Kullervo

[Käsikirjoituskatkelmasta ja sen toimitusperiaatteista ks. liite ”Kullervon käsikirjoituskatkelma”]

huutaa.” Mikäs se on? ”Ulkomaalla veste tt ll ään las-tut tänne lentelevät.” Entäs se? Kilkkaas kalkkaas kivinen pelto, rautainen äjes, koivunkuores s t a sie-men.” Selittäkäät se. ”Wiis pitää, viis ~~pil~~ piekseetiaisen nokka kannon päähän.” Miksikä sen ar-vaisitte?

Tiera. (itseksensä.)

Olvi vaikuttaa.

Siipinen.

Mitä luulette muistostani

Tiera.

Hyvää vaan.

Siipinen.

Taidanpa laulaakin.

(laulaa) ”Täst’ on mennyt täst’ on tullut, täs on tien harju.”...

Harju, sen loppu-vaste on ”karju”

(laulaa) ”Pukkilan tytöt yhdes’ kyvät Niinkuin kurki-parvi”

Parvi, sen loppu-vaste on ”vi.”

(laulaa) ”Pukkilan työ Niinkuin kurk

Hih! Mitä sanott

Ääni on hyvä

Waikka vähän k

Anna olla vaan.

Mutta o v

kk kukon la

Tie

Taidetaanko niin huononpäiv niin ankaralla jylinällä?

Siipinen.

Niin se on kuin sanon. Ja tämä ”L ha-parta Herran valkeutta huutaa”, tarkoittaamyös kukkoa. ”Ulkomaalla vestellään lastut tän-ne lentelevät,” se on raha; kulta, hopea tahi kupari-raha.

Tiera.

Miehet, kuinka lie kulta-arkkumme laita. Menkäät ja kantakaat se tänne, me muutoin pian kado-tamme sen.

Keihäs.

Tule, Teränen.

Siipinen.

Minä tulen myös. (Keihäs, Teränen ja Siipinen menevät)

14 Kohtaus. Tiera ja sitten kohta Kulervo. Tiera.

Kullervo viipyy vielä. Hän lähti tästä semmoisella mie-lellä, joka pian taipuu olemalle. Minä menen hän-tä etsimään... Mossa tulee hän (Kullervotulee.) Kuinkt?

kuinka jaksan.

ksossa; se on myös se lossa että murhees- itkäijälliseksi akeln tähden, las- maa, niinkuin äs-

sensä. ä n , nkn m joka innosta syn- ssänsä.

Tiera.

Kullervo.

Waiti olen minä, vaiti ainiaan. — Mutta oletkokoskaan kuullut tyyneyden myrskyä, Tiera?

Tiera.

En ymmärrä mitä tarkoitat.

Kullervo.

Tyynydessä löytyy myrskyä myös. Jos sen kerranhavaitset, niin pitää sinun tunteman kuin kuu-lisit tuhansien kosken kohinan kaukaisuudessa.

Tiera.

Tyyneys vaikenee.

Kullervo.

Tyyneys teiskaa ja pauhaa. — Nyt hyvästi! Mi-nä kuljen kotia-päin.

Tiera.

Kotosi on autio.

Kullervo.

Ei ole minulla muuallekan mentävätä. — Kotia menen. Kentiesi elää vielä Wironen.

Tiera.

Wiivy seurassamme vielä muutama päivä.

Kullervo.

Ei, en viivy.

Tiera.

minä tiedän ettei kenkään taida kääntää pää-täsi. No, olkoon tiesi onnellinen.

Kullervo.

Ehkä näimme toinentoisemme viimeisen kerran.

Tiera.

Sinulla on jotain hirveätä mielessä?

Kullervo.

Kuinka niin? Emmehän tiedä koskaan, jos näemme huomista päivää. — Rauhassa kuljen minä kotia-päin, silmäillen alas poluulle, jota myöden kävelen; katselen nummen kanervia jalkajein edessä ja muurahai-sia jotka vilkkaasti urasella ~~kulkevat~~ kuleksivat; ja en kuitenkaan näe mitä näen. — Jää hyvästi,Tiera!... Mutta vielä yksi sana. — Onneni oli kova se on tosi, mutta oma vapa-tahtoni antoi sille vet-tä myllyn päälle. Ihmiset ovat myös vainoneet minua; kuitenkin luulen, että kaikki olisi parem-min käynyt, jos ajoissa olisin tullut ymmärtämään mitä elon rauhaan tulee. — Mutta näin on nyt käy-nyt; ja tekemättömäksi ei enään tule mi kerran teh-ty on. (Keihäs, Teränen ja Siipinen tulevat arkun kans-sa.)

Siipinen.

Meitä on neljä osa-miestä; sitä lukua saan minä nel-jänyksen tämän arkun sisällä-pidistä.

Kullervo.

Siipinen, tule ja osoita minulle tie tästä nummen harjul-le, siitä löydän itse.

Tiera.

Sitten tulet takaisin ja saat mitä olet ansainut.

Siipinen.

Minä olen nöyrä palvelianne.

Kullervo.

Hyvästi, Kaikki!

Tiera.

Woi hyvin, Kullervo!

(Kullervo ja Siipinen menevät) Keihäs.

Monta mielen-laatua on sillä miehellä. Eilen oli hän uljas ja täynään intoa, että luulit hänen loiskaavan maasta taivaaseen; tänäpänä kävelee hän niinkuin murhe-huoneessa.

(Siipinen tulee takaisin ja pysäyy teaaterin pe-rille) Tiera.

Siipinen, minkätähden tulet takaisin?

Siipinen.

Katsokaas kuinka vikkelä minä olen juoksemaan. (juoksee vinhasti pois)