotsinnos ja näyttämösovitus Flyktingarne. Skådespel i 5 akter (SLSA 1270 Svenska Teaterns arkiv; biblioteksnummer 731). Foliokokoinen sivunumeroimaton pääkirja on laadittu joulukuussa 1872 valmistunutta esitystä varten. Mustekynällä kirjoitetun tekstin päälle on tehty lyijykynällä pari sensuurista tai itsesensuurista johtuvaa merkintää.
Rafael Hertzberg toimi kriitikkona, toimittajana ja kirjailijana. Hän ruotsinsi runsaasti suomenkielistä kansanrunoutta ja proosaa. Alkusyksystä 1872 hän tarjosi Nya Theaternin dramaturgi Fredrik Berndtsonille sovitusta ja runomittaista ruotsinnosta Kiven näytelmästä Karkurit. Teatteri päätti ottaa sen esitettäväkseen osin vastatakseen edellisen kevään julkisiin syytöksiin, ettei se ollut esittänyt vielä mitään Kiveltä. Kantaesitykseen 13.12.1872 liittyi Kaarlo Bergbomin julkisuuteen nostama kysymys tekijänoikeuksista (ks. Paavolainen 2017, 125–127; Paavolainen 2017, 32–50) .
Rakennemuutokset
Sovitus on ainakin kolmanneksen alkuperäistekstiä lyhyempi. Juonen kannalta mukana on kuitenkin kaikki olennainen, vain repliikkien tunnelmointeja, runollista kehittelyä ja pohdiskeluja on jätetty pois. Seuraavassa käytetään termiä kohtaus (scen) tarkoittamaan näyttämöllä olevien henkilöiden kokoonpanossa tapahtuvia muutoksia. Kuvaelmalla (tablå) tarkoitetaan näyttämökuvan vaihdoksesta alkavaa uutta jaksoa näytöksen (akt) sisällä. Suomenkielisissä merkinnöissä seurataan kuitenkin edellä käytettyä kohtausjakoa (ks. Pohjola-Skarp 2017b, 83–85; kohtausten ja kohtausjaksojen numerot on erotettu pisteellä, esimerkiksi I:3.4), ja ruotsinkielisissä käytetään analysoitavan pääkirjan merkitsemistapaa.
Sovituksessa näytelmästä on poistettu vain yksi henkilö, Viitalan (Markuksen) kartanon paimen ensimmäisestä näytöksestä. Osan nimistä Hertzberg on vaihtanut ruotsalaisemmiksi: Magnus (Mauno), Martin (Martti), Nils (Niilo) ja Paul (Pauli). Nimet Elma, Hanna, Markus, Tyko ja Yrjö ovat säilyneet muuttamattomina.
Ensimmäisessä näytöksessä kohtauksista puuttuu vain Martin ja paimenen kohtaus. Toisen näytöksen ensimmäinen ja toinen kuvaelma etenevät kohtausten osalta kuten alkuperäisessä, mutta jälkimmäisessä kuvaelmassa on runsaasti tekstilyhennyksiä ja tiivistyksiä. Myös kolmatta näytöstä Hertzberg on sovittanut samoin periaattein, joten tiivistyksiä on siinäkin kautta linjan. Neljännen näytöksen muodostaa alkuperäisen neljännen näytöksen ensimmäinen kuvaelma.
Viides näytös Hertzbergillä (ja monilla sovittajilla tämän jälkeen) alkaa siitä, missä Kivellä on neljännen näytöksen väliverho ja uusi kuvaelma (”Avara kangas”). Kiven alkuperäinen viides näytös jatkuu siihen välittömästi. Jossain määrin tarpeeton vanha näytösraja siirtyy näin aikaisemmaksi, ja laajentunut viimeinen näytös tapahtuu kiinteästi samassa paikassa.
Merkittävin sisältömuutos on loppukohtauksessa: kun Tyko on haavoittanut miekallaan Nilsiä, tämä ampuu ohi niin, ettei Tyko haavoitu. Nils itse kuolee miekanhaavaan. Pistoolin laukaus herättää Elman, joka kohtaa Tykon elävänä. Loppu on lyhyt yleisen sovinnon juhla.
Hertzbergin tiiviit silosäkeet
Kiven Karkureissa proosa- ja silosäejaksot vaihtelevat, kun taas Rafael Hertzbergin sovituksessa käytetään kauttaaltaan silosäettä. Esimerkiksi seuraavissa ensimmäisen näytöksen repliikeissä Herzberg on ruotsintanut Kiven proosadialogia silosäemuotoon (ruotsinnoksen sitaatit annetaan viimeisen tekstikerrostuman mukaan; puhujien nimet on merkitty vertailtavuuden helpottamiseksi kaikkialla omille riveilleen):
|
I:1.2 AKKA (katseltuaan Elman kättä). Kohta murhe on lopussa. Sitä korppihaukkaa, joka tähtää nyt sydäntäs, et sinä pelätä tarvitse. Hänen siipensä lannistuvat ja hän lyyhistyy alas; sillä ylevä kotka kaukaisilta kukkuloilta on sun päälles iskenyt tulisen silmänsä. Hän luokses kiitää halki sumujen ja pilvein kuin nopea vasama, ja hänen saaliiksensa joudut sä, ja ravittu on hän ijankaikkiseksi. |
I:2 GUMMAN (sedan hon en stund betraktat handen.) Snart sorgens tid har nått sitt slut. Den falk, som nu till mål har edert hjerta, Ni ej behöfver frukta. Se hans vinge Rén slappas, och till jorden sjunker han_ Men högt bland molnen sväfvar stolt en örn, Från fjerran klippor har hans öga sökt er; Han skjuter som en blixt från molnen ner, Hans byte blir ni, och hans lust blir mättad._ |
| (– –) HANNA. Ei, eukkoseni, en rohkene minä nostaa tulevaisuuteni esirippua. Ehkä eteeni kuvattaisiin tapauksia synkeintä lajia ja niin mun käsittäis levottomuus ja hyödytön murhe. Ei, ei! Minä olen tytyväinen siihen mitä sisärelleni ennustitte, ja iloitsen hänen kanssansa. |
(– –) HANNA. Ack, kära mor, jag törs ej visa den! Ej vågar jag min framtids slöja lyfta_ Hvem vet, kanske jag såge hemska ting. Som sen mitt bröst med oro skulle fylla_ Jag nöjer mig med det ni spått min syster. |
Kun Tyko ja Pauli ihailevat maisemia Tornivuorelta, Hertzberg on kääntänyt Kiven silosäkeitä ruotsinkielisiksi silosäkeiksi:
|
I:3.4 TYKO. Niin; mä näen, Vaan uskoa en tahdo mitä näen. |
I:3 TYKO. Jag ser! Men jag ej vågar Till hvad mitt öga skådar sätta tro! |
|
PAULI.
No, silmäm’ harhailee. Me istumme Uraalin kaivantojen syvyydessä Ja kodost’ uneksumme kaukaisesta. |
PAUL.
Nåväl, din syn bedrar dig. Än vi sitta Djupt nere i Uralska bergens grufvor Och se i drömmen blott vårt barndomshem. |
|
TYKO.
Ei! Tornivuorella me seisomme Ja tuossa toivon ompi valtakunta. Käy, tuuli vapaa synnyinlaaksoista, Käy, riehu, ilostasi hurjapäänä Ja siipes ihanasti jähdyttäköön Tät’ otsan ihanata polttoa! Käy, tuuli, lempeästi liehutellen Lumiliinaa hartioilla kauniin immen, Mi kenties käyskelee nyt kankahalla Tuoll’ kultaisella, hämärässä illan! Käy, myrsky; tämä myrsky autuus on! (Leimaus). |
TYKO.
Nej, här vi stå uppå vår fosterjord Och der, der se vi hoppets sköna verld. Du fria vind ifrån min barndoms dal Kom, fläkta kring min heta pannas glöd. Gå sedan sakta bort, och lyfta mild Den hvita slöjan ifrån hennes lockar, Som kanske vandrar nu i lunden der Bland blomsterångor uti qvällens skymning Kom, stormvind, kom! Jag älskar dig. (Blixt.) |
Sovitukselle ominaista on tiivistäminen. Laajoissa maalailevissa jaksoissa tyydytään vain olennaiseen, ja esimerkiksi sisäiset pohdinnat tai pitkät sivupolut on jätetty pois. Esimerkiksi Elman 20-säkeinen monologi (I:1.1), joka alkaa ”Ah näkisinkö hänen viel’! Oi päivä”, on supistunut 13 säkeeseen.
Joissakin jaksoissa Kiven runollinen proosa on ruotsiksi yksinkertaistunut ja muuttunut tiiviiksi ja värittömiksi silosäkeiksi. Näin on tapahtunut esimerkiksi seuraavassa ensimmäisen näytöksen dialogissa:
|
I:3.5 TYKO. Karkureina otsilla terästetyillä tulemme Uraalin kaivannoista, lentäen kuin lohikärmeet luolistansa me tulemme, ja tässä on viimein tiemme pää. |
I:4 TYKO. Vi komma från Ural, Der vi i fångenskap försmäktat; men Det blef för trångt der nere uti berget. Vi flydde._ Men en annan gång vi mera, Få härom tala! _ _ Gif du nu blott svar! |
|
(– –) YRJÖ. Jos impesi nyt toiseen katsahtaa, niin mitä aiot? Käyt kaiketi kamppaukseen miehes kanssa? |
(– –) YRJÖ Men om hon vändt sitt öga till en annan, Hvad ämnar du då göra? Slåss med honom? |
|
TYKO.
Jos narri olisin. Mä valanrikkojaa kiroon, hänet ijäiseksi unohdan ja toivon vielä toisen naisen löytyvän itselleni. Hänet unohdan, vaikka olis hän kaunis kuin kesäyössä Sulamit, vaikka katuiski hän tekoansa ja maassa edessäni rukoillen matelis. Tämä kuule, taivas korkea, tämä lupaukseni on, ja, se tietään, ennen kuolemaan kuin siitä poikkeisin mitä olen luvannut. Tämä avu, tämä into miehuuden on tehnyt mainioksi sukuni, jonka mielilause on: ”kuin kallio myrskyssä.” |
TYKO.
Då vore jag en narr. Menederskan Förbanna skulle jag och sedan glömma. Ja, vore hon så skön som Sulamit, Och skulle och på knä sitt verk hon ångra Förskjuta henne skulle jag ändå! Den eden jord och himmel höra må! |
Näytösten sisällölliset muutokset
Hertzbergin sovituksesta on jätetty pois erityisesti sellaisia Kiven Karkurien kohtia, joissa alkuteoksen teksti pysähtyy ja toiminta lakkaa etenemästä.
I näytös
Flyktingarnen ensimmäisessä näytöksessä Elman ja Hannan avauskohtauksessa (I:1.1) on tiivistetty tyttöjen toivetta sovinnosta vihaa pitävien kartanoiden välillä, minkä jälkeen siirrytään suoraan ennustajan tuloon (I:1.2). Välistä on jätetty kokonaan pois Elman tarkempi proosamuotoinen arvelu siitä, millaista juonta Niilo suunnittelee, sekä Elman kuulustelu Hannan tunteista Elman Pauli-veljeä kohtaan. Myös Hannan hämmennys vanhan ennustajanaisen ulkonäöstä ja ikääntymisestä, jota Hertzberg kenties on pitänyt liian karkeana yksityiskohtana, puuttuu ruotsinnoksesta.
Kuten aiemmin mainittiin, Kuuselan pehtori Martin kohtaaminen Viitalan paimenen kanssa (I:2.3) puuttuu kokonaan. Tämä Kiven kirjoittama alempisäätyisten koominen kohtaus jää siis näkemättä; juonen etenemistä viivyttävine leikinlaskuineen ja piiskauksineen se ei katsojan kannalta tuo uutta. Siksi myös tähän kohtaukseen liittyvä Niilon katkera kommentti Martille paimenen terveisistä kolmannessa näytöksessä on jätetty sovituksesta pois. Tästä syystä neljännessä näytöksessä alun perin ensimmäisen näytöksen tapahtumaan viittaava leini-kohtauksen toistuminen ei näyttäydy koomisena Flyktingarnessa. Siinä Markukselle pitkää nenää näyttävän Martinin tuska ja sanat ”Aj gikten, den fördömda gikten, aj!” (”Aih, selkäni! Leini perkele! Aih!”) jäävät näin irrallisiksi.
Tykon ja Paulin tulokohtauksesta (I:3.4) Hertzberg on lyhentänyt pitkän jakson, jossa he huutavat myrskyyn, ihailevat salamoiden komeutta ja vapauden huumasta nauttien lähettävät pilvien mukana terveiset Uraliin. Samalla itse ukonilma jää sovituksessa lyhyeksi, vain muutaman säkeen kestäväksi teatterimyrskyksi. Sateenjälkeisen metsän kauneuden ylistystä Hertzberg on tiivistänyt, mutta lisännyt karjankellojen kilahtelun ennen Yrjön metsästystorven ääntä.
Tykon kuulustellessa Yrjöä on tämän vastauksia tiivistetty. Laajan proosajakson Hertzberg on runoillut silosäkeeksi, jossa hän on lieventänyt kuvien hurjuutta. Tykon kuvitelma siitä, miten Elma ”maassa edessäni rukoillen matelis”, on sovituksessa vain sitä, että hän näkee naisen ”polvillaan katumassa”. Hertzberg on vähentänyt Kiven kuvien rajuutta, tai kuten hän itse lehtikirjoituksessa sanoo, niiden ”karkeutta” (kruditet). Myöhemmin Kaarlo Bergbom toimi samaan tapaan omissa sovituksissaan (ks. Paavolainen 2010; Paavolainen 2014).
Kohtauksen lopussa Tyko ja Pauli päättävät pukeutua ranskalaisiksi. Nämä repliikit puuttuvat ruotsinnoksesta. Kun heidät seuraavan kerran nähdään (II:6), he istuvat valmiiksi pöydässä ja Markus puhuttelee heitä ”Skål mina herrar i från Seinens strand!” Tällä tavoin Hertzberg on pyyhkinyt teknisesti turhia selittelyjä ja juonen punonnan ennakointeja.
II näytös
Flyktingarnen toinen näytös alkaa Nilsin klassista muotoa edustavalla yksinpuhelulla, jossa konna kertoo aikeensa yleisölle. Kohtaus Nilsin ja Magnuksen välillä noudattaa Kiven alkuteosta, samoin se, miten Nils pyytää Elmaa ja kertoo olevansa jo toisen kartanon eli Viitalan perillinen. Tässä yhteydessä Hertzberg on hieman viilannut näiden maalaisaatelisten tapoja. Esimerkiksi kohdassa, jossa Magnus ensin yksinään pohtii, miten vaikeaa Elmalla tulisi olemaan, ja Martin tulee sen jälkeen sisälle, Kivellä on vain parenteesi (Martti tulee) ja sen jälkeen lyhytrepliikkinen dialogi. Herzbergillä puolestaan perustellaan Martinin tulo paronin tiedustelulla tyttärestään. Näin Kiven tekstin epäselvää tilannetta pyritään selventämään. Elman tullessa alkuperäisteksti siirtyy silosäkeeseen. Ruotsinnoksessa teksti on tiivistettynä, ja Elman polvistuminen on pääkirjassa siirretty myöhäisemmäksi kuin Kivellä ja Hertzbergilläkin alun perin, ennen lyijykynällä tehtyjä muutoksia.
Flyktingarnen toisen näytöksen toisessa kuvaelmassa (II:2.7–9 ja II:6–10) paroni Markuksen talossa Tyko ja Pauli esiintyvät pukeutuneina ranskalaisiksi. Markus ei tunnista poikaansa Tykoa, mutta kertoo vieraille syyt hänen ja Magnuksen eripuraan. Kuvaelmassa ovat näytelmän arkaluontoiset kohdat ja siinä paljastuu paroni Markuksen tietty vanhakantaisuus. Samaa teemaa olisi käsitelty jo poisjätetyssä Viitalan paimenen kohtauksessa. – Kiven Karkureissa Markus esittää suorasukaista, aatelisen ylimielistä asennoitumista tai sen, miltä se muille näyttää. Suora säätykriittinen repliikki esiintyy Markuksen mielipiteenä: ”Tee talonpojalle oikein, vaan älä hyvin.” Repliikki pitäytyy kartanon isännän henkilökohtaiseen isäntävaltaan ja säätyoikeuksien säilyttämiseen.
Tässä kohtauksessa Hertzbergin ruotsinnos siirtää keskustelun yleisemmälle poliittiselle tasolle, kun Kivellä keskustelu on henkilökohtaisempaa. Nuorukaiset näyttäytyvät alkuteosta enemmän eurooppalaisina nuorukaisina, massojen oikeuksien puolustajina, jollaiset radikalismillaan tekisivät järjestyneen valtion mahdottomaksi. Markus on aristokraattisella kannalla:
|
II:2.7 MARKUS. Tiedänpä teidän sen uuden hengen lapsiksi, joka parhaillaan on ympärileviämässä tässä Europassa, ja joka viimein valtakunnat ja kaiken järjestyksen kumoo ja ihmiskunnan hävitykseen saattaa, jos ei sitä ajoissa estetä, kuristeta, että vaikenee hän ijankaikkiseksi villivaltaansa saarnaamasta. Välttämättömät ovat täällä etevyyden oikeudet ja säätyin pykälät. ”Tee talonpojalle oikein, vaan älä hyvin”, se on vakuutukseni alamaisiani kohdellessa. Jumal’ avita! hälle oikeuden teen, en kynnen-mustan vertaa vääryyttä, mutta jos hän pyrstöjänsä tahtoo röyhistellä, niin… (– –) |
II:6 MARKUS. Jag vet, den nya andens barn I ären, Den nya andens, som till slut skall söndra All samhällsordning i ett formlöst intet_ Hvad är det väl han vill, den nya makt, Som rasar i Europa? Störta ner Och kasta ut att blodigt slitas sönder Af massan, rättigheter, utan hvilka Ett ordnadt samhällsskick omöjligt är_ O, hvilket vanvett! – Nej, i stränga tyglar Bör folket hållas – det är statens välfärd._ |
|
MARKUS (nauraa) . Mutta juo, sinä junkkari. Juokaat, herrat. – Jos, katsellessamme mailmaa, eri lailla aattelemmekin, niin olette nyt kuitenkin vierainani, ja onneton se, joka teitä huoneessani loukkaa. – No, mitä aattelette herrasta Kuuselassa, jossa kävitte eileen? |
Men dricken, mina herrar! Om också Vi lifvet icke se med samma ögon, Så ären i dock mina gäster nu Och derför äfven mina vänner. – Men, Hur tyckte ni om baron Magnus som,…. |
Markus kuvaa Kuuselan ja serkkunsa Magnuksen asioita värikkäästi: serkukset eivät viihtyisi samassa paikassa, oli se sitten helvetti tai taivas. Hertzberg on kuitenkin ohittanut rajuimmat kielikuvat. Alun perin ristiriidan syitä, poliittista salaliittoa ja kuolemantuomion uhkaa ei selitä Markus, vaan Nils myöhemmin (II:7) suoraan Tykolle, Paulille ja Yrjölle. Kun Hertzberg siirtää asiasta pääkohdat Markukselle itselleen, hän pääsee lyhentämään Niilon pitemmät puheet. Samalla koko ryyppäyskohtaus on lyhentynyt.
Niilon kertomus Karkureissa sijoittaa hänet ja Markuksen aatelispuolueen kannattajiksi kansankuningasta vastaan. Omantunnonarka Mauno oli antanut koko salaliiton ja aatelispuolueen ilmi. Ruotsinnos hämärtää tämän arkaluontoisen, mahdollisesti Anjalan liittoon viittaavan hankkeen. Sinänsä viittaus pyövelinkirveeseen saattoi ajan yleisölle riittää tunnisteeksi, olihan upseerikapina maanpetos tai majesteettirikos, josta seurauksena oli kuolemanrangaistus:
|
II:2.7 MARKUS. Tämä on asiamme: Vuotta viisitoista sitten, lainasin hänelle summan rahaa, luvaten sitä häneltä ei ennen vaatia kuin tämän ajan mentyä, ja nytpä on se mennyt. Tuomio on jo kädessäni, ja kahden, kolmen auringon kiertyessä on sekä talonsa että suurin osa irtaintansa minun, ja maantiellä seisoo mies. – Triumf! |
II:6 MARKUS. Det hatet har också en giltig orsak. Med statens välfärd såsom förevändning En gång han mina planer krossat har. Just då jag stod vid målet. Mitt parti Blef störtadt. Mina vänner blödde grymt För bödelsyxan. Då var turen hans Att triumfera. Nu är turen min! I morgon ren jag låter honom drifva En usel tiggare från gård och grund. Det är min hämd! Ej bryr jag mig om gården, Snart lemnar jag min hela egendom Åt Nils, min fosterson. – Men jag har hämnats. |
Tykon suostumus Nilsin puhemieheksi tapahtuu ruotsinnoksessa alkutekstin mukaan. Niilon pitemmin esitetty idea siitä, että Tykon pitäisi olla tuovinaan terveisiä ja viime sanat sodassa kaatuneelta sulhaselta, on sen sijaan mukana vain yhden säkeen viittauksena. Ongelma Niilolle on, että naiset luottavat ennustuksiin.
III näytös
Kolmas näytös Maunon kartanossa alkaa Hertzbergin ruotsinnoksessa Elman ja Hannan kohtauksella, jossa Elma päättää pelastaa isänsä luopumalla Tykosta ja ottamalla Nilsin. Hertzberg on lyhentänyt tekstiä runsaasti. Elman kertoessa suostumuksesta isälleen, hän kuvailee Karkureissa Niilon rohkeata ja uljasta käytöstä sekä miehekkyyttä ja selittää sitten, että hänen lempensä ”Ei armahinta, korkeimpata ole, / Ei sitä pyörryttävää hourausta, / Mi taivaan tienoon meidät nostaa / Ja saattaa vertaisiksi jumalain (– –)”. Ruotsinnos pudottaa Elman tavanomaisen naisroolin tasolle, kun tämä sanoo vain lyhyesti: ”Han är ej ful – och har ett manligt sätt_ / För sådant äro qvinnorna ju svaga!”
Kiven monimutkaisia ilmaisuja on selvennetty juonen kuljetuksen kannalta. Hertzbergin sovitus on myös sävyltään pehmeämpi sekä puhetavaltaan muodollisempi ja enemmän etäisyyttä ylläpitävä, mikä tyylillisesti korostaa puhujien säätyläisyyttä. Ruotsinnoksessa ei päästetä purskahtamaan esiin hillitsemättömiä tunteen kerrostumia tai käytetä rajuja ilmaisuja. Hertzbergin käännöksessä esimerkiksi toistellaan Elman toteamusta ”qvinnan är så svag”, kun taas Kivellä on useita värikkäitä muotoiluja, kuten ”huikentelo on naissuvun perisynti” ja ”heikko, huikenteleva on kurja nainen”. Ilmaisut olisivat vaikeita kääntää eivätkä ehkä olisi uskottavia säätyläisnaisen puheena.
Sen jälkeen kun Elma on tunnustanut Charlemagnelle tunteensa Nilsiä kohtaan, noudattaa avainkohtaus ruotsinnoksessa varsin tarkasti Kiven alkutekstiä, joskin siinä on hieman enemmän runollista kohotusta. Tykon poistuttua Elma on saanut Hertzbergiltä ylimääräistä monologia puhuttavakseen. Näin näyttelijä saa mahdollisuuden näytellä aavistusta ja ristiriitaa, ja katsojalle jää aikaa miettiä, olisiko Elma sittenkin tunnistanut Tykon.
Aikalaiset moittivat Kiven näytelmässä esiintyvää Suomessa vierasta naimasopimusta. Kohtauksessa, jossa Kivellä naimasopimus allekirjoitetaan, on ruotsinnoksessa Magnuksella naimakirjan tilalla kaksi sormusta, vaikka puhutaan samaa tekstiä. Nilsin, Magnuksen ja Martinin poistuttua Elma jää Tykon, Yrjön ja Paulin kanssa. Mukana on kertomus hajalleen ammutusta kyyhkysparista, mutta Tykon molemmat tarinat on yhdistetty, jolloin Elma voi reagoida niihin. Näytös päättyy Elman yksinäiseen valitukseen (lamento), joka mukailee Kiven alkutekstiä, mutta toistelee sanaa ”menedare” (’väärin vannoja’, ’valapatto’).
IV näytös
Flyktingarnen neljännen näytöksen alussa Magnus tulee Viitalan kartanoon ja maksaa velkansa. Martinin näytettyä pitkää nenää Markukselle ja Nilsille poiketaan alkuperäistekstistä, sillä Markus kysyy, salliiko Magnus palvelijan loukata häntä näin, jolloin Magnus vahvistaa, että sanoisi itse saman. Kivellä tämä esiintyy vain Maunon ajatuksena. Näistä fyysisistä loukkauksista kehkeytyy kunniakysymys ja paronien välinen kaksintaistelu.
Pauli lohduttaa Tykoa ja kehottaa etsimään uuden naisen itseään lohduttamaan. Ruotsinnoksesta on lyhennetty Tykon pitkä kertomus siitä, miten Saharan yli Timbuktuun paenneet muinaiset karthagolaiset yhä kaipasivat kotiinsa meren rantaan. Tyko kehittää vihaansa nähtyään Niilon ja Elman kihlaussuudelman. Paulin pitäisi nyt vain palata kotiin oikeassa hahmossaan, mutta Tyko lähtisi kauas kotimaan kauneudesta. Tykon kuvitteleman matkan kohde on taas poliittisesti herkkä teema: Kivi kirjoittaa Turkin sodasta, missä Tyko syöksee itsensä ”kaarevien miekkojen kilinään.” Siellä Kiven Tyko Orionin (Kalevan miekan) kohotessa ajattelee seitsentähtistä Otavaa sekä ystäväänsä Paulia. Hertzberg on tehostanut tätä kohtaa ja runoillut Tykon kuvittelemaan makaamistaan turkkilaisella sotakentällä ruumiskasassa ja katsomassa Otavaa (”Bland stela lik uppå Turkiets fält.”). Tässä kohdassa on ”pukki” (V) ja yliviivaus, jotka mahdollisesti liittyvät sensuuriin. Viittaus Turkin sotaan (”Mot kristenhetens fiender. När du”) ja ruumiskasaan on muutettu lyijykynällä sorrettujen kansojen asiaksi (”För de förtryckta folkens rätt”). Sen hyvän puolesta Venäjäkin ilmoitti aina taistelevansa. Kohta on poliittisesti kiinnostava:
|
IV:3.7 TYKO. Teroitanpa kalpani nyt partaista Turkkilaista vasten. Kauvas kulkee tieni, mutta viimein kuin vihainen myrsky mä itseni syöksen kaarevien miekkain kilinään. Elämä on vaivaa. – Nyt, Pauli, jätän sinulle jäähyväiset. PAULI. Sydäntä musertaa tämä päivä. Oi! – Niin, hyvästi, Tyko! TYKO. Niin juureva kuin isäimme viha oli meidän ystävyytemme. PAULI. Niin juureva, niin; ja niin lämmin kuin kylmä se. TYKO. Muistelenpa usein sinua ja synnyinmaatani ylhäällä Pohjassa täällä. PAULI. Koska ehtoosilla otava täällä kirkkaana loistaa, katsahda joskus sitä kohden. |
IV:5 TYKO. (– –) Jag går Att söka döden i en ärlig strid För de förtryckta folkens rätt |
|
TYKO.
Usein, veljeni, usein. Koska miekkaansa siellä Kaleva jälleen kohottaa, tänne katseeni teroitan ja tiedän Paulin löytyvän seitsentähtisen alla täällä. – Nyt, onko hyvin kaikki? PAULI. Oi, jos niin olis! |
I hösteqvällen karlavagnen ser, Så tänk, att kanske just i samma stund Dess strålar speglas i mitt brustna öga På sådant sätt vårt löfte vi ej brutit, Då vi förenade i döden äro. – |
|
TYKO.
Nyt seuraa minua vähän matkaa, viivy muutama päivä sillä retkellä, ja sitten takaisin palaat jalona Kuuselan poikana. PAULI. Niinpä teen. |
Nu låt oss gå. Kom följ mig uppå vägen. |
V näytös
Neljännen näytöksen jälkiosa (IV:4.10–14) on yhdistetty viidennen näytöksen alkuun, lisäksi Hannan ja Elman kohtauksesta kiviröykkiöllä on jätetty pois jäähyväiskirjeen piilottaminen. Myös myrkky- tai unijuomapullon asettelu näkösälle puuttuu.
Hertzbergin sovituksessa valmistavia keskusteluja on lyhennetty ja Elma vain pyytää Hannaa laulamaan vanhan kehtoveisun (V:2). Sitä laulaessaan Hanna punoo seppeltä puolanvarsista.
|
IV:4.11 Äitiinsä etsei lapsi, Itkien kauvan hän etsei, Tok’ viimein hän nähdä saa Sen liehuvan liinan pelloll’. Sinnenpä nyt kiirehtii Hän kultasantasella tiell’, Ja elokuun aurinko paistaa. |
V:2 Slumra, min lilla vän! Allt är så stilla än, Natten kring al och björk Hvilar så sval och mörk. – |
|
Äiti, kosk’ itkun kuulee, Leikaten kultaista olkee, Koht’ sirppinsä heittää hän Ja rientävi pienoist’ vastaan: Helmoihins hän kietoo sen Ja istuu auman äärehen, Ja elokuun aurinko paistaa. |
Mörkret förskräcker dig – Stjernan snart släcker sig, Solen i glöd och guld Vaknar så röd och huld. – |
|
Autuas uni on lapsen, Autuas katsanto äitin; Se taivahan rantaan käy Ja uneksuin viipyy siellä, Koska liehtoo lounainen, Kosk’ paistaa heljä aurinko Ja kultainen vainio läikkyy. |
Då blir det glans i höjd, Då blir det dans och fröjd, Då blir det skämt och lek, Kyssar alltjemt och smek. |
Karkureissa Tykon, Paulin ja Yrjön kohtauksen jälkeen Hanna jää vartioimaan Elmaa ja Pauli puhuttelee Hannaa, jolloin he tunnustavat rakkautensa (IV:4.14). Tämä rakkaudentunnustus puuttuu ruotsinnoksesta, joka jatkuu suoraan Hannan monologilla ”Till offer krönt de må dig finna här” (V:5).
Isien tultua kaksintaistelua varten paikalle ja Magnuksen löydettyä paperin valekuolleen Elman rinnalta tämä kääntyy äkkiä Markusta vastaan. Miekkailu keskeytyy, kun Pauli ja Tyko tulevat omissa vaatteissaan. Hertzbergillä kohtaus on tiivistetty juonen kannalta olennaiseen, tuntemuksia ja luulemisia on jätetty pois. Laajin poisto on Tykon monologi (V:3.6), jossa hän kertoo vankeudesta Uralin kaivoksilla; näin vältetään poliittisesti arka teema ja vähennetään toistoa aiempaan kohtaukseen nähden. Tyko siirtyy suoraan puhuttelemaan Markusta vetäen Nilsin vastuuseen riidankylvöstä ja Tykon perinnöttömäksi tekemisestä. Tämän Martin todistaa. Tämän jälkeen tekstiä on poistettu: tapahtumat etenevät suoraan Tykon ja Nilsin miekkailuun. Myös siinä repliikkejä on lyhennetty.
Tyko pistää Nilsiä miekalla ja kääntyy Elman luokse. Nils ampuu, mutta toisin kuin alkuperäisessä versiossa, sovituksessa Nils ei osu. Ammuttuaan Nils itse kuolee ilman loppupuheita. Karkureissa Markus kääntyy Niiloa vastaan ja lävistää tämän miekallaan.
Nilsin laukaus herättää Elman kuten Kivellä. Tyko ottaa hänet syliinsä. Heillä on vain lyhyt repliikinvaihto. Elman kuolinkohtaus ja yritys viimeiseen miekkatappeluun on jätetty pois Hertzbergin sovituksesta. Nämä kaksi täysin erilaista loppua on selkeintä esitellä rinnakkain:
|
V:5.11 MARKUS. Mauno, suuri osa elämämme matkaa on kulunut vihassa ja vainossa keskenämme. |
V:8 (Det har småningom börjat dagas). MARKUS. Vårt lif förflutit har i hat och tvedrägt, Vårt hjerta stelnat uti ondskans band. Och himlens åskor ha ej krossat oss! Ej jorden öppnat sig för våra fötter! Rén detta är långt mer än vi förtjenat. Och nu har Herren i sin nåd bevarat Ännu åt oss det dyraste vi ega, Har skänkt oss tvenne lif, för hvilka rén På glänt stod grafvens dörr. Mitt hjerta känner Sig djupt förkrossadt inför denna nåd. |
|
MAUNO.
Sen antakoon meille anteiksi taivaan Herra! MARKUS. Oi hirmuinen pimeys sieluissamme. – Mauno, nyt pyydän sun kättäs. MAUNO. Mun naapurini! (Kättelevät). MARKUS. Nyt, Mauno, elä rauhassa, peri Viitala ja yhdistä rakkaasti molemmat kartanot. Minusta pääset nyt. MAUNO. Markus, Markus! (Tarttuu hänen käsivarteensa). Ottakaat häneltä miekka. Hän riivauu. (Yrjö tempaisee hänen kädestänsä miekan). YRJÖ. Siivosti, herra! PAULI. Eläkäät, vanha mies, jos korkeuden armoa vielä toivotte. MARKUS. Haa! Sitäkö taitaisin toivoa minä? |
MAGNUS.
Må Herren oss förlåta! MARKUS. Tag min hand, Vi göre början! MAGNUS. Granne, här är min! (handslag.) MARKUS. (utbreder armarna mot Tyko, omfamning.) Min son! Min Tyko! (dito mot Elma.) Och min dotter Elma! |
|
HANNA.
Viel’ eikö loppunehet hirmutyöt? Mä sairastun jo nähdessäni näitä. Oi, Pauli! (Kallistuu Paulin rinnoille). PAULI. Urheutta vielä, Hanna! |
HANNA
(lutar sig mot Paul.) Hvad jag är säll! Af fröjd vill hjertat brista! (Morgonrodnan, bebådande solens uppgång, kastar ett rosenskimmer öfver alla föremål.) |
|
HANNA.
Mut olethan kuin Jumala sä kaunis! Murheesta, kauhusta ma tukehdun Mut juovun myöskin lemmen hekumasta. Ooh! MAUNO. Mä tunnen, että pian heitä seuraan; Tok’ ilauttaa mitä näen, nuoret. Te pyhään liittoon käytte? Erehdynkö? PAULI. Hän morsiamein on. Mut tästä sitten. Nyt olkoon huoli näistä uhreista. YRJÖ. Jää tähän, Pauli, minä käyn toimeen, saattaaksemme tästä pois näitä kuolon saaleita. (Menee). MARKUS. Mun Paulini ja neitoseni Hanna, Mit’ irtainta ja kiinteää on mulla, Se saakaat kohta; ottakaat se vastaan. Mä etsin itselleni jonkun loukon Ja siellä säkkiin, tuhkaan pukeun Ja armoo anon jos viel’ armoo löytyy. Mä tästä kiirehdin! (Poistuu kiivaasti). MAUNO. Miks’ eläisin mä enään? Minun kautta Se tähti tarhastansa syöstihin Tuonn’ alas varjoin maahan. Kuolo, riennä! Mut luonto itse parastansa tekee, Sen tunnen, silmäni jo himmentyy Ja jalkain horjuu. (Hannalle). Taluta mua, lapsi, Pois tästä; vuoteelleni vaivun mä Ja sitten ummistakaat silmäin te, Ja onnellisest’ eläkäät Ja rakentakaat rauhaa, rakkautta Taloihin, joissa vihan tuli riehui. Ne, jotka tätä tulta kannattivat, Nyt voimatonna ovat, laastaan pois Kuin myrskyyn akanat. – Jaa, niinpä käy; Ja sijan saakoon henki parempi. (Mauno, Hanna, taluttaen edellistä, menevät; Pauli, katsellen Tykoa ja Elmaa, seisoo jälellä). |
Se, hur naturen ler, som om den visste, Att hatet här sin skarpa udd nu misste, Att efter långa år af bitter strid, I gryningen försoning föds och frid! |
Kiven alkutekstin ja Hertzbergin aikalaisruotsinnoksen vertailu antaa mahdollisuudet kahtalaisiin päätelmiin. Karl Bergbomin (Anon. 1872a) ja Emil Nervanderin (1872) arvosteluissaan esittämät moitteet siitä, että Hertzbergin ruotsinnos ja näyttämöversio (lyhennys ja sovitus) eivät tee oikeutta Kiven alkuperäisteoksen rikkaudelle ja runolliselle luonteelle, näyttävät saavan vahvistuksen. Hertzberg kuitenkin lisää monissa kohdin tekstin ekonomisuutta ja karsii rönsyjä sekä selkeyttämällä sanontaa parantaa teoksen sopivuutta aikansa teatterikonventioihin. Merkittävää on, että Hertzbergin ruotsinnos tarkentaa poliittisia viittauksia ja käyttää dialogeissa säätyläisten piirissä todennäköisempiä puhetapoja.
