Viidestoista Runo.*

Äiti lieto Lemminkäisen* Aina koissa arvelevi: "Minne on saanut Lemminkäinen, Kunne Kaukoni ← kaonnut, Kun ei kuulu jo tulevan Matkoiltansa maailmassa?" Ei tieä emo poloinen←,* Eikä kantaja katala, Missä liikkuvi lihansa, 10. Vierevi oma verensä, Kävikö käpy-mäkeä←, Kanervaista kangasmaata, Vai meni meren selällä, Lakkipäillä lainehilla, Vaiko suuressa soassa, Kapinassa kauheassa, Joss' on verta säärivarsi, Polven korkeus punaista. Kyllikki korea nainen* 20. Katseleikse, käänteleikse Koissa lieto Lemminkäisen, Kaukomielen kartanossa; Katsoi illalla sukoa←, Huomenella harjoansa, Niin päivänä muutana←, Huomenna ← moniahana Jo veri suasta vuoti←, Hurme harjasta norahti. Kyllikki korea nainen 30. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo nyt on mennyt mies minulta, Kaunis Kaukoni kaonnut Matkoille majattomille←, → Teille tietämättömille, Veri jo vuotavi suasta, Hurme harjasta noruvi." Siitä äiti Lemminkäisen Itse katsovi sukoa, Itse itkulle apeutui: 40. "Voi poloisen päiviäni,* Angervoisen ← aikojani, Jo nyt on poikani poloisen, Jopa laiton lapsueni Saanut päiville pahoille, Tuho on poikoa pätöistä, Hukka lieto Lemminkäistä, Jo suka verin valuvi, Harja hurmehin noruvi!" Kourin ← helmansa kokosi,* 50. Käsivarsin vaattehensa, Pian juoksi matkan pitkän, Sekä juoksi, jotta joutui, Mäet mätkyi mennessänsä, Norot nousi, vaarat vaipui, Ylähäiset maat aleni, Alahaiset maat yleni. Tuli Pohjolan tuville←,* Kysytteli poikoansa, Kysytteli, lausutteli: 60. "Oi sie Pohjolan emäntä, Kunne saatoit Lemminkäisen, Minne poikani menetit?" Louhi Pohjolan emäntä Tuop' on tuohon vastaeli: "Enpä tieä poikoasi, Kunne kulki ja katosi; Istutin oron rekehen, Korjahan kovan tulisen, Oisko uhkuhun uponnut, 70. Meren jäälle jähmettynyt, Vai saanut sutosen suuhun, Karhun kauhean kitahan." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Jo vainen ← valehtelitki, Susi ei syö minun sukua, Karhu ei kaa'a Lemminkäistä, Sormin sortavi sutoset, Käsin karhut kaatelevi; Kunp' on et sanone tuota, 80. Kunne saatoit Lemminkäisen, Rikon uksen uuen riihen, Taitan sampuen ← saranat." Sanoi Pohjolan emäntä: "Syötin miehen syöneheksi, Juotin miehen juoneheksi, Apatin ← alanenäksi, Istutin venon perähän, Laitoin kosket laskemahan, Enkä tuota tunnekana, 90. Kunne sai katala raukka, Koskihinko kuohuvihin, Virtoihin vipajavihin." Sanoi äiti Lemminkäisen "Jo vainen valehtelitki, Sano tarkkoja tosia, Valehia viimeisiä, Kunne saatoit Lemminkäisen, Kaotit Kalevalaisen, Taikka surmasi tulevi, 100. Kuolemasi kohtoavi←." Sanoi Pohjolan emäntä: "Jospa jo sanon toenki: Panin hirvet hiihtämähän,* Jalopeurat jaksamahan, Ruunat suuret suistamahan, Varsat valjastuttamahan, Laitoin joutsenen hakuhun, Pyhän linnun pyyäntähän; Nyt en tuota tunnekana, 41: 1. kova-osaisen; onnettoman. 43: 2. kurjan; vaivaisen. 69: 2. kohvaan; sosteesen. 110. Mi on tullunna tuhoksi, Esteheksi ennättännä, Kun ei kuulu jo tulevan Morsianta pyytämähän, Tyttöä anelemahan." Emo etsi eksynyttä,* Kaonnutta kaipoavi, Juoksi suuret suot sutena, Kulki korvet kontiona, Ve'et saukkona samosi, 120. Maat käveli mauriaisna, Neuliaisna niemen reunat,← Jäniksenä järven rannat; Kivet syrjähän sytäsi←,* Kannot käänti kallellehen, Risut siirti tien sivuhun, Haot potki portahiksi. Viikon etsi eksynyttä,* Viikon etsi, eipä löyä; Kysyi puilta poikoansa, 130. Kaipasi kaonnuttansa, Puu puheli, honka huokui, Tammi taiten vastaeli: "On huolta itsestäniki Huolimatta poiastasi, Kun olen koville ← luotu, Pantu päiville pahoille, Pinopuiksi pilkkumahan←, Haloiksi hakattamahan, Riutumahan riihipuiksi, 140. Kaskipuiksi kaatumahan." Viikon etsi eksynyttä, Viikon etsi, eikä löyä; Tiehyt vastahan tulevi, Niin tielle kumarteleikse: "Oi tiehyt Jumalan luoma, Etkö nähnyt poikoani, Kullaista omenatani←, → Hopeista sauvoani←?" Tiehyt taiten vastaeli, 150. Sekä lausui ja pakisi: "On huolta itsestäniki Huolimatta poiastasi, Kun olen koville luotu, Pantu päiville pahoille, Joka koiran juostavaksi, Ratsahan ajeltavaksi, Kovan kengän käytäväksi, Kannan karskuteltavaksi." Viikon etsi eksynyttä, 160. Viikon etsi, eipä löyä; Kuuhut vastahan tulevi, Niin kuulle kumarteleikse: "Kuu kulta Jumalan luoma, Etkö nähnyt poikoani, Kullaista omenatani, Hopeista sauvoani?" Tuo kuuhut Jumalan luoma Taiten kyllä vastaeli: "On huolta itsestäniki 170. Huolimatta poiastasi, Kun olen koville luotu, Pantu päiville pahoille, Yksin öitä kulkemahan, Pakkasella paistamahan, Talvet tarkoin valvomahan, Kesäksi katoamahan." Viikon etsi eksynyttä, Viikon etsi, eikä löyä; Päivyt vastahan tulevi, 180. Päivälle kumarteleikse: "Oi päivyt Jumalan luoma, Etkö nähnyt poikoani, Kullaista omenatani, Hopeista sauvoani?" Jopa päivyt jonki tiesi←, Arvaeli aurinkoinen: 120: 3. metsäsikana. 121: 1. iiliskottina; siilinä. "Jo on poikasi poloisen Kaotettu, kuoletettu Tuonen mustahan jokehen,* 190. Manalan iki-vetehen←, Mennyt koskia kolisten, Myötävirtoja vilisten Tuonne Tuonelan perille, Manalan alantehille." Siitä äiti Lemminkäisen* Itse itkulle hyräytyi, Meni seppojen pajahan: "Oi sie seppo Ilmarinen, Taoit ennen, taoit eilen, 200. Taopa tänäki päänä, Varta vaskinen harava, Piitä piihin rautaisihin, Piit tao satoa syltä, Varsi viittä valmistellos!" Se on seppo Ilmarinen, Takoja iän-ikuinen Vartti vaskisen haravan, Piitti piillä rautaisilla, Piit takoi satoa syltä, 210. Varren viittä valmisteli. Itse äiti Lemminkäisen Saapi rautaisen haravan, Lenti Tuonelan joelle, Päiveä rukoelevi: "Oi päivyt Jumalan luoma,* Luoma luojan valkeamme! Paista hetki heltehesti, Toinen himmesti hiosta, Kolmansi koko terältä, 220. Nukuttele nuiva kansa, Väsytä väki Manalan, Tuonen valta vaivuttele!" Tuo päivyt Jumalan luoma, Luoma luojan aurinkoinen Lenti koivun konkelolle, Lepän lengolle lehahti, Paistoi hetken heltehesti, Toisen himmesti hiosti, Kolmannen koko terältä, 230. Nukutteli nuivan joukon, Väsytti väen Manalan, Nuoret miehet miekoillehen, Vanhat vasten sauvojansa, Keski-iän keihäille, Siitä lenti lepsahutti, Päälle taivahan tasaisen Entisellensä sialle, Majallensa muinaiselle. Siitä äiti Lemminkäisen* 240. Otti rautaisen haravan, Haravoipi poikoansa Koskesta kohisevasta, Virrasta vilisevästä, Haravoipi, eikä löyä. Siitä siirtihen alemma, Meni myötänsä merehen, Sukkarihmasta sulahan, Vyötäröistä veen sisähän. Haravoipi poikoansa 250. Pitkin Tuonelan jokea, Vetelevi vastavirran, Veti kerran, tuosta toisen, Saapi paian poikoansa,* Paian mieliksi pahoiksi, Veti vielä kerran toisen, Sai sukat, hatun tapasi, Sukat suureksi suruksi, Hatun mieli-harmiksensa. Astui siitäkin alemma 260. Manalan alantehelle, Veti kerran pitkin vettä, Kerran toisen poikki vettä, Kolmannen vitahan vettä, Kerrallapa kolmannella Elo-tukku ← sai etehen Haravahan rautaisehen. Elo-tukku ei se ollut, Olipa lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli, 270. Puuttunut haravan piihin Sormesta nimettömästä, Vasemmasta varpahasta. Nousi lieto Lemminkäinen,* Kohosi Kalevan poika Haravassa vaskisessa Päälle selvien vesien; Vaan oli pikkuista vajalla, Yhtä kättä, puolta päätä, Paljo muita muskuloita, 280. Siihen henkeä lisäksi. Emo tuossa arvelevi, Itse itkien sanovi: "Vieläkö tästä mies tulisi, Uros uusi toimeaisi!" Päätyi korppi kuulemahan, Tuop' on tuohon vastoavi: "Ei ole miestä mennehessä, Eikä tuiki tullehessa, Jo silt' on siika silmät syönyt, 290. Hauki hartiat halaisnut; Sie päästä merehen miestä, Työnnä Tuonelan jokehen, Ehkä turskaksi tulisi, Valahaksi vahvistuisi." Tuop' on äiti Lemminkäisen Eipä työnnä poikoansa; Vetelevi vielä kerran Haravalla vaskisella Pitkin Tuonelan jokea, 300. Sekä pitkin, jotta poikki, Saapi kättä, saapi päätä, Saapi puolen selkäluuta, Toisen puolen kylkiluuta, Monta muuta muskulata;* Niistä poikoa rakenti, Laati lieto Lemminkäistä. Liitteli lihat lihoihin,* Luut on luihin luikahutti, Jäsenet jäsenihinsä, 310. Suonet suonten sortumihin←. Itse suonia siteli, Päitä suonten solmieli, Suoni-lankoa ← lukevi, Sanoen sanalla tuolla: "Sorea on suonten vaimo,* Suonetar sorea vaimo, Soma suonten kehreäjä Sorealla kehrinpuulla←, Vaskisella värttinällä, 320. Rautaisella rattahalla; Tule tänne tarvittaissa, Käy tänne kutsuttaessa Suoni-sykkyrä ← sylissä, Kalvo-kääri ← kainalossa, Suonia sitelemähän, Päitä suonten solmimahan Haavoissa halennehissa, Rei'issä revennehissä!" "Kun ei tuosta kyllin liene, 330. Onp' on impi ilman päällä Venehellä vaskisella, Purrella puna-perällä←; Tule impi ilman päältä, Neiti taivahan navalta, Soua suonista venettä, Jäsenistä järkyttele, Soua luun lomia ← myöten, Jäsenten rakoja myöten!" "Siallensa suonet laita,* 340. Asemellensa ← aseta, 279: 3. muruja; pieniä palasia. 293: 2. turska on iso merielävä. 294: 1. valaskalaksi. 315—376. Suonten sanat. Suutatusten suuret suonet, Valta-suonet ← vastatusten, Limitysten liutasuonet, Pienet suonet pääksytysten!" "Siit' ota utuinen neula←, Sulkku-niitti ← neulan päässä, Ompele utuisin neuloin, Tina-neuloin ← tikkaele, Päitä suonten solmiele, 350. Silkkinauhoilla sitele!" "Kun ei tuosta kyllä liene,* Itse ilmoinen Jumala, Valjastele varsojasi, Rakentele ratsujasi, Aja kirja-korjinesi ← Läpi luun, läpi jäsenen, Läpi liikkuma-lihojen←, Läpi suonten soljuvaisten, Liitä luu lihoa myöten, 360. Suoni suonen päätä myöten, Luo hopea luun lomahan, Kulta suonen sortumahan!" "Mist' on kalvo katkennunna, Siihen kalvo kasvattele, Mistä suonta sortununna, Siihen suonta solmiele, Kusta verta veihlähtännä, Siihen verta vierettele, Kusta luu luhoksi mennyt, 370. Siihen luuta luikahuta, Kusta liikkunna lihoa, Siihen liittele lihoa, Siallensa siunaele, Asemellensa aseta, Luu luuhun, liha liha'an, Jäsenet jäsenihinsä!" Sillä äiti Lemminkäisen* Loi miehen, uron sukesi Entisillehen eloille, 380. Muinaisille muo'oillensa. Sai suonet lukeneheksi, Päät suonten sielleheksi, Ei miestä sanalliseksi, Lasta lausehelliseksi. Siitä tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: "Mistä nyt voie saatanehe, Sima-tilkka ← tuotanehe, Jolla voian ← voipunutta, 390. Pahoin tullutta parannan, Jotta mies sanoille saisi, Vierähtäisi virsillehen?" "Mehiläinen meiän lintu,* Metsän kukkien kuningas, Lähe nyt mettä noutamahan, Simoa tavottamahan Mieluisasta Metsolasta←, Tarkasta Tapiolasta←, Monen → kukkasen kuvusta, 400. Monen heinän helpehestä Kipehille voitehiksi, Pahoille parantehiksi!" Mehiläinen liukas lintu Jopa lenti löyhäytti Mieluisahan Metsolahan, Tarkkahan Tapiolahan, Nokki kukkia keolta, Keitti mettä kielellänsä Kuuen kukkasen nenästä, 410. Sa'an heinän helpehestä; Niin tulla tuhuttelevi, Käyä käärämöittelevi, Kaikki siipensä simassa, Sulkansa sulassa meessä. Itse äiti Lemminkäisen Otti noita voitehia, Niillä voiti voipunutta, 343: 1. päät kahdenkerroin. 346: 1. silkkilanka. 393—534. Mehiläisen sanat. Pahoin tullutta paranti; Ei tullut apua noista, 420. Saanut miehelle sanoja. Siitä tuon sanoiksi virkki: "Mehiläinen lintuseni, Lennä tuonne toisialle, Ylitse meren yheksän, Saarehen selällisehen, Metisehen manterehen, Tuurin uutehen tupahan, Palvosen laettomahan←, Siell' on mettä mieluhista, 430. Siellä voietta hyveä, Joka suonihin sopivi, Jäsenihin kelpoavi; Tuop' on niitä voitehia, Kanna niitä katsehia Vian päälle pannakseni, Vammoille valellakseni!" Mehiläinen mies kepeä Taasen lenti liihytteli Ylitse meren yheksän, 440. Meri puolen kymmenettä, Lenti päivän, lenti toisen, Lenti kohta kolmannenki Ruokosella istumatta, Lehellä levähtämättä, Saarehen selällisehen, Metisehen manterehen, Korvalle tulisen kosken, Pyhän virran pyörtehelle. Siellä mettä keitettihin,* 450. Rasvoja rakennettihin Pikkuisissa pottiloissa, Kaunoisissa kattiloissa, Peukalon mahuttavissa, Sormen pään sovittavissa. Mehiläinen mies kepeä Saip' on niitä voitehia; Vähän aikoa kuluvi, Pikkuisen pirahtelevi, Jo tulla turahtelevi, 460. → Saa'a saaveroittelevi, Kuusi kuppia sylissä, Seitsemän selän takana, Ne on täynnä voitehia, Täynnä rasvoja hyviä. Itse äiti Lemminkäisen Voiti noilla voitehilla, Yheksillä voitehilla, Kaheksilla katsehilla; Ei vielä apua saanut, 470. Tok' ← ei tuostana tavannut. Niin sanoi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Mehiläinen ilman lintu, Lennä tuonne kolmas kerta Ylähäksi taivosehen, Päälle taivosen yheksän, Siell' on viljalta simoa, Siellä mettä mielin määrin, Joilla ennen luoja loitsi, 480. Puheli puhas Jumala, Voiti luoja lapsiansa Pahan vallan vammaksissa; Kasta siipesi simassa, Sulkasi sulassa meessä, Tuo simoa siivessäsi, Kanna mettä kaapussasi Kipehille voitehiksi, Vammoille valantehiksi!" Mehiläinen mieli-lintu* ← 490. Hänpä tuon sanoiksi saatti: "Mitenkä mä sinne pääsen, Minä mies vähäväkinen!" "Hyvä on sinne päästäksesi, Kaunis kaapsahellaksi Yli kuun, alatse päivän, Taivon tähtien välitse; 451: 2. savisissa padoissa. Lennät päivän löyhyttelet Kuutamoisen kulmaluille, Siitä toisen siuottelet ← 500. Otavaisen olkapäille, Kolmannen kohotteleitet Seitsentähtisen selälle, Siit' on matkoa palanen, Pikkarainen piiramata Perille pyhän Jumalan, Asunnoille autuahan." Mehiläinen maasta nousi, Sima-siipi mättähältä, Jopa lenti löyhytteli 510. Pienin siivin siuotteli, Lenti kuun keheä myöten, Päivän päärmettä samosi, Otavaisten olkapäitse, Seitsentähtyen selitse, Lenti luojan kellarihin, Kamarihin kaikkivallan; Siellä voietta tehä'än, Rasvoja rakennetahan Hopeisissa paoissa, 520. Kultaisissa kattiloissa, Mettä kiehui keski-maissa←, Laioilla → suloa voita, Simoa suvi-nenässä←, Päässä pohja rasvasia. Mehiläinen ilman lintu Sai siitä simoja kyllin, Metosia mielin määrin; Oli aikoa vähäinen, Jo tulla tuhuttelevi, 530. Saata häärähyttelevi, Sata sarvea sylissä, Tuhat muuta muhkurata, Missä mettä, kussa vettä, Kussa voietta parasta. Siitä äiti Lemminkäisen Otti suuhunsa omahan, Noita koitti kielellänsä, Hyvin maistoi mielellänsä: "Nämät on niitä voitehia, 540. Kaikkivallan katsehia, Joillapa Jumala voiti, Luoja vammoja valeli." Siitä voiti voipunutta, Pahoin tullutta paranti, Voiti luun lomia myöten,* Jäsenten rakoja myöten, Voiti alta, voiti päältä, Kerran keskeä sivalti, Siitä tuon sanoiksi virkki,* 550. Itse lausui ja pakisi: "Nouse pois makoamasta, ← Ylene uneksimasta Näiltä paikoilta pahoilta, Kovan onnen vuotehelta!" Nousi mies makoamasta, Heräsi uneksimasta, Jop' on saattavi sanoa, Itse kielin kertoella: "Viikon utra uinaelin, 560. Kauan malkio makasin, Makasin unen makean, Sikeäisen siuvattelin." Sanoi äiti Lemminkäisen, Itse lausui ja pakisi: "Oisit maannut kauemminki, Vielä viikomman venynyt Ilman äitittä pahatta, Katalatta kantajatta." "Sano nyt poikani poloinen,* 570. Kerro korvin kuullakseni: Mi sinun Manalle saattoi, Työnti Tuonelan jokehen?" Sanoi lieto Lemminkäinen, Vastaeli äitillensä: 512: 2. äärtä; viertä. 562: 1. sitkeän; syvän. "Märkähattu karjan paimen, Untamolan umpisilmä, Se minun Manalle saattoi, Työnti Tuonelan jokehen; Vesikyyn ve'estä nosti, 580. Lapo-kyyn on lainehesta Vasten vaivaista minua, Enkä tuota tiennytkänä, En tiennyt vesun vihoa←, Umpi-putken ← ailuhia." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Voipa miestä mieletöintä, Kehuit noiat noituvasi, Lappalaiset laulavasi, Et tieä vesun vihoa, 590. Umpi-putken ailuhia: Veestä on vesusen synty,* Umpi-putken lainehista, Allin aivoista hyvistä, Meripääskyn pään sisästä; Sylki Syöjätär vesille, Laski laatan lainehille, Vesi sen pitkäksi venytti, Päivä paistoi pehmeäksi, Siitä tuuli tuuitteli, 600. → Ve'en henki heilutteli, Aallot rannalle ajeli, Tyrsky maalle tyyräeli." Siitä äiti Lemminkäisen* Tuuitteli tuttuansa ← Entisillehen eville, Muinaisille muo'oillensa, Pikkuista paremmaksiki, Ehommaksi entistänsä; Kysyi siitä poialtansa,* 610. Jos oli mitä vajoa ←. Sanoi lieto Lemminkäinen: "Viel' olen äijeä ← vajoa, Tuollapa syämmykseni ←, Tuolla tuntoni makaapi Noissa Pohjan neitosissa, Kaunoisissa kassa-päissä←; Home-korva ← Pohjan eukko Eip' on anna tyttöänsä Ilman allin ampumatta, 620. Joutsenen osoamatta Tuosta Tuonelan joesta, Pyhän virran pyörtehestä." Sanoi äiti Lemminkäisen,* Itse lausui ja pakisi: "Heitä herjät joutsenesi, Anna allien asua Tuonen mustassa joessa, Palavissa pyörtehissä, Sie lähe koti-perille ← 630. Kanssa äitisi katalan, Vielä kiitä onneasi, Julkista Jumalatasi, Kun antoi avun totisen, Vielä henkihin herätti, Tuonen tieltä tiettävältä, Manalan majan periltä, En minä mitänä ← voisi, En mitänä itsestäni Ilman armotta Jumalan, 640. Toimetta totisen luojan!" Siitä lieto Lemminkäinen Jo kohta kotia läksi Kanssa armahan emonsa, Kera valta-vanhempansa←. Sinne nyt Kaukoni kaotan, Heitän lieto Lemminkäisen Virrestäni viikommaksi, Väännän virteni välehen, Lasken laulun toisa'alle, 650. Työnnän uuelle uralle. 583: 3. vesikäärmeen. 591—602. vesikäärmeen synty.

Sananselitykset Lemminkäisen äidin hahmo esiintyy kansanrunoissa Lemminkäisen surma -runossa, mutta varsinaisen muotonsa poikaansa pyyteettömästi auttava äiti sai Lönnrotin toimitustyön tuloksena. Varhaisten Kalevalan tulkitsijoiden näkemyksissä Lemminkäisen äitiin on liitetty mielikuva vaikuttavasta ja järkkymättömästä äidinrakkaudesta (esim. Krohn 1903−1910; Tarkiainen 1911). Myöhemmin tutkijat ovat tarkastelleet äitihahmoa toisin, esimerkiksi äidin ja pojan suhdetta on tulkittu feministisistä näkökulmista, joissa Lemminkäisen sankaruus kyseenalaistuu (mm. Sawin 1990; Apo 1995; Timonen 2004a). (ihmisestä) huoleton, kevytmielinenVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (merestä) upottava, vajottava (4:431; 5:11; 6:221); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa lieto Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NES s.v. liete). Lemminkäinen : Kalevalan pääsankareita, naistenhurmaaja, laulaja, tietäjä ja taitava soturiLemminkäinen on Kalevalassa huikentelevainen naistenhurmaaja, Väinämöisen jälkeen huomattavin laulaja, suuri tietäjä sekä etevä ja sotaisa soturi. Vaikka Kalevala antaa melko yhtenäisen kuvan Lemminkäisen hahmosta, on Lönnrot koonnut sen varsin erilaisista kansanrunoaineksista (mm. runot Ahti Saarelaisesta, Kaukamoisesta ja Hiiden hirven hiihdännästä). Vrt. Lemminkäinen esiintyy kansanrunoaineistossa monien runojen päähenkilönä. (Harvilahti ja Rahimova 1999: 97.) kodissa saada : mennä minne, mihin Kauko : Lemminkäisen toistonimiKauko, Kaukolainen, Kaukomieli ovat Lemminkäisen toisintonimiä (Turunen 1979). Henkilönnimi Kauko on vanha muinaissuomalainen nimi, jota on esitetty alkuperältään germaaniseksi, vrt. Kaukovalta < Gaugewald. Toisaalta on mahdollista, että nimi on johdos sanasta kauka 'pitkä'. (SPK s.v. Kaukonen, Kaukola.)Ks. Lemminkäinen. äiti onneton, kurja onneton, poloinen, säälittävä liha : lapsi, jälkeläinenVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (elävä) lihaskudos (36:75; 36:330); ruoka-aine (20:113 ym.). Lisäksi sanaa käytetään puhuttaessa persoonasta, itseydestä (9:507); väkivaltaisuudesta (22:339). (Jussila 2009.) vierrä : kulkea Sanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.) (Turunen 1979). Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4: 269−270). käpymäki : mäki, jossa on käpyjä; mäntymetsä lakkipää : vaahtopäinen (laineesta) sääri polven korkeuteen verta Saaren tavoiteltu ja kauneudestaan kuuluisa neito, jonka Lemminkäinen ryöstää puolisokseenKalevalan Kyllikki on Lönnrotin sovite parisuhdetematiikkaan liittyvistä eeppisistä ja lyyrisistä runoista. Hahmon pohjana on Ahdin ja Kyllikin runo, joka edustaa viikinkiaikaiseksi tulkittua parisuhdetematiikkaa. Siinä nainen esiintyy aktiivisena ja tasavertaisena miehen rinnalla. (Turunen 1979; Kupiainen 1999.) Kaukomieli : Lemminkäisen toisintonimiKansanrunoissa eri henkilö, joka tavallisesti esiintyy nimellä Kaukamoinen (Kaukamoisesta lisää, ks. Siikala 2012: 279−284). Vrt. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja veitikka verevä (Turunen 1979: 111). suka : harja, kampaamisvälineLönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 9 ja 10 (tässä 23 ja 24): "Harja oli kaiken aikaa liikkumatta ollut siinä, mihin Lemminkäisen kädestä nakattua oli puuttunut" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmasta. muutamana monias : eräsKarjalan kielessä on indefiniittipronomini monies 'muutama, jokunen, eräs' (KKS). Ks. runon 12 säkeet 209−212: "Silloin on hukka Lemminkäistä, tuho poikoa pätöistä, kun suka verin valuvi, harja hurmehin loruvi". Lönnrot kommentoi ko. säkeitä (ks. Lyhennetty Kalevala, säkeet 12:95–98): "Yhtä helppo on saada tuosta suasta verta vuotamaan, kun minustaki. Niillä sanoilla, jotka joku kiivastuneena ja innoissaan lausui, arveltiin aina erinomainen voimansa ja merkityksensä olevan". (Lönnrot 1862/2005.) Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja siksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmasta. veriHurme on ilmeisesti johdos sanasta hurma 'tenho, huuma, ihastus, kiihko; ajatuskyky, taju'. Kansanuskomuksissa veri oli sielun ja hengen voimien tyyssija. (SSA1 s.v. hurma, hurme.) norahtaa : herahtaa, valahtaa virkkoa : puhua, sanoa, kertoa nimetä : lausua, sanoa painokkaasti majaton matka : asunnoton taival tietämätön tie : tuntematon tie norua : hiljakseen valua, vuotaa itkulle apeutua : alkaa itkeä angervoinen : kovaosainen laitto : kurja, onneton, kovaosainen lapsut : lapsi saada : saada osakseen päivä : aika; elinpäivät paha : raskas, kova, vaikeaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: huono (3:60; 7:187 ym.); huono, raukka (15:567; 26:314); arka (17:513−6); ruma (23:686 ym.) (Turunen 1979). pätöinen : kelpo, jaloSana liittyy alkuperältään päteä-verbiin, joka merkitsee kelpaamista, sopimista yms. Verbi kotiutui kirjakieleen kalevalamittaisen kansanrunouden myötä 1800-luvun alkupuolella. (NES s.v. päteä.) tuho, perikatoVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: susi (38:236, 243, 247, 248) (Turunen 1979). Menetystä, häviötä tai perikatoa merkitsevä hukka-sana tunnetaan useista suomen lähisukukielistä. Sen merkitys on itämurteissa ja karjalassa laajentunut; häviötä merkitsevänä sanaa on käytetty kiertoilmauksena myös vaarallisesta ja pahaa tekevästä eläimestä. (NES s.v. hukka.) koura : käsi, kämmen nopeasti, äkkiä joutua : edetä, päästä nopeasti mätkyä : kumista, jytistä noro : kostea maa, kostea notko nousta : kohota vaipua : vajota ylähäinen : ylhäällä, korkealla sijaitseva alahainen : alhaalla sijaitseva, alava Pohjola: Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimiPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) Louhi, Pohjolan sotainen ja toimekas naishallitsijaKs. Louhi. menettää : tuhota, saattaa tuhoutumaanVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa : kadottaa (46:468) (Turunen 1979). Pohjolan emäntä, sotainen ja toimekas naishallitsijaLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon Pohjola-nimen myötä on tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979: 260). Vrt. kansanrunojen vastineet Loviotar, Loviitar, Loviatar, Lovehetar, Louhietar, Laviatar, Luovatar, Lovin eukko, Lohetar, Lohjatar yms. (ks. Turunen 1979: 185−186).Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar/Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.) orin korja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki tulinen : voimakas, raju uhku : sohjo, loska sutonen : susi pelkästään sortaa : kaataa (eläin) kuoliaaksi uksi : oviKarjalan kielessä tunnetaan sekä uksi että ovi; jälkimmäisellä on merkitykset 'oviaukko, kulkuaukko' ja 'ovi, jolla oviaukko suljetaan' (KKS). Sammut : Sampo apattaa : syöttää, kestitä alanenä : pää painuksissa oleva, uupunut veneen tuntea : tietää onneton, poloinen, säälittävä vipajava : vilisevä tarkka : paikkansa pitävä tosi : totuus, tosiasia kadottaa : hävittää kohdata : tulla osaksi jaksaa : nylkeä suistaa : suitsittaa, panna suitset suuhun mauriainen : muurahainen neuliainen : ampiainen sytäistä : sysätä, tyrkkäistä hako : maassa lahonnut tai vedessä likoava puu huokua : kuiskiaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: henkiä (42:368); purkaa itseään (32:152) (Turunen 1979). Tammi on kansanrunoudessa maailmanpuun variantti ja kuuluu vanhakantaisiin kosmisiin elementteihin; vrt. tammea harvinaisempi maailmanpuun versio saarni. Tammi ja maailmanpatsaana pidetty sammas esiintyvät runoissa vaihdellen samoissa kohdissa ja viittaavat kosmisen keskuksen tärkeimpään merkkiin. (Siikala 2012: 184−185.) viisaastiVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: osaavasti, taitoa osoittaen (20:131); varovasti, varoen (20:219) (Jussila 2009).Karjalan kielessä adverbi taiten 'varmasti, todella; varsinkin; varmaankin, luultavasti' (KKS). kova : vaikea, ankara, raskas panna : asettaa, määrätä (kohtalonomaisesti) pinopuu : pinossa säilytettävä halko, polttopuu pilkkua : tulla halotuksi, pienistetyksi riihipuu : riihen lämmittämiseen käytetty halko kaskipuu : kaskea poltettaessa palamatta jäänyt puu tie, polku (personoituna) kultainen : rakas, armas, kulta omena : (hellitellen) lapsi hopeinen sauva : poikalapsi ratsas : ratsu käytävä : kulkutie, -reitti kanta : kengän korko karskutella : astua painokkaasti kuu (personoituna) valppaasti, tarkkaavaisesti aurinko (personoituna) Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 41 ja 42 (tässä 181 ja 182): "Päivällä eli auringolla, kuin kaikilla muillaki kappaleilla oli haltiansa, joka taisi ihmisten onneen puuttua" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.Kansanuskomuksissa haltiat olivat ihmisessä itsessään tai hänen seuranaan olevia tai luonnossa asuvia yliluonnollisia olentoja. Haltiat mainitaan erityisen usein loitsuissa. (Turunen 1979: 35−36.) jotakin arvella : sanoa ajatuksensaVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: miettiä (1:182; 31:108) (Turunen 1979). Tuonen musta joki : maanpäällisen ja tuonpuoleisen erottava virtaTuonelan joki on virta, jonka yli Tuonelaan matkattiin (9:379 ym.). Se erotti maanpäällisen maailman ja kuolleiden olinpaikan toisistaan ja soveltui siksi monien myyttisväritteisten runojen tapahtumapaikaksi ja loitsujen manauspaikaksi. (Turunen 1979.) Manalan ikivesi : Tuonelan jokiKs. Tuonen musta joki.Ks. Lotte Tarkka on tutkinut vuokkiniemeläistä kalevalamittaista runoutta ja alueen ihmisten vanhaa uskomusmaailmaa, jossa tuonpuoleisen ajattomuutta kuvataan usein määreellä "iki", esim. Pohjola on "ikikylä" ja "ikiperä". Vainajien maailma oli uskomusten mukaan elävän maailman ajallisuudesta ulkopuolinen ja siitä riippumaton tila. (Tarkka 2005: 303.) kolista : törmäillä kosken kiviin myötävirta : alaspäin virtaava vesi vilistä : mennä vilahdellen Tuonela : kuolleiden olinpaikka, tuonpuoleinen maailmaKs. Manala.Tuonela on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, Tuonelan väen asuinpaikka ja loveen lankeavan noidan käyntipaikka. Vainajat kuljetettiin perille Tuonelan joen yli; muita Tuonelan paikkoja olivat Tuonelan koti, Tuonelan salo ja Tuonelan tupa. (Jussila 2009.) Kansanuskomuksissa vainajien katsottiin elävän veden takana kylmässä pohjoisessa. Tuonela vertautuu elävien taloon, jossa asuivat Tuonen ukko, Tuonen emäntä ja Tuonen pojat ja tyttäret. Vainajalassa elettiin samaan tapaan kuin ihmisten maailmassa: kuolleet söivät, joivat, suorittivat askareita jne. Tällaisiin käsityksiin pohjautuvat monet hautaamiseen liittyvät tavat, kuten ruuan tai työkalujen asettaminen hautaan. (ks. Turunen 1979: 346, 347; Siikala 2012: 173.) Manalan alanne : Tuonelan joen suvanto, hitaasti virtaava kohta hyräytyä : ruveta itkemään, puhjeta itkuun Kalevalan pääsankareita, sammon ja taivaankannen takoja, Pohjolan neidon kosijaIlmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä, myyttisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on yksi myyttisistä Kalevanpojista, joista Lönnrot kirjoitti Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Kalevalassa Ilmarisen useampiin, toisistaan erilaisiin runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Ks. Turunen 1979.) päivänä kuparista valmistettu piittää : varustaa piikivellä pii : työvälineen piikki, haara, hammasVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: piikivi (23:137; 43:109) (Turunen 1979).Kalevalassa haravan piit (myös 44:19, 20, 33) olivat esineen lapaan kiinnitettyjä puikkoja, jotka vuoltiin pihlajasta tai taottiin raudasta. Pii-sanaa käytetään Kalevalassa myös toisen työkalun yhteydessä, ks. pirran piit (19:459; 23:376). (Turunen 1979.) syli : vanha pituusmitta, levitettyjen käsivarsien sormenpäiden väliSyltä vanhana pituusmittana vastaa 1,78 eli noin 2 metriä. Syli-sana voi tarkoittaa myös vanhaa halkomittaa, jolloin sitä vastaa 4 kuutiometriä. valkea : valkoinen, valoisa, kirkas helteisesti, kuumasti himmeästi terä : auringon kehä, ympyrä nuokkuva, nuutunut konkelo : puun tai oksan mutka; käyrä tai toista puuta vasten kaatunut puu lenko : toisen puun yli kaatunut puu; puun mutka, koukistuma Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 70−72 (tässä 232−234): "Lienevätkö Lemminkäisen äitiä vastaan itsensä niin varustaneet" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. lepsahuttaa : lennähtää keveästi kokonaan sukkarihma : naisten pitkävartisissa sukissa polven yläpuolelle sidottu lanka sula : sulassa tilassa oleva vedellä : kiskoa, riipoa vinoon, viistoon elotukku : viljakimppuLönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 85 ja 86 (tässä 265 ja 266): "Harava tarttui johonki, jota arveli ensin elotukuksi" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.Elo-sanalla on useita erilaisia merkityksiä suomen kielen murteissa ja karjalassa, mutta tässä se tarkoittaa 'viljaa, viljelyskasveja' (ks. KKS; SMS). puuttua : tarttua kiinni, takertua Nimettömällä oli kansanuskomuksissa maagista parantavaa ja pahalta suojelevaa voimaa. Koska sormen oikeaa nimeä ei haluttu paljastaa, puhuttiin siitä kiertoilmauksella. Tällainen nimettömyyden teema on laajemminkin yleinen sairauksia ja niiden hallintaa koskevissa käsityksissä. Esimerkiksi vuokkinimeläisessä Samporunossa Pohjolan emäntä suistaa sammon mereen juuri nimettömällään. (Tarkka 2005: 324.) vailla muskula : pala, kappale mies, miehinen mies toimeta : toipua tuiki tullut: kokonaan kuollut; vahingoittunut halkaissut laatia : valmistaa luikahuttaa : panna nopeasti paikoilleen, luiskauttaa sortuma : katkeama, murtuma sidellä : sitoa kiinni, kiinnittää siteellä suonilanka : verenvuotoa tyrehdyttäessä käytetty loitsimislanka lukea : loitsia, taikoa sievä, suloinen suonten haltiatar kehrinpuu : värttinällä lankaa kehrättäessä käytetty pystytuki, johon kehruuainekset kiinnitettiinKehräpuu valmistettiin luonnonväärästä puusta, ja sen osia olivat varsi, lapa ja kanta, jolla kehrääjä istui (Turunen 1979: 114). Ks. värttinä. värttinä : hyrrämäinen kehruuvälineLankaa valmistettiin aikoinaan kehräämällä esimerkiksi villasta, hampusta ja pellavasta. Kehrääminen oli työlästä ja ainesten valmistelu vei aikaa ja vaati taitoa. Apuna kehruussa käytettiin erilaisia välineitä, värttinää ja myöhemmin myös rukkia. Värttinäksi kutsutaan kehrävartta, hieman kynää suurempaa puikkoa, jonka ympärille lanka kehrätessä kiertyi. Kehrääminen oli aikoinaan yksi naisen tärkeimmistä askareista. Kalevalassa kuuluisin kehrääjä on Päivätär (4:142; 24:82 ym.). (Turunen 1979: 114, 115, 399.) suonisykkyrä : suonikimppu kalvokääri : käärö kalvoja (tässä) ilman impi, naispuolinen ilmanhaltia, IlmatarIlmatar esiintyy Luomisrunossa Väinämöisen äitinä (1:110−344) ja Tulen synnyssä luonnottarena, luonnon tyttärenä (47:141−312) (ks. Turunen 1979). Kalevalassa tuulesta ja vedestä raskaaksi tullut Ilmatar synnyttää Väinämöisen.Ilma-sanalla tarkoitetaan kansanuskomusten yhteydessä 'taivasta'. Kalevalassa ilman haltiaolentoihin kuuluvat Ukon ohella ilman tyttö (1:111) tai ilman impi (1:162) eli Ilmatar (1:110−280, 344 ym.). Ilman haltiaolennot asustivat taivaassa eli ilman pitkillä pihoilla (1:115, 121). (Turunen 1979: 65.) punaperä : peräosastaan punaiseksi maalattu vene korkealta ilmasta taivaan napa : taivaanpallon yläosa, taivaanlakiMonien euraasialaisten kansojen uskomuksissa paikallaan pysyvä Pohjantähti oli taivaan tuki, jättiläismäinen naula tai patsas, joka toimi lisäksi kulkuväylänä maailman eri tasojen välillä. Siitä käytetyt nimitykset taivaan napa, pohjan tappi ja pohjan naula liittyvät aikaisempaan kosmoksen rakennetta koskevaan käsitykseen. (Siikala 2012: 168, 185.) järkytellä : helkytellä, liikutella loma : väli, rako paikoillensa vastakkain, suu suuta vasten valtasuoni : suuri verisuoni liutasuoni : pieni verisuoni, hiussuoniSuomen sana liuta merkitsee joukkoa, laumaa, parvea; liutasuonia onkin sananmukaisesti suurempi joukko (SSA2 s.v. liuta; SMS).Aimo Turusen mukaan yhdyssana lienee Lönnrotin muodostama, ja sen käyttöä motivoi säkeessä pyrkimys alkusointuisuuteen (Turunen 1979). Liuta esiintyy useissa suomen murteissa, mutta liutasuoni on niille vieras (SMS). vastakkain, pää päätä vasten hienoinenVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sumuinen (1:252; 2:63 ym.); sumeamielinen, onneton, surullinen (4:209, 210; 23:599); auterinen, vieno (18:314; 37:168) (Turunen 1979). sulkkuniitti : silkkilankaKarjalan kielessä sana niitti '(ompelu)lanka, rihma; suoran viivan merkitsemiseen käytetty liiduttu tai noettu lanka; tällaisen langan jättämä merkki' (KKS). Niitti venäjän kielen sanasta nit' 'lanka' (SSA2). tinaneula : tinasta valmistettu neula tikkaella : omella tikkipistoin kirjakorja : koristeltu ajoreki liikkumaliha : paikaltaan irronnut liha, lihasElias Lönnrot katsoi sanan merkitsevän paikaltaan irronnutta lihaa (Lna 123). Aimo Turusen mukaan liikkumalihat ’liikkeessä olevat, toimivat lihakset’ (Turunen 1979). Raimo Jussilalla puolestaan selitys liikumaliha ’(liikuttava) lihas’ (Jussila 2009). loitsussa parantava aine loitsussa parantava aine veihlähtää : valahtaa vieretellä : päästä valumaan, juoksemaan mennä luhoksi : pehmentyä, tulla pehmeäksi liikkua : irrota; venähtää sueta : muodostaa, rakentaaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: luoda, synnyttää, valmistaa, tuottaa (16:390; 27:226); muodostua, varttua (9:276; 30:255) (Turunen 1979). sanallinen : puhekykyinen lausehellinen : puhekykyinen, puhuva voideKalevalassa voiteita valmistetaan mm. erilaisista kasviksista: "Noista heinän helpehistä, tuhatlatvan tutkaimista, me'en maahan vuotajista, simatilkan tippujista" (9:421−4). Voiteita haettiin tarvittaessa pitkienkin matkojen takaa (9:458) ja rukoiltiin saapumaan sateena (48:364−6 ym.). Loitsuja lukemalla voitiin lisätä parantavien voiteiden tehoa. (Turunen 1979: 392.) silmatilkka : hunajapisara voitaa : sivellä päälle jotakin ainetta pahointullut : loukkaantunut, vahingoittunut vierähtää virsille : tulla puhekykyiseksi, sanalliseksi Mehiläinen on tiedetty tarpeelliseksi hyönteiseksi valmistamansa hunajan ansiosta. Se esiintyy useissa kansanrunoissa ja on esimerkiksi Raudansynty-toisinnoissa vastakohtana paholaisen linnulle eli herhiläiselle, ampiaiselle. Kalevalassa mehiläinen lentää merten yli hakemaan mettä voiteeksi (tässä) tai oluenpanijalle oluen valmistukseen (ks. 20:345−380). (Turunen 1979.) Metsola : asutuksi paikaksi käsitetty metsä, Tapiolan rinnakkaisnimiKs. Tapiola. tarkka : valpas, tarkkaavainenVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: taitava, osaava (17:558; 20:586; 21:330 ym.); ymmärtäväinen, viisas (23:87; 25:536−556; 28:38 ym.) (Turunen 1979). Tapiola : metsä metsänhaltian ja hänen väkensä asuinpaikkanaTapiola on Kalevalassa tavallisesti Metsolan toistonimenä (ks. esim. 15:406; 20:218, 234). Kansanrunoissa se esiintyy erilaisissa rinnakkaismuodoissa: Tapiola, Tapiala, Tappila, Tamikkala, Tanniola jne. (Turunen 1979.) kukkasen kupu : terälehti helve : kukan suojuslehtiParantamista varten valmistettavissa voiteissa käytettiin erilaisia kasvinosia, ja sen vuoksi helpeet mainitaan mm. Voiteenluvussa ja Mehiläisen sanoissa (Turunen 1979). paha : vamma löyhäyttää : lentää kevyesti lehahtaen tuhutella : tulla kiireesti; tulla puhisten käärämöitellä : liikkua kaarrellen sima : hunaja, mesiVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: mesijuoma, joka valmistettiin siten, että runsaaseen vesimäärään sekoitettua mettä keitettiin ja käytettiin jonkinlaisella hiivalla (9:225, 250, 430 ym.). Sima ja olut ovat muinaisia, kantasuomalaisella ajalla tunnettuja juhlajuomia. (Turunen 1979.) Eri kansojen uskomuksissa taivaan ja alamaailman katsottiin koostuvan kerroksista; esimerkiksi suomalais-ugrilaiset hantit jakavat taivaan seitsemään kerrokseen, suomalaiset sen sijaan yhdeksään tai kuuteen tasoon. Lukumäärällisesti myös maata ympäröiviä meriä on yhdeksän. (Siikala 2012: 169.) Saari : myyttinen paikkaInkerissä, Savossa ja Suomen Karjalassa yleisessä Saaren luomiseksi nimetyssä runossa pääskynen munii munansa (punamastoisen) purjelaivan kannelle, josta ne putoavat mereen ja synnyttävät saaren. Kysymyksessä on maailman keskuksessa ja meren keskellä sijaitseva tärkeä paikka; tähän keskussaareen liittyy monia myyttisiä mielikuvia. Siellä saattaa jopa sijaita maailman patsas tai maailman puu, joka on eri kansojen uskomuksissa mm. kulkuväylä maailman tasolta toiselle. (Siikala 2012: 178−179, 185, 198.) Ks. ylitse meren yheksän. selällinen : meren ulapalla sijaitseva Tuuri : jumalaTuuri on Kalevalassa jumalannimi (myös 47:185, 188, 219). Se on äänteellinen mukaelma skandinaavien ukkosenjumalan nimestä Thor. (Ks. Turunen 1979.) Palvonen : jumalolentoNimen on arveltu syntyneen palvoa-verbin pohjalta (Turunen 1979). Vrt. Lönnrot pohti sanan merkitystä seuraavasti: Palvosen 'armon = alaisen', 'huonon, raukan'. Palvonen 'palonen, polonen'. (Lna 123.) laeton : lakea vailla oleva, valtavan suuri katse : lääke, johon on luettu loitsuja tehon aikaansaamiseksi viereen, juurelle potti : pieni savipata tai pieni pata yleensä pirahdella : pirskahdella, kulua joutuisasti turahdella : surahdella saada saaveroitella : saapua touhukkaana, puuhakkaana toki : suinkaan, varmaankaan tuosta tavata : saada käsiinsä, löytää mehiläisen epiteettiKs. mehiläinen. Ks. ylitse meren yhdeksän. runsaasti, rikkaasti puhella : parantaa loitsuilla, loitsiaElias Lönnrotin mukaan puheli 'puhalteli' (Lna 123). puhdas : kaunis, Jumalan epiteetti vammas : haava, vioittunut kohta valanne : valeluun käytetty aine heikko, voimaton kaapsahella : liikehtiä kauniisti; hypähdellä alapuolitseKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003). jonkin välistä, lomitseKs. alatse. siuotella : tehdä jotakin ripeästi seitsentähtinen : Otavan tähtikuvio piirama : matka, kierto päivän päärme : auringon reuna eli kehä olkapään kautta tai vieritseKs. alatse. selän kautta, yläpuolitseKs. alatse. keskimaissa : keskivaiheilla Voita on valmistettu maidosta jo yli kolmen vuosituhannen ajan. Se oli arvokasta ravintoa ja entisaikaan hyvä kauppatavara. Sitä tarjottiin säästellen esimerkiksi juhlissa ja erilaisissa pidoissa ja ainakin Varsinais-Suomessa käytettiin jo 1200-luvulla verojen maksamiseen. Voita oli erilaatuista; erityisiä olivat kesävoi (29:4) ja sula voi eli voisula. Jälkimmäistä pidettiin yhtä maukkaana kuin mettä ja hunajaa. Sen uskottiin lisäksi kaunistavan ihmistä (4:121−122). (Turunen 1979.) suvinenä : etelän puoli pohjapää : pohjoispää Kalevalan eri painoksissa esiintyy vaihdellen käärähyttelevi ja häärähyttelevi. Lönnrotilla (Lna 38) häärähyttelevi, mutta sekä Raimo Jussila että Aimo Turunen ovat katsoneet sanan tässä olevan käärähytellä 'tulla kierrellen' tai 'lentää vaappuen' (ks. Jussila 2009; Turunen 1979). sarvi : sarvesta tehty säilytysastiaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: eläimen sarvi (10:362 ym.); sarvesta laadittu soitin, luikku (33:171, 179) (Turunen 1979). muhkura : möykky, pahkura yletä : kohota, nousta kurja, raukkaLönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 147−150 (tässä 559−562): "Arveli unen näöksi koko mennyttä kuoliotilaansa" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. huonokuntoinen, vaivainen siuvatella : nukkua koko päivä; tehdä jotakin huolettomasti venyä : loikoa, maata pitkällänsä Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 155 ja 156 (tässä 567 ja 568): "Ilman ylenkatsottua äitiäsi, jonka kiellosta ja varoituksista et Pohjolaan lähtiessäsi ollut milläsikään" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. märkähattu karjapaimen : karjapaimenen lisänimiMärkähattu karjapaimenen toisintonimiä ovat Ukko Pohjolan sokea (14:396, 435), Untamolan umpisilmä (15:576), ukko vanha umpisilmä (12:476 ym.). Märkähattu paimenen epiteettinä viittaa kansanomaiseen tapaan, jossa paimen kastellaan hänen lähtiessään keväällä ensi kertaa karjaa laiduntamaan. (Turunen 1979.)Märkähattu karjapaimen on halveksittu sukurutsainen eläimiinsekaantuja, jonka Lemminkäinen jättää loitsimatta vihjaten tämän paimenessa ollessaan sekaantuneen perheenjäseniin ja eläimiin. Ks. runoissa myös Lemminkäistä syytetään "pahoista teoista" (VII1 832, 835, 836, 841; ks. lisää Timonen ja Laaksonen 2005). karjapaimenen lisänimiKs. märkähattu karjapaimen. vesikyy : rantakäärme tai vedessä uiva kyyKs. lapokyy, umpiputki, vesu. lapokyy : rantakäärme tai vedessä uiva kyyNimityksiä vesikyy, lapokyy, vesu ja umpiputki käytetään aseesta, jolla märkähattu karjapaimen surmasi Lemminkäisen Tuonelan joella (Turunen 1979). Ks. umpiputki, vesu. vesu : vesikäärme, vesikyyVrt. lapokyy, umpiputki, vesikyy. umpiputki : ase, surmaamiseen tarkoitettu välineUmpiputki-sanalla tarkoitetaan asetta, jolla märkähattu karjapaimen surmasi Lemminkäisen Tuonelan joella. Taikaesine valmistettiin vesiputkesta eli myrkkykeisosta. Sillä voitiin uskomusten mukaan aiheuttaa vastustajalle kuolema: surmattavan henkilön ulosteella täytetty putki heitettiin umpinaiseen lampeen, jolloin hän tuli paikalle ja kuoli. Kalevalassa umpiputkea on käytetty vesikyyn, lapokyyn ja vesun (15:584) kertosanana. (Turunen 1979.) ailut : äkkillinen kipu, pistos mieletön : järjetön, hullu noita : henkilö, jolla maagisia taikomis-, parannus- ja vahingoittamiskykyjäNoita oli henkilö, joka toimi parantajana, ennustajana mutta myös vahingon tuottajana (2:215 ym.). Hän pystyi pitämään salaperäisten tekojen ja loitsujen avulla yhteyttä vainajiin ja henkimaailmaan. Langetessaan loveen noita pääsi transsitilaan, jolloin hänen sielunsa saattoi irtautua ruumiista. Noidan tehtäviin kuului myös arpominen ja sanoin loitsiminen. (Turunen 1979.) Pohjoismaisissa mytologioissa tunnetaan laajasti pelottava, paha noitanainen, jolla on toisinaan kyky muuttaa muotoaan linnunhahmoiseksi (Siikala 2012: 291). Ks. Kalevalassa noidan perikuva on Louhi, Pohjan akka harvahammas, Portto Pohjolan emäntä.Suomen noita-sanalla on vastineita sukukielissä, eikä sillä ole alkuaan tarkoitettu uskomusolentoa tai satuhahmoa vaan aikansa arvostettua ammattihenkilöä, samaania ja tietäjää (NES s.v. noita). lappalainen : Lapin kansaan kuuluva, suuren noidan mainesanaSanan alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Vatjassa lappolain merkitsee noitaa. Saamenmaahan ja saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olisi varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NES s.v. lappi, Lappi.)Vrt. lappalainen Kalevalassa myös henkilö, joka asuu rajalla, rajaseudulla (Lna 121), ks. esim. runo 3. alli : vesilintu, jääsorsaKarjalassa suuret alliparvet liikkuivat keväällä Suomenlahden ja Laatokan rannoilta Vienanmerelle ja palasivat sama reittiä syksyllä takaisin Suomenlahdelle (Kuusi 1963: 266).Ks. lyyrisissä runoissa surullisen mieli vertautuu lintuihin. paha naispuolinen haltiaSyöjätär tavataan Kalevalassa Käärmeen luvuissa (ks. myös 26:693−744). Hahmo edustaa syntyloitsuissa ruumiillistunutta pahaa. (Turunen 1979.) Runoissa ja loitsuissa Syöjätär yhdistyy muihin pahojen naisten nimiin: Loviatar, Lovetar, Louhatar, Louhi. laatta : limalautta veden pinnalle nouseva usva, veden yllä väreilevä ilma tai hiljalleen puhaltava tuuli tyyräellä : ohjailla, johtaa tuttu : rakas, armas (äidin ja lapsen suhteesta puhuttaessa)Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: entuudestaan tunnettu, tuttava (7:263 ym.). Äidin ja lapsen välisen suhteen ilmaisemisessa sana esiintyy eepoksessa myös muualla (ks. 29:481; 46:391). (Turunen 1979.) entinen evä : aikaisempi kunto vajaa : paitsi, vailla äijä : paljonLönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 178−186 (tässä 612−622): "Muistui jo mieleen, mitä varten oli Tuonelan joelle lähtenyt" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.Karjalan kielessä äijä 'moni, usea; pitkä, runsas, suuri' ja äijä(n) 'paljon' (KKS). syämmys : sydän (tunteen symbolina) kassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huiviaAlkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (SMS, KKS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). homekorva : vanha ja huonokuuloinen (Pohjolan emännän moitesana) herjä : paha olento, ilkimys; raukka, parkaSanaa käytetään murteissa soimaus- ja voimasanana, lisäksi sillä on merkitykset 'riiviö, ilkiö, häijy; kunnoton, kurja'. Kansanrunouteen sana on saatu merkityksessä 'portto' ilmeisesti karjalan kielestä. Karjalassa herja lisäksi 'paha, ilkeä, konna, lurjus; hiisi (?); tauti (?); huono nainen'. (SSA1 s.v. herja.) kotiperä : kotiseutu, kotitienoo julkinen : esillä oleva, kaikkien tuntema (Jumalan määreitä) mitään toimi : huolenpito; huoli totinen : vakaa; aito, oikea (Luojasta) valtavanhempi : arvossa pidetty vanhempi vääntää : kääntää väleen : nopeasti, joutuisasti laskea : työntää, panna menemään katsella, refl. katseleikse : katselee ympärilleen käännellä, refl. käänteleikse : katselee itsekseen päätään käännellen huomen : aamuVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: päivä (5:53; 15:26 ym.); huomispäivä(inen) (30:24) (Jussila 2009). huomen : päivä jalopeura : hirviJalopeura on Kalevalassa hirven kertosanana kahdessa kohdassa (ks. myös 17:418). Se esiintyy samassa merkityksessä myös kansanrunoissa. Yhdyssanan alkuosa jalo on alun perin tarkoittanut suurta, voimakasta. (Turunen 1979.) Karjalan kielessä jalo 'suuri, voimakas, kookas; äkäinen, pahansisuinen; äänekäs; rohkea, peloton; halu, himo'.Mikael Agricola käytti jalopeura-sanaa leijonaa merkitsevänä; hän käsitti sen tarkoittavan ylipäätään jonkinlaista kookasta villieläintä (SSA1 s.v. jalo, jalopeura). pitkän aikaa, kauanSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). kumarrella, refl. kumarteleikse : kumartaa, taivuttaa itseään lentää : kiiruhtaa, rientää siirtää, refl. siirtihen : siirtyi Kalevan poika : kansanrunoissa useiden eeppisten hahmojen määriteKalevan pojat mainitaan jo Mikael Agricolan pakanallisia jumalia koskevassa luettelossa, jossa nimitys muun varhaisemman kirjallisuuden tavoin tarkoittaa jättiläistä, väkimiestä. Nähtävästi sana on alkuaan ollut appellatiivi mutta muuttunut tarinoissa erisnimeksi. Myös virolaisten Kalevipoeg on vanhojen tarinoiden mukaan jättiläinen, voimamies; sielläkin nimitys on kehittynyt henkilönnimeksi. (Turunen 1979.)Lönnrot piti aluksi Kalevalan runoja myyttisinä Porthanin koulukunnan tavoin, mutta keruun edettyä hänen näkemyksensä muuttui. Lönnrot katsoi Kalevalan runojen kuvaavan Suomen varhaista historiaa ja ajatteli, että muinainen sankari Kaleva oli suomalaisten vanhin tunnettu esi-isä. (Siikala 2012: 46; Turunen 1979: 88.) Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 97−100 (tässä 287−294): "Korppi näetsä puhui omaan puoleensa, raadosta ruokaa saadaksensa" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. mielilintu : mieluinen lintu löyhytellä : liehuttaa, vilkuttaa kohotella, refl. kohotteleitet : kohottaudut metonen : mesi, hunajaVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sima, hunajasta valmistettu juoma (Turunen 1979). keskeltä, sisältä Lönnrot kommentoi Lyhennetyssä Kalevalassa säkeitä 139−142 (tässä 551−554): "Henkiin saatanto-sanat" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista. viha : loitsu, jolla vammoja estetään tai poistetaan

Kommentaarit folkloristiikka Runo 15 Runon 15 kehystarina perustuu suppealla Vienan ja Pohjois- ja Raja-Karjalan alueella tallennettuun runotyyppiin, joka on SKVR-hakemistossa nimetty Lemminkäisen surmaksi. Näissä runoissa Lemminkäisen virsi -nimellä tunnettu matka-aihe päättyy Lemminkäisen kuolemaan, jota seuraa äidin etsintä ja yritykset herättää poikansa henkiin. Runolaulajien loppuratkaisut ovat varsin erilaisia: Lemminkäinen joko palaa voimiinsa, saadaan henkiin mutta "ei sanalliseksi" tai henkiinherättäminen epäonnistuu. Runoon sisältyvä äidin ja pojan suhde on innoittanut monia Kalevalan tulkintoja. Sen tapahtumien ja symboliikan taustalta on löydetty yhteneväisyyksiä sekä kristillisten kertomusten, egyptiläisen Osiris-myytin, venäläisten bylinoiden että Skandinavian ja Pohjoisen Euraasian myyttien kanssa (ks. mm. Krohn 1903−1910: 572−594; Haavio 1967: 232−264; Rahimova 1998: 74−97; Harvilahti & Rahimova 1999: 97−105; Siikala 2012: 276−279). Runo 15 kasvaa Lemminkäisen surma -aihetta huomattavasti laajemmaksi Lönnrot yhdistäessä episodien lomaan parannusloitsuja ja jaksoja muista eeppisistä runotyypeistä, joissa aiheena on kadonnut poika ja tämän etsintä. Tärkein eeppinen lisä on kreikkalais-katolisiin kristillisiin legendoihin perustuva Lapsenetsintävirsi, joka on osa laajempaa Luojan virsi -sikermää. Se sisältää jaksot: Marjavirsi, Saunanhakuvirsi, Lapsenetsintävirsi, Ylösnousemusvirsi ja Hiiden sepän kahlinta (ks. Kuusi 1963: 292−298). Lönnrot liittää Lapsenetsintävirren runon 15 alkuosaan kokonaan. Sen lisäksi Lönnrot täydentää Lemminkäisen äidin roolia poikansa osien kokoajana ja henkiin herättäjänä upottamalla kehystarinaan runsaasti parannusloitsuja, jotka liittyvät fyysisten vammojen parantamiseen. Loitsuja on reilusti yli kaksi sataa säettä. Nämä edustavat etenkin tyyppejä Niukahdus ja Voiteen luku, mutta säkeitä on myös Niukahduksen historiolasta ja Verensulku-loitsusta (loitsutyypeistä ks. mm. Lönnrot 1880; Hästesko 1918; Ilomäki 2014). Lönnrot liittää yhteen sekä kiteytyneitä että persoonallisia säekokonaisuuksia ja säkeitä. Parannusloitsujaksoissa merkittävä osa säkeistä palautuu kristillisiin kertomuksiin, jotka ovat yhdistyneet varhaisempiin kansanomaisiin loitsuaineksiin. Vaikka Lönnrotin katsotaan yleensä vältelleen kansanrunon kristillistä kerrostumaa Kalevalassa, on hän sisällyttänyt runoon 15 tätä tematiikkaa varsin kattavasti. folkloristiikka Säkeet 1−6 / Lemminkäisen äiti ihmettelee poikansa viipymistä Lönnrot on tuottanut aloitussanoiksi äidin puheenvuoron, jonka keskeisen säkeen "Kunne Kaukoni kaonnut" mallina lienee ote Lemminkäisen omasta puheenvuorosta: "Oh emoni kantajani, / Jos Kauko katonehekse, / Mies häjy hävinnehekse" (I2 831: 6−8). folkloristiikka Säkeet 7−18 / "Ei tiedä emo poloinen, missä liikkuvi lihansa" Lönnrot kuvailee äidin ajatuksia Savossa tallentamansa ja muuten erityisesti Inkerissä ja Etelä-Karjalassa suositun lyyrisen aihelman sanoin (Ei tiedä emo kussa lapsi lauleleepi): Ei tiiä emoin tekiä, Eikä kantaja katala, Missä liikkuupi lihansa, Viereepi oma verensä: Liekö maalla vai merellä, Vain on suurella salolla, Vain lienee meren selällä, Tahi laajalla lahella, Lakeilla laineilla (VI1 102: 1−9). Sota-aiheiset lisäsäkeet perustuvat Laatokan Karjalassa, Inkerissä ja Etelä-Karjalassa suosittuun Sodan kuvaus -aihelmaan, jossa esiintyy vakiintunut säepari: "Siel on verta pääle polven, / Talmoa jalan tasalla" (mm. VII2 2737: 15−16; V2 1095: 17−18). Säkeet on tallennettu Pohjois-Karjalassa myös Tautien synty ja Vilutauti -loitsurunojen osana (VII4 2050: 19−20, VII4 1955: 118−119). folkloristiikka Säkeet 19−48 / Kyllikki ja Lemminkäisen äiti huomaavat harjan vuotavan verta Merkkinä Lemminkäisen kohtaamasta surmasta alkaa Lemminkäisen matkaan lähtiessään seinään paiskaama suka eli hiusharja vuotaa verta (vrt. Kalevalan runo 12, kommentti säkeisiin 201−212). Runolaulajat toteavat asian yleensä lyhyesti, muutamalla säkeellä. Lönnrotin muokkaama jakso rakentuu vienalaisen Arhippa Perttusen monisäkeiselle kuvaukselle (I2 758: 246−248, 254−259). Keskeiset lisäsäkeet: "Kahto illalla sukoa, / Aamut harjasa tereä, / Jo suka verin tuleepi" ovat Martiska Karjalaisen runosta (I2 815: 80−82). Lemminkäisen surma -runoissa sukaa tarkastelee kotona Lemminkäisen äiti, joka lähtee etsimään ja pelastamaan poikaansa yliluonnollisten voimiensa avulla. Lönnrotin luomassa juonessa, runoissa 11 ja 12, Lemminkäisellä on myös vaimo, Kyllikki. Kyllikki on tässä episodissa edelleen äidin mukana kotona toteamassa Lemminkäisen kohtaloa, mikä on hiukan epäloogista, sillä Kalevalan runossa 11 solmitun avioliiton voidaan katsoa purkautuneen jo runon 12 alussa, jolloin Lemminkäinen myös lähti uudelle kosioretkelle. Alun jälkeen Lönnrot ei kuitenkaan enää mainitse Kyllikkiä vaan runon toimijana on pelkästään Lemminkäisen äiti, kuten Lemminkäisen surma -runoissakin. folkloristiikka Säkeet 40−44 / Äidin valitus Lönnrot on täydentänyt äidin tuntojen kuvausta säkeillä Lapsenetsintävirrestä: Voi polosen poikoani, Ankervoisen lapsuttani, Minne sai poikani polosen, Kunne laiton lapsuoni, Sai päivillä pahoilla! (I2 1098: 138−142). folkloristiikka Säkeet 49−56 / Lemminkäisen äiti lähtee matkaan Lemminkäisen surma -runotyypissä Lemminkäisen äiti lähtee etsimään poikaansa yliluonnollisten voimiensa avulla, usein lentäen (mm. I2 815: 83−84; VII1 823: 63−68). Matkaanlähdön kuvaukseen Lönnrot on yhdistänyt säkeitä sekä Lemminkäisen surma -runosta: "Läksipä akka etsimähän, / Kobrin helmansa kokosi, / Käsivarsin vaattehensa" (VII1 836: 210−212) että Lapsenetsintävirrestä: "Norot nosti, notkot paino, / Ylähäiset moat alenti, / Alahaiset moat ylenti" (I2 1098: 131−133). folkloristiikka Säkeet 57−114 / Äiti kyselee Lemminkäisen kohtaloa Pohjolan emännältä ja saa uhkailemalla vastauksen Kun Lemminkäisen äiti pääsee perille paikkaan, jossa Lemminkäinen on saanut surmansa tai josta hänet on manattu surmansa suuhun, hän kyselee poikaansa yleensä kolme kertaa. Vasta uhkauksen esitettyään äiti saa viimeisellä kerralla vastapuolelta todenmukaisen vastauksen. Lönnrotin säkeiden pohjana on etenkin vuokkiniemeläisen Martiska Karjalaisen laulama runo I2 815 (93−109). Säkeitä on myös muun muassa runosta VII1 834 (19−24). Kalevalan säkeille 75–78, joissa Lemminkäisen äiti korostaa tietäjyyttään toteamuksella, ettei "susi syö minun sukua", ei löydy vastinetta tallennetuista Lemminkäisen surma -runoista. folkloristiikka Säkeet 103−114 / Pohjolan emäntä antaa vastauksen Uuden Kalevalan runoissa 13 ja 14 kehyskertomuksena käyttämänsä runon VII1 823 säkeitä mukaillen Lönnrot kertaa Lemminkäiselle määrätyt ansiotyöt Pohjolan emännän puheenvuoron muodossa. Puheenvuoron päätökseksi esitetylle kommentille, ettei Lemminkäistä näy morsianta pyytämässä, ei löydy vastinetta kansanrunoista. folkloristiikka Säkeet 115−122 / Emo etsii poikaansa kulkien eläinten tavoin Säejakso on runotyypistä Pilviin kadonnut poika ja tätä vastaavasta Vesitieltä pilviin viety neito, jossa isä tai äiti etsii tytärtään. Nämä runotyypit ovat olleet suosittuja Inkerissä ja Etelä-Karjalassa. Lähtökohtana ovat D. E. D. Europaeuksen Inkerin Toksavassa tallentamat säkeet: Emo läksi etsimähän, Etsi suuret synkät korvet, Maat mateli mauriaisna, Kärppänä kämärän juuret (V1 748: 14−17) Isoin etsi suuret metsät, Etsi sutena suuret metsät, Karhuna kamalat metsät, Jäniksenä järven rannat, Penikkana pellon reunat (V1 749: 13−17). folkloristiikka Säkeet 123−126 / "Kivet syrjähän sytäsi" Lemminkäisen äidin etsintää kuvaava nelisäe on peräisin D. E. D. Europaeuksen tallentamasta Lemminkäisen surma -runosta: Mit oli kiviä tiellä, Kivet syrjäh sytäsi, Mit oli hakoja tiellä, Ha'ot paino portahix (VII1 834: 13−17). folkloristiikka Säkeet 127−188 / Äiti etsii poikaansa kysyen puilta, tieltä, kuulta ja päivältä Kyselykaava, jossa äiti kysyy kadonnutta poikaansa tieltä, puilta, kuulta ja päivältä, on peräisin Lapsenetsintävirrestä. Kalevalan ainesten keruuaikana vain Vienassa (myöhemmin myös Aunuksessa ja Inkerissä) kirjattu runotyyppi sijoittuu yleensä Marjavirren ja Saunanetsintävirren jatkoksi ja kuuluu laajempaan Luojan virsi -sikermään. Sikermässä avioton äiti ("Neitsyt Maria emonen") syö marjan, tulee raskaaksi, etsii saunaa synnyttääkseen, mutta hänen käsketään mennä talliin heinille. Synnytettyään pojan äiti piilottelee poikaa, "Kullaista omenoansa, / Hopeaista sauvaistansa", joka kuitenkin katoaa. Lapsenetsintävirressä äiti etsii poikaansa kysellen luontokappaleilta tämän olinpaikkaa, mutta nämä vastaavat olevansa itse pojan luomia ja valittavat kohtaloaan: puut hakataan, tie on kaikkien tallaama, kuu paistaa öisin yksin. Lopulta päivä kertoo, mistä poika löytyy (ks. mm. I2 1096: 20−41; I2 1099: 77−114; I2 1103: 243−295; I2 1113: 91−122; I2 1120: 74−116). Äidin kysyessä puilta poikaansa Lönnrot nimeää eri puulajeja. Tällaisia puiden "puheenvuoroja" löytyy runotyypistä Venepuun etsintä: "Tammi taiten vastaeli, / Osaavasti puu omena" (VII1 340: 13−14). Eri puulajeja esiintyy esimerkiksi loitsutyypissä Puun sanat / Puun synty: "Puu puhas, Jumalan luoma" (tai: Mänty / Kuusi / Koivu puu), jossa luontokappaleiden yhteys kristilliseen luoja-jumalaan on vastaavasti esillä. Personifioidut kuu, tähdet ja aurinko esiintyvät myös kosintarunoissa (etenkin Taivaanvalojen kosinta; ks. UK 11, säkeet 31−42; Kuusi 1963: 297). folkloristiikka Säkeet 189−194 / Äiti saa tietää Lemminkäisen joutuneen Tuonen mustaan jokeen Lemminkäisen äiti saa lopulta tiedon, missä surmansa saanut Lemminkäinen on. Säkeet mukailevat kehyskertomuksena käytettyä Arhippa Perttusen Lemminkäisen surma -runoa: Heitti Tuonelan jokehen, Manalan alentehesen; Meni koskessa kolisten, Myötä virrassa vilisten (I2 758: 242−246, 288−291). folkloristiikka Säkeet 195−213 / Lemminkäisen äiti teettää seppo Ilmarisella rautaisen haravan Kun Lemminkäisen olinpaikka on selvinnyt, seuraava vaihe Lemminkäisen surma -runossa on äidin suorittama etsintä. Löytääkseen Lemminkäisen Tuonelan joesta äiti tarvitsee pitkäpiikkisen haravan, jonka tekee tai loitsii yleensä itse. "Seppojen pajaan meno" puolestaan liittyy moniin muihin runoihin (mm. Raudan synty), joissa tarvitaan uutta esinettä, ja esineen tuottajana voi olla joko pajaan menijä tai seppä, jolta esinettä pyydetään. Lönnrot yhdistää samankaltaisia säkeitä eri runotyypeistä siten, että Kalevalassa Lemminkäisen äiti pyytää seppää takomaan haravan. Lönnrot on tallentanut käyttämänsä sepän puhuttelusanat Etelä-Karjalassa 1837: Seppäseni, selväseni, Taot ennen, taot eilen, Vielä taot tänäki päänä, Tao rautanen harava Paa sie piit pihlajasta, Hanki varsi vaahterinen (XIII1 1505: 1−6). Tämä säekokonaisuus esiintyy Inkerissä ja Etelä-Karjalassa yleisesti runotyypeissä Kanteleen synty, Maailmansyntyruno ja Suka Mereen. Ensimmäisessä sepältä pyydetään kanteleen tekemistä ja muissa rautaista tai kultaista haravaa, jossa on erityisen pitkät piikit ja pitkä varsi ja jolla meri voidaan haravoida: "Haravahan piit tiheät, / Piit tiheät, pitkä varsi" (IV1 317: 12−17). Kanteleen soitto -runossa takojana on yleensä Väinämöinen (ks. I1 598: 82−86; I1 30: 83−86). Seppo Ilmarisen puhuttelun ja pyynnön "piit tao satoa syltä" on Lönnrot tallentanut Vienan Uhtualla runossa I1 105 (79−85), ja esikuva säkeisiin, joissa Lemminkäisen äiti haravan saatuaan lentää Tuonelan joelle, on runosta VII1 835 (241−242): "Tuop oli emo Lemminkäisen / Lentipä Tuonelan jo'elle". Tässäkin runossa äiti tekee kuitenkin haravansa itse (VII1 835: 249−250, ks. myös VII1 836: 244−245; I2 758: 264−269). folkloristiikka Säkeet 215–238 / Päivyt nukuttaa Manalan väen Lönnrot jatkaa (vrt. säkeet 115−194) kristilliseen legendaan pohjautuvan Lapsenetsintävirren säkeitä noudattaen aihelmalla, jossa äiti pyytää päivää paistamaan niin kuumasti, että väki nukahtaa ja kivet pehmenevät, ja kadonnut poika eli Luoja voi nousta paasien alta (kuolemasta). Jakson säkeet juontuvat Zacharias Topelius vanhemman, Lönnrotin sekä muiden kerääjien Vienassa tallentamista runoista I2 1120 (124−149), I2 1106 (69−82), I2 1096 (42−48), I2 1098 (114−122). Aihelma esiintyy eri laajuisena kaikissa vienalaisissa Lapsenetsintävirren toisinnoissa, joista suuri osa on Latvajärvellä Arhippa Perttuselta eri aikoina tallennettu. Aihelma esiintyy myös Repolassa. Myöhemmin Inkerissä tallennetuissa Luojan virsi -runoissa tätä episodia ei yleensä esiinny. folkloristiikka Säkeet 239−272 / Lemminkäisen äiti haravoi Lemminkäisen osat Tuonelan joesta Tehtyään haravan Lemminkäisen äiti jatkaa Lemminkäisen surma -runossa poikansa etsintää haravoimalla Tuonelan jokea. Haravaan tarttuu Lemminkäisen ruumiinosia, joista äiti kokoaa tai yrittää koota poikansa uudelleen. Kansanrunossa jakso on lyhyt ja ytimekäs, mutta säkeet ja lopputulos varioivat paljon. Lönnrot onkin luonut laajan kuvauksensa liittämällä yhteen säkeitä niistä Pohjois-Karjalan ja Vienan runoista, joissa haravointia kuvataan: Otti vaskisen haravan, haravoipi myötä virran, haravoipi vasta virran, millon saa kättä, kun saa päätä (VII1 823: 90−93) Eipä löyä poikoansa; vetelevi poikki virran, eipä löyä poikoansa; vetelevi myötä virran, tuolta löyti poikasensa, sormesta nimettömästä puuttui rautaseen haravahan (VII1 841: 195−200) Löysi luuta murusen, Elo tukku eteen tuli, Taakse kaunis Kaukomieli, Värttinän katko kaheksi; Ei ollut tukku eteheni. Tuo on kaunis Kaukomieli (I2 828: 173−178). Runo on ainoa Kalevalan ainesten keruuajalta SKVR-aineistoon kirjattu versio runotyypistä Laivassa surmattu veli. Myöhemmin runotyyppiä tallennettiin runsaasti Inkerin ja Etelä-Karjalan alueilla erilaisina variaatioina. Yllämainitut episodit esiintyvät kuitenkin vain pienellä alueella Lempaalassa, Sakkolassa ja Metsäpirtissä (ks. mm. V1 405; V3 79; XIII1 568; XIII1 1201). folkloristiikka Säkeet 253−258 / Haravaan tarttuu paita, sukat ja hattu Lemminkäisen surma -runoista peräisin olevien säkeiden lisäksi Lönnrot on laajentanut merestä haravoinnin kuvausta lisäsäkeillä H. A. Reinholmin 1848 Sakkolassa tallentamasta Laivassa surmattu veli ja Suka mereen -runotyyppejä edustavasta runosta XIII1 566. Runossa neito etsii kadonnutta veljeään, teettää sepällä haravan ja haravoi meren pohjaa, mutta löytää vain vaatteita: Löysin viitan velloltai. Viitan viljan mielilöiks, Löysin hatun velloltai, Hattu mieli harmiloiks, Löysin paijan velloltai, Paita mieliksi pahoiksi (XIII1 566: 23−31) folkloristiikka Säkeet 273−306 / Äiti kokoaa Lemminkäistä pohtien, saako tämän vielä eloon Lemminkäisen surma -runojen loppuratkaisut eroavat suuresti siinä, saako äiti Lemminkäisen vielä henkiin vai todetaanko, ettei tästä enää tule miestä. Latvajärven Arhippa Perttusen Lemminkäinen toteaa itse: "Ei ole meistä mennehessä / Urosta uponnehessa, / Mies mennyt, liha märännyt" (I2 758: 283−285), vastaavasti kuin Ilomantsin Simana Sissosenkin (VII1 835: 260−274, 302−306). Lönnrot asettaa Kalevalassa tämän toteamuksen korpin mielipiteeksi, joka jatkuu säkeillä: "Jo ol siika silmät syöty, / Kuha ol kuvan kirjutell, / Hauk ol hartiat halaistu" (XIII1 566: 23−25; Laivassa surmattu veli). Lisäksi mukana on säkeitä Arhippa Perttusen persoonallisesta loppuratkaisusta, jossa laulaja toteaa äidin heitettyä Lemminkäisen takaisin Tuonelan jokeen: Siellä turskaksi tuleepi, Vaipuupi valas kalaksi, Ruotsi syöpi ruokkinaan, Herrat herkkuna hyvinä, Pappilat parahinaan (I2 758: 286−296). Toinen vaihtoehto loppuratkaisuksi on, että Lemminkäinen jatkaa elämäänsä normaalisti, kuten Ilomantsin Juhana Kainulainen toteaa: "tästä poikosen rakensi, / tuli turva mättähästä, / poika pohjasta yleni" (VII1 823: 94−96). Kaukamoisen nimissä lauletussa runossa voidaan todeta vain: "Tuo on kaunis Kaukomieli / Meni on kotihinse" (I2 828: 178−179), ja runo jatkuu tästä Saaren neidot -jaksolla, kuten nekin vienalaiset runot, joissa Kaukomieli surmaa itse vastustajansa miekkataistelussa. folkloristiikka Säe 304 / "Monta muuta muskulata" Lönnrotin seuraavaksi tekemää siirtymää parannusloitsuihin edeltää jo säe, joka liittyy mehiläisen kuvaukseen Raudan sanoissa ja Voiteen luvussa: Mehiläinen ilman lintu sepä lenti läyhytteli kuusi kuppia sylissä, tuhat muuta muskulata, jotk on täynnä voiteita (XV 282: 1−5). folkloristiikka Säkeet 307−376 / Lemminkäisen ruumiinosien kokoaminen Niukahduksen sanoilla Lemminkäisen surma -runossa kohtaus, jossa Lemminkäisen äiti kokoaa poikansa löytämistään ruumiinosista uudestaan, esitetään muutamin säkein. Lönnrot täydentää tarinakehystä tässä kohtaa sijoittamalla Kalevalaan runsaasti loitsuaineistoa, ensin loitsutyypistä Niukahdus. Niukahdus-teeman ydinaihelmat ovat sijoiltaan menneiden ruumiinosien palauttaminen ennalleen: suonien solmiminen, lihan liittäminen lihaan ja luun luuhun. Niukahduksen sanat kietoutuvat myös monien muiden parannusloitsujen yhteyteen (mm. Raudan sanat, Verensulku, Tulen synty; Hevosen niukahdus). Kun Niukahdus on loitsun keskeinen teema, se seuraa Niukahduksen historiolaa, jossa esikuvallinen kristillinen parannustapahtuma kerrotaan. Tyypillisesti Jeesuksen ja Marian matka katkeaa hevosen jalan niukahdukseen, jonka jälkeen: Jesus maahan ratsahilta Suonia solmiamahan, Jäseniä liittämähän; Kust' on liha liikahtana, Siihen liha liikahuta, Kust on luuta luikahtanna, Siihen luuta luikahuta (VII4 2526: 1−16). Lönnrot ei hyödynnä Niukahduksen historiolaa mutta liittää yhteen eri alueilla ja eri laulajilta tallennettuja Niukahduksen aihelmia. folkloristiikka Säkeet 315−338 / Feminiinisten voimien kutsu apuun Niukahdus-loitsujakson alussa on persoonallinen jakso Lönnrotin tallentamasta runosta VII3 907 (1−6). Tämän jälkeen on erittäin yleinen, yleensä Neitsyt Marialle mutta myös muille naispuolisille toimijoille erilaisissa parannusloitsuissa osoitettu pyyntö saapua paikalle "tarvittaessa" (ks. myös Kallio et al. 2017: 287−291): Neitsyt Maria emoinen, Rakas äiti armollinen, Tule tänne tarvitessa, Käys tänne kutsutaissa (I4 188: 52−55). Impi tai neiti, jota kuvataan sanoin: "Astu impi ilman viertä, Neiti taivaan napoa" (mm. I4 905: 1−2, I4 168: 44−45, I4 130: 127−130) esiintyy erilaisissa parannusloitsuissa, samoin kuin Lönnrotin hyödyntämä, kansanrunoissa Neitsyt Mariaan liitetty säekokonaisuus: Neisyt Maarian emoinen, puhas muori muuollinen, sou'a suonista veneettä veneellä vaskisella, kuutilla kuparisella, soua luun lomia myöten, jäsenten rakoja myöten (VII3 1001: 82−88; VII4 1758: 299−305). folkloristiikka Säkeet 339–350 / Suonten asettelu ja neulominen Erikokoisten suonten yhdistäminen on tyypillinen motiivi Niukahduksessa: "Suuret suonet suustasusten, / Pienet suonet päästätysten, / Valta suonet vastatusten" (VII4 2546: 25−27). Lönnrot on tallentanut motiivin myös Polvenhaava-runossa (XII1 25: 75−77). Pyyntö: "Ompele utuisin neuloin, / tinaneuloin tikkaele, / Nahka neuloin nappaele" sen sijaan osoitetaan Neitsyt Marialle joko Verensulku tai Sikoja salvettaessa -loitsuissa (mm. VII5 4381: 2022) tai Raudan sanoissa: Silkkinauhalla sitele, Ompele utusin niegloin, Sulkkurihmoin suikuttele, Tinaneuloin tikkaele, Nahkaneuloin naueruta! (VII3 462: 92−96). folkloristiikka Säkeet 351−376 / Luu luuhun, liha lihaan Säejakson alku on peräisin Arhippa Perttusen 1834 Lönnrotille laulamasta runosta I4 168 (137−152), jossa Verensulkua seuraa alkuosaltaan persoonallinen Niukahdus-motiivi. Lönnrot tarkentaa ilmaisua vielä lainaten säkeitä runoista VII3 457 (21−22), VII4 2566 (21−22) ja VII3 907 (20−27). Lönnrot päättää Niukahdus-loitsujakson toistamalla ydinteeman vielä kiteytyneen parisäkeen muodossa: "Luu luuhun, liha lihaan, / Jäsen jäsenehen" (VII4 2546: 35−37). folkloristiikka Säkeet 377−392 / Äiti saa Lemminkäisen entiseen muotoonsa mutta ei vielä puhumaan Tähän jaksoon Lönnrot on saanut motiivin Martiska Karjalaisen runosta, jossa äiti: Löysi lieto Lemminkäisen. Anto kielen, anto mielen, Ei saatat sanoille panna, Eikä virsille veteä (I2 815: 115−118). Säkeet on Lönnrot muovaillut erilaisista säeaineksista. Säe "Loi miehen, uron sukesi" on lainattu ilomantsilaisten laulajien, Simana Sissosen ja Iro Sissottaren, esittämistä runoista (VII1 315: 25, VII1 674, VII1 680: 41−45; Polvenhaava/Vipusen virsi ), joissa tämän säkeen jäljessä on myös Lemminkäisen surma -virteen liittyvä aihelma "ei tieä vesun vikoa". Lönnrot muotoilee äidin esittämän kysymyksen sitomaan siirtymää, jossa hän seuraavaksi yhdistää Lemminkäisen surma -aiheeseen mehiläisen tuoman voiteen tarpeen eli loitsutyypin Voiteen luku. folkloristiikka Säkeet 393−548 / Parantaminen Voiteen luvun avulla Voiteen luvussa pyydetään mehiläistä tuomaan parantavaa mettä ja simaa voiteeksi kipeille ja parannukseksi haavoille ja vammoille. Loitsu koostuu mehiläisen puhuttelusta, pyynnöstä tuoda voiteita, matkan teon (lentämisen) kuvauksesta, kaukaisen hakupaikan kuvauksista, parantavan vaikutuksen vakuutuksista ja voiteluohjeista (ks. esim. XV 656: 48−61; VII4 1828: 7−23). Lisäksi mukana on usein kristillinen motiivi, jossa Jeesusta tai/ja Mariaa pyydetään tunnistamaan parantava voide, jolla Luoja oli aikoinaan voidellut Jumalan pojan. Lönnrot hyödyntää muutaman kerran esiintyvää laajempaa kehystä, jossa kristillinen motiivi toistetaan ja mehiläistä pyydetään matkalle kolme kertaa. Kahden ensimmäisen matkan tuotokset todetaan vääriksi, ja vasta kolmas voide-erä oikeaksi (VII4 2110: 27−83; II 655: 65−80). Kalevalassa Lemminkäisen äiti toteaa ensimmäisellä ja toisella kerralla, ettei voiteista ollut apua, ja Lönnrot ottaa kristillisen motiivin mukaan vasta kolmannella pyynnöllä. Mehiläisen puhutteluun ja kuvaukseen on Lönnrot yhdistänyt säkeitä monista eri runoista (mm. VII4 1824: 1−4; II 809: 8−9; VII3 672: 49−52). Yleinen on pyyntö: Lennä tuonne löyhyttele, Ylitse meren yheksän, Meripuolen kymmenettä, Luotohon merellisehen, Saarehen selällisehen (II 655: 53−57). folkloristiikka Säkeet 449−454 / Meden keiton kuvaus Voiteen luvun mukana on myös voiteen keiton kuvausta (Voiteen synty). Loitsuille ominaisesti käytön ja vaikutuksen sanoihin yhdistyy voiteen alkuperän kuvaus, joka perustelee toiminnan tehon. Voiteen syntyyn liittyy kuvaus voiteen keitosta pienissä kattiloissa. Lönnrot jättää keittoastioiden kuvauksen yhteydestä kuitenkin pois Savossa, joskus myös muualla, yleisesti esiintyvän kuvauksen voiteen alkuperästä eli siitä, kuinka "Neitsyt Maria emoinen" (joskus Pilven päällä istuva piika tai muu toimija): Lypsi maallen maitojansa, Niitullen nisuxiaansa. Yöllä voje keitettiin Päivällen parantehexi, Kattilassa pickusesa, Peukalon mahuttavassa, Sormen kolmen mäntävässä (VI1 3221: 251−258) Marian tai neitojen tuottama maito kuuluu olennaisesti Raudan synty -loitsuun (ks. mm. Hästesko 1918: 47−48; Ilomäki 2014: 165−168; Kallio et al. 2017: 285). folkloristiikka Säkeet 489−514 / Mehiläisen matka taivaankappaleiden välitse Lönnrot on selvästi halunnut esittää Kalevalassa paitsi yleisiä aihelmia niin myös mahdollisimman monta persoonallista, yksittäisessä muistiinpanossa esiintyvää säekokonaisuutta. Tässä mehiläisen kysymys: "Miten minä sinne pääsen, / minä mies vähäväkinen?" on runosta VII4 2561 (44−45) ja taivaankappaleiden lomitse tapahtuvan matkan kuvaus runoista XII2 5375 (3−7) ja XII2 5370 (14−18). folkloristiikka Säkeet 545−548 / "Voiti alta, voiti päältä, Kerran keskeä sivalti" Lönnrotin Kalevalaan upottama pitkä Voiteen luku -loitsujakso päättyy loitsuille tyypillisesti kiteytyneeseen käskyyn: Voia alta, voia päältä, Keskeä kera sivele, Voia luun lomia myöten, Jäsenten rakoja myöten (VII3 462: 198−201). folkloristiikka Säkeet 549−568 / Lemminkäinen herää henkiin Säepari: "Nousi (nouse) pois makoamasta, / Heräsi (herää) uneksimasta" joko toteamuksena tai käskynä esiintyy erilaisissa runoissa. Tässä äidin Lemminkäiselle osoittama kehotus nousta on peräisin loitsusta: Nouse pois makoamasta, Hereä uneksimasta Kovan onnen vuotehella, Pehuilta pahan pakanan! (VII4 2687: 71−74) Muutamassa vienalaisessa Lemminkäisen surma -virressä äiti käy lopuksi vuoropuhelun poikansa kanssa tämän herättyä: Sano kaunis Kaukomieli: "Kauvan aikoa makasin." Sano äiti, noin nimesi: "Viel' olisit viikomman moanu Ilman äitittäs pahatta" (I2 834: 324−328, ks. myös I2 730: 14−16, I2 733: 18−20) Lönnrot on täydentänyt Lemminkäisen vuorosanat Kalevalaan J. Fr. Cajanin muistiinmerkitsemistä säkeistä: "Makasin unen makien, / Sikiöisen siuottelin" (I2 836 ja I2 836a; jälkimmäiseen on lisätty laulajan kommentti: "Sano Lemminkäinen kun heräsi"). folkloristiikka Säkeet 569−590 / Äiti kysyy ja saa tietää syyn Lemminkäisen kuolemaan Lönnrot muokkaa Kalevalan kertomukseen äidin kysymyksen ja Lemminkäisen vastauksen, joissa kerrataan säkeitä Arhippa Perttusen runosta I2 758 (226−243) (ks. runo 14, kommentti säkeisiin 395−444). Samaten Lönnrot kertaa äidin puheenvuorossa Lemminkäisen esittämän kerskauksen omasta tietäjyydestään (ks. runo 12, säkeet 165−172, 293−296). folkloristiikka Säkeet 591−602 / "Veestä on vesusen synty" Lönnrotin Kalevalan juoneen valitsemissa Lemminkäisen surma -runoissa kerrotaan Lemminkäisen kuolinsyynä, ettei hän osannut tarvittavaa loitsua puolustautuakseen: hän ei tiennyt "vesun vihoa, umpi-putken ailuhia". "Vesusen synty" -aihelma löytyy Mekrijärveläisen Simana Sissosen runosta, jossa Väinämöinen etsii apua polvenhaavaansa: (Tuop' oli Pohjolan emäntä) Loi miehen, uron sukesi. Ei tieä vesun vikoa, Veest'' oli vesusen synty, Vesuputken lainehista, Allin aivoista hyvistä, Pääskyn pienen pää-sisästä" (VII1 315: 21, 25−30). Lönnrotin kirjaamat jatkosäkeet ovat yhdistelmä kahdesta Käärmeen synty -loitsurunosta (I4 386: 1−5, I4 375: 1−8). folkloristiikka Säkeet 603−608 / Äiti saa Lemminkäisestä entistä ehomman Arhippa Perttunen kuvaa runossaan, kuinka äiti Lemminkäisen löydettyään: "Tuuvitteli tuttuohok, / Vaapotteli nähtyöhök" (I2 758: 280−281). Lemminkäisestä ei Arhipan runossa kuitenkaan enää tule miestä. Lönnrotin tarinassa Lemminkäisen äiti sen sijaan tuudittelee pojan loitsusta lainatuin säkein: "Ehommaksi entistään / paremmaksi muinostaan" (VII4 2106: 10−11; Kipusanoja). folkloristiikka Säkeet 609−622 / Lemminkäinen haikailee edelleen Pohjan neitoja Lemminkäisen äidin kysymyksen ja Lemminkäisen vastauksen säkeet on Lönnrot muotoillut Vipusen virrestä: Virkki vanha Väinämöinen: "Vieläk' oot mitä vaja'a?" Virkki Antero Vipunen: "Viel' on äi'eä vajoa, Viel' on tuolla sy'ämykseni Kiven kirjavan sisässä, Maksan karvasen mahassa" (VII1 357: 21−27). Lönnrot hyödyntää säkeitä kertoakseen Lemminkäisen sydämessä edelleen asuvasta kaipauksesta Pohjan neitoa kohtaan ja kertaa vielä kosinnasta suorittamatta jääneen ansiotyön (ks. UK 14, kommentti säkeisiin 349−372). folkloristiikka Säkeet 623−650 / Lemminkäinen jättää kosinta-aikeet ja lähtee äitinsä kanssa kotiin Tämä runon 15, ja samalla runot 11−15 käsittävän Lemminkäis-aiheisen jakson, lopettava osuus on kauttaaltaan Lönnrot sommitelmaa. Äiti pyytää poikaansa kiittämään kristillistä Jumalaa henkiin herättämisestä. Lönnrotin esikuvana ovat hänen tallentamansa säkeet: "Jumala jotana tiesi, / en minä mitänä tie" (XV 414: 16−17; ks. myös VII3 632: 90−91) sekä sananlasku: Jo minä jossaki olisin, kussaki kuljeskeleisin, ilman armotta Jumalan, toimetta totisen luojan (Suomen Kansan Sananlaskuja, N:o 2036, ks. Kaukonen 1980: 118, säe 639). Lönnrot muotoilee vielä teemaltaan Laulajan loppusanojen kaltaisen loppurepliikin, jonka säkeillä ei ole kuitenkaan vastinetta kansanrunossa.

Käsikirjoituksessa: 293: 2. turska on iso merikalaelävä. Käsikirjoituksessa: 315—376. Suonten sanat. Käsikirjoituksessa: 393—534. Mehiläisen sanat. Käsikirjoituksessa: 591—602. vesikäärmeen synty. Käsikirjoituksessa: Minunne Käsikirjoituksessa: kaunoinen Kaukoni Käsikirjoituksessa: maailmassa Käsikirjoituksessa: poloinen Käsikirjoituksessa: käpy-mäkeä Käsikirjoituksessa: Kanaervaista Käsikirjoituksessa: kankgasmaata Käsikirjoituksessa: lienee meni Käsikirjoituksessa: Joss’ Käsikirjoituksessa: suka’oa Käsikirjoituksessa: harja’oansa Käsikirjoituksessa: muutamana Käsikirjoituksessa: Huomenna Käsikirjoituksessa sanan "suasta" kohdalla: suoasta Käsikirjoituksessa: mies|minulta Käsikirjoituksessa: majoattomille Käsikirjoituksessa: Teillee Käsikirjoituksessa: suka’oa Käsikirjoituksessa: Ankgervoisen Käsikirjoituksessa: poika’oa Käsikirjoituksessa: Kopurin Käsikirjoituksessa: helmasnsa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: poikooansa Käsikirjoituksessa: Tuop’ Käsikirjoituksessa: poikaoasi Käsikirjoituksessa: upuonnut Käsikirjoituksessa: Jo|vainen Käsikirjoituksessa: Kunp’ Käsikirjoituksessa: samposiuen Käsikirjoituksessa: Apeatin Käsikirjoituksessa: korsket Käsikirjoituksessa: viimmeisiä Käsikirjoituksessa: kohtaoavi Käsikirjoituksessa: Mi|on Käsikirjoituksessa: kaipa’oavi Käsikirjoituksessa: Weet Säe 121 on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Käsikirjoituksessa tämän säkeen edellä: Kärppänä kämäräjuuret Käsikirjoituksessa: siinrti Käsikirjoituksessa: poika’oansa Käsikirjoituksessa: kaonnuttansa Käsikirjoituksessa: koiville Käsikirjoituksessa: pilkkoumahan Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: poikaoani Käsikirjoituksessa: omenoatani Käsikirjoituksessa: Hope’oista Käsikirjoituksessa: sauva’oani Käsikirjoituksessa: lausui|ja pakisi Käsikirjoituksessa: poika’oani Käsikirjoituksessa: omenoatani Käsikirjoituksessa: Hope’oista Käsikirjoituksessa: sauvaoani Käsikirjoituksessa: poioastasi Käsikirjoituksessa: Kun|olen Käsikirjoituksessa: Pakkaisella Käsikirjoituksessa: poika’oani Käsikirjoituksessa: omenoatani Käsikirjoituksessa: Hope’oista Käsikirjoituksessa: sauva’oani Käsikirjoituksessa: jonki|tiesi Käsikirjoituksessa: iki-vetehen Käsikirjoituksessa: sata’oa Käsikirjoituksessa: valmistellaos Käsikirjoituksessa: Se|on Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: Piitti|piillä Käsikirjoituksessa: sataoa Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "päiveä". Käsikirjoituksessa: pPäivyt Käsikirjoituksessa: mManalan Käsikirjoituksessa: pPäivyt Käsikirjoituksessa: mManalan Käsikirjoituksessa: Keski-iän Käsikirjoituksessa: keihä’ille Käsikirjoituksessa: sijialle Käsikirjoituksessa: poikaoansa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen toista sanaa muokattu käsikirjoituksessa: poika’oansa. Käsikirjoituksessa: poika’oansa Käsikirjoituksessa: mieli-harmiksensa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Elo-tukku Käsikirjoituksessa: Elo-tukku Käsikirjoituksessa: Wasemmasta Käsikirjoituksessa: Kothosi Käsikirjoituksessa: tuostsa Käsikirjoituksessa: Tuop’ Käsikirjoituksessa: vasta’oavi Käsikirjoituksessa: silt’ Käsikirjoituksessa: Tuop’|on Käsikirjoituksessa: poikaoansa Käsikirjoituksessa: muskulata Käsikirjoituksessa: poika’oa Käsikirjoituksessa: suonten Käsikirjoituksessa: sortumiehin Käsikirjoituksessa: Suoni-lanka’oa Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "kehreäjä". Käsikirjoituksessa: kethrinpuulla Käsikirjoituksessa: Suoni-sykkyrä Käsikirjoituksessa: Kalvo-kääri Käsikirjoituksessa: suonten Käsikirjoituksessa: Reijissä Rei’issä Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Onp Käsikirjoituksessa: puna-perällä Käsikirjoituksessa: Suo Soua Käsikirjoituksessa: luomia Käsikirjoituksessa: Asemmellensa Käsikirjoituksessa erilleen kirjoitetut sanat muutettu yhdyssanaksi: Waltasuonet. Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen ensimmäisen sanan perään lisätty heittomerkki: Siit’. Käsikirjoituksessa: Sulkku-niitti Käsikirjoituksessa: Tina-neuloin Käsikirjoituksessa: kirja-korjinesi Käsikirjoituksessa: liikkuma-lihojen Käsikirjoituksessa: lihoa Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "luo". Käsikirjoituksessa: Mist’ Käsikirjoituksessa: liha’oa Säe on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Säkeen kolmatta sanaa muokattu käsikirjoituksessa: liha’oa. Käsikirjoituksessa: Sijiallensa Käsikirjoituksessa: muooillensa Käsikirjoituksessa: si’elleheksi Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa ennen säettä: Siitä tuon sanoiksi virkki / Simatilkka tuotahisi / Mistä nyt voie saataisin. Käsikirjoituksessa: Sima-tilkka Käsikirjoituksessa: Jolla|voian Käsikirjoituksessa: vaoipunutta Käsikirjoituksessa: sanoillae Käsikirjoituksessa: Sima’oa Käsikirjoituksessa: mMetsolasta Käsikirjoituksessa: tTapiolasta Käsikirjoituksessa: kukkaisen Käsikirjoituksessa: Mieluisahean Käsikirjoituksessa: mMetsolahan Käsikirjoituksessa: tTapiolahan Käsikirjoituksessa: Saan Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: vaoipunutta Käsikirjoituksessa: laaettomahan Käsikirjoituksessa: Siell’|on Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "hyveä". Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "kelpoavi". Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "tuop’". Käsikirjoituksessa: mies|kepeä Käsikirjoituksessa: Metsähäntisehen Käsikirjoituksessa: aikaoa Käsikirjoituksessa: tullah Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "saa’a". Käsikirjoituksessa: Ne|on Käsikirjoituksessa: Tok’ Käsikirjoituksessa: Ylähäisehenksi Käsikirjoituksessa: Siell’|on Käsikirjoituksessa: simaoa Käsikirjoituksessa: Tuoh Käsikirjoituksessa: sima’oa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Erilleen kirjoitetut sanat yhdistetty yhdysviivalla: mieli-lintu. Käsikirjoituksessa: siu’vottelet Käsikirjoituksessa: Siit’ Käsikirjoituksessa: matka’oa Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "siuotteli". Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "keheä". Käsikirjoituksessa: Kammarihin Käsikirjoituksessa: teh’ä’än tehä’än Käsikirjoituksessa: Hope’aisissa Käsikirjoituksessa: keski-maissa Käsikirjoituksessa: sula’aoa Käsikirjoituksessa: Sima’oa Käsikirjoituksessa: Suvi-nenässä Säe on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Käsikirjoituksessa: siittä Käsikirjoituksessa: aika’oa Käsikirjoituksessa: vähäinen Käsikirjoituksessa: tullah Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "saata". Käsikirjoituksessa: Saata Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: vaoipunutta Käsikirjoituksessa: makaoamasta Käsikirjoituksessa: maka’oamasta Käsikirjoituksessa: Jop’ Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: viikomman Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen neljättä sanaa muokattu käsikirjoituksessa: poloinen. Käsikirjoituksessa: Kerro korvin korvin kuullakseni: Käsikirjoituksessa: mManalle Käsikirjoituksessa: tTuonelan Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: mManalle Käsikirjoituksessa: tTuonelan Käsikirjoituksessa: ve’estä Käsikirjoituksessa: vihaaoa Käsikirjoituksessa: Umpi-putken Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: vihaoa Käsikirjoituksessa: Umpi-putken Käsikirjoituksessa: Umpi-putken Käsikirjoituksessa: tuu’vitteli Käsikirjoituksessa: We’en Käsikirjoituksessa: Aallot Käsikirjoituksessa: Tuu’vitteli Käsikirjoituksessa: tuttuvansa Käsikirjoituksessa: muo’voillensa Käsikirjoituksessa: vajaoa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Wiel’ Käsikirjoituksessa: on olen Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "äieä". Käsikirjoituksessa: vaja’a vajoa Käsikirjoituksessa: syämmykseni Käsikirjoituksessa: kassa-päissä Käsikirjoituksessa: Home-korva Käsikirjoituksessa: Eip’ Käsikirjoituksessa: osaoamatta Käsikirjoituksessa: tTuonelan Käsikirjoituksessa: Annah Käsikirjoituksessa: asuah Käsikirjoituksessa: läh’eh Käsikirjoituksessa: koti-perille Käsikirjoituksessa: koatoalan Käsikirjoituksessa: kiitäh Käsikirjoituksessa: mitänäh Käsikirjoituksessa: voisih Käsikirjoituksessa: mitänäh Käsikirjoituksessa: valta-vanhempansa