Kalevalan yhdestoista runo Elias Lönnrot Avoin Kalevala Folkloristiset kommentaarit Venla Sykäri Kirjallisuuskommentaarit Hanna Karhu Sananselitykset Reeta Holopainen Sananselitykset Marika Luhtala Painetun Kalevalan ja käsikirjoituksen erot Marika Luhtala XML-koodaus Maria Niku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 9.1.2018 Helsinki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian arkistoaineistot r011 Lönnrot Elias

Lemminkäinen lähtee Saaren suurisukuista neittä kosimaan 1−110. Saaren piiat ensin pilkkaavat häntä, mutta tulevat pian liianki tutuksi hänen kanssansa 111−186. Yhtä Kyllikkiä, jota varten oli lähtenyt, ei saa hyvällä suostumaan, jonka tähden lopulta ryöstää hänen väkisellä, nakka’aa rekeen ja lähtee matkalle 187−272. Kyllikki itkee ja paheksii erittäinki Lemminkäisen sotahalua; Lemminkäinen lupa’aa ei koskaan lähteä sotaan, jos Kyllikki lupa’aisi, ei milloinkaan juoksennella kylässä, ja kumpanenki vannoo pysyäksensä 273−314. Lemminkäisen äiti ihastuu nuoresta miniästänsä 315−402.

 Ahti Kauko Kaukomieli Kyllikki Lemminkäinen Saarelainen Kaukoniemi Saari

Yhdestoista Runo.

Aika on sanoa, . Ahti poika , Tuo on poika, Kasvoi , Laajimman lahen perällä, . siinä kasvoi, 10. Ahti ahvenin . Tuli mies mitä parahin, Puhkesi , Joka päästänsä , ; Vaan tuli vähän , Tavoiltansa : oli , Yli öitä , iloissa, 20. . oli neiti, Saaren neiti, Saaren , Kasvoi koissa korkeassa, Yleni ylen , Istuen majoilla, . , tuli kosiat Neien kotihin, 30. Kaunoisehen . Kosi poiallehen , on mennyt Päivän luona paistamahan Kesäisillä kiirehillä. Kosi poiallehen, 20: 2. hypyissä; kisoissa; tansseissa.20: 2. hypyissä; kisoissa; tansseissa. 28: 3. morsiameksi anojat.
on mennyt Kuun luona , kiertämähän. Kosi poiallehen, 40. on mennyt Pitkin öitä Talvisilla taivahilla. Tulevi Wirosta sulhot, Toiset tuolta : ; Itse vastaeli: "Suotta kultanne kuluvi, Hopeanne hoikkenevi En lähe minä Wirohon, 50. En lähe, , Wiron vettä soutamahan, Saarellista , Syömähän Wiron kaloja, Wiron lientä ." "Enkä lähe Inkerelle, , , on nälkä, kaiken nälkä, Puun nälkä, nälkä, nälkä, vehnän nälkä, 60. Rukihisen leivän nälkä." on lieto Lemminkäinen, Itse kaunis , Lähteäksensä lupasi Saaren kosihin, Tuota morsianta, . Emo , vanha: "Ellös menkö poikaseni 70. Parempihin itseäsi, Ei sinua suurehen sukuhun!" , kaunis Kaukomieli: " ole , aivan suuri, Mie valitsen varrellani, Otan muilla ." kieltävi emonsa 80. Lähtemästä Lemminkäistä Saaren sukuhun, Laajahan : "Siellä , Naiset nauravat sinua." Mitä huoli Lemminkäinen, Itse tuon virkki: "Kyllä naisten naurun, tyttärien, Potkaisen pojan povehen, 90. kainalohon, on hyvänki pilkan, Parahanki ." Emo tuon sanoiksi virkki: "Voi päiviäni! Nauraisitko Saaren naiset, piiat, Niin siitä tulisi, Sota suuri lankeaisi, kaikki Saaren sulhot, 100. miekkoinensa, Päällesi sinun poloisen, Yksinäisen ympärille." emonsa, Ottavi hyvän , Valjasti varsan, Saaren kuuluhun kylähän Saaren kukkoa kosihin, 110. Saaren mointa morsianta. 71: 2. suotane: tahdottane; sallittane. 87: 2. estän: lopetan. 88: 1. sala-nauramiset. 92: 2. häväistyksen.
Nauroi naiset Lemminkäistä, Piiat pisti pilkkojansa, Kun ajoi kummasti , Kamalasti kartanolle, Ajoi kumohon, . suuta, väänti päätä, Murti , 120. Itse tuon sanoiksi virkki: "En ole tuota ennen nähnyt, En ole nähnyt, enkä kuullut, Naisen nauravan , Piian pilkkoja ." Mitä huoli Lemminkäinen, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko Saarella , Maata Saaren manterella, Minun , 130. Tanner Saaren impien , karkeloissa?" Saaren impyet sanovat, Niemen neiet vastoavat: " on Saarella , Maata Saaren manterella, Sinun leikki lyöäksesi, Tanner , , 140. , Lapset on laihat Saaren mailla, Lihavat varsat." Mitä huoli Lemminkäinen, paimeneksi, Kävi päivät paimenessa, Yöt on impien iloissa, Noien neitojen , karkeloissa. Sillä lieto Lemminkäinen, 150. Itse kaunis Kaukomieli Jopa hääti naisen naurun, piian pilkan, Ei ollut sitä tytärtä, Piikoa , Kuta hän ei kosketellut, ei vieressä . Yksi oli impi Saaren suuressa , ei suostu sulhasihin, 160. Mielly , Se oli Kyllikki korea, Saaren kukka . on lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli saappahat kulutti, airot poikki souti Tuota neittä , Kyllikkiä . Kyllikki korea neiti 170. Hänpä tuon sanoiksi virkki: " kierteletki, ajelet, Täältä tyttöjä kyselet, , En mä tästä ennen joua, Kuin kiven jauhan, , . "Enkä huoli , 180. Huitukoille, , Mie tasaisen Tasaiselle varrelleni, Tahon Sekä kasvon Kaunihille kasvoilleni." Oli , Kului tuskin puoli kuuta, 178: 2. muruiksi.
Jo päivänä muutamana, 190. Iltana Neitoset , Kaunokaiset Kaunihilla kankahalla, ylinnä muita, Saaren kuuluisinna. Tuli veitikkä , Ajoi lieto Lemminkäinen Orihillansa omalla, 200. varsallansa Keskelle , karkeloa; Kyllikin rekehen, neien korjahansa, Tuon asetti , Liitti . ruoskalla hevoista, , Siitä läksi , 210. Lähtiessänsä sanovi: "Elkätte minua immet Ilmi antako ikänä, Minun täällä käyneheni, Täältä neien vieneheni!" "Jos ette totelle tuosta, Niin teille paha , sulhonne sotahan, Nuoret miehet , Ettei kuulla , 220. Nähä ilmoisna ikänä Kujasilla kulkemassa, Ahoilla ajelemassa!" Kyllä Kyllikki valitti, Saaren kukka : "Päästä jo minua poies, Laske lasta , kulkemahan, Luoksi itkevän !" "Jos et laskea 230. Kotihini kulkemahan, on viisi veljeäni, Seitsemän setäni lasta , Neien pään ." Kun ei kuitenkana, Itse , Sanan virkkoi, noin nimesi: ", poloinen, , Jouten synnyin, jouten kasvoin, 240. Jouten aikani elelin, Jo nyt sainki joutavalle, Miehelle mitättömälle, Suojihin soan käviän, Aina tuiman ." , "Kyllikki , Minun , Ellös olko milläkänä, 250. En sua pahoin pitäne, Sylissäni syöessäni, Käsissäni käyessäni, Sivullani seistessäni, venyessäni! "Mitäpä sinä , Mitä huokaelet, Tuotako sinä sureksit, Tuota huollen huokaelet , , 260. Ja kaiken vähyyttä? "Ellös olko milläkänä, on minulla, Monta maion antajata, 248: 2. makea; maajas. 259: lehmättömyyttä, leivättömyyttä.
on suolla , Toinen mäellä , Kolmas , Ne on syömättä , Katsomatta kaunokaiset, Ei ole illoin kytkemistä, 270. Eikä aamuin laskemista, heittämistä, , surua. "Vaiko tuotaki surisit, Tuota huollen , Ettei oo sukuni suuri, Kovin korkea kotini? ", Enkä korkea , On mulla tulinen miekka, 280. , Se onpi sukua suurta, , on hiottu, Jumaloissa kirkastettu. Sillä suurennan sukuni, Laajennan lajini kaiken, Miekalla , säkenevällä." Neiti parka , 290. Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi on Ahti Lemmin poika, Jos tahot neittä , , Sie vanno valat ikuiset Et sotia käyäksesi, , halulla!" 300. Itse tuon sanoiksi virkki: "Vannon mie valat ikuiset En sotia käyäkseni, Kullankana tarpehella, Hopeankana halulla! Sie itse valasi vanno, Et kyliä käyäksesi halulla, tarpehella!" Siitä vannoivat valansa, 310. Laativat Eessä Jumalan, Alla kasvon kaikkivallan, Ei Ahin sotia , Eikä Kyllikin . Siitä lieto Lemminkäinen , Löi oritta ohjaksella, Itse tuon sanoiksi virkki: "Jää hyvästi, Saaren nurmet, 320. Kuusen juuret, , olen kesän kävellyt, Talvet kaiket , Piileskellen , Paeten pahalla säällä, Tätä pyytessäni, ajellessani!" , Jo kohta koti näkyvi, Neiti tuon sanoiksi virkki, 330. Itse lausui, noin nimesi: "Tupa tuolla , näkyvi, tuo tupanen, koti ?" Se on lieto Lemminkäinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Elä sie sure tuvista, Huokaele huonehista, Tuvat toiset tehtänehe, 340. Paremmaiset , Parahista ."
Siitä lieto Lemminkäinen Jo kohta kotihin saapi Luoksi armahan emonsa, Tykö . , Itse lausui, noin nimesi: "Viikon viivyit poikaseni, 350. mailla vierahilla." Lausui lieto Lemminkäinen, , noin nimesi: "Piti naiset , pyhäiset piiat Piännästä pitkän pilkan, Naurannoistansa minulle, Sain parahan korjahani, Tuon asetin taljalleni, Liitin liistehyisilleni, 360. Alle viltin , Sillä maksoin naisten naurun, Piikojen ." ", Äitini ylentäjäni, Mitä läksin, senpä sainki, Kuta pyysin, sen tapasin; Pane nyt patjasi parahat, Maatani omalla maalla 370. Nuoren neiteni keralla!" Emo tuon sanoiksi , Itse lausui ja : "Ole nyt kiitetty Jumala, Ylistetty luoja yksin, Kun annoit miniän mulle, Toit hyvän , Oivan kankahan kutojan, Aivan , , 380. Vaattehien ! "Itse kiitä onneasi, Hyvän sait, hyvän , Hyvän luojasi lupasi, Hyvän antoi armollinen; Puhas on lumella, Puhtahampi puolellasi, Valkea merellä , Valkeampi vallassasi, merellä , 390. Soreampi suojassasi, Kirkas tähti taivahalla, Kirkkahampi kihloissasi. nyt lattiat laveat, Hanki ikkunat isommat, seinät uuet, Tee koko tupa parempi, Kynnykset tuvan etehen, Uuet kynnykselle, Nuoren neien saatuasi, 400. Kaunihin , Paremmaisen itseäsi, Sukuasi suuremmaisen!" 367: 3. polstarit 378: 2. sievän; hyvän. 398: 2. ovet.
Sananselitykset Ahti : Lemminkäisen toistonimi Kalevalassa, joko yksin tai etunimen tavoin: Ahti Lemminkäinen, Ahti SaarelainenLönnrot on Kalevalassa samaistanut Ahdin ja Lemminkäisen, vaikka alkujaan kyse on eri henkilöistä. Kansanrunoissa Ahti, Kaukamoinen, Lemminkäinen ja Veitikka ovat usein vaihtuneet tai sekoittuneet keskenään. Lönnrot on sovittanut Ahtia käsitteleviä runoja Kalevalaan vapaasti toisintojen pohjalta ja saanut täydennyksiinsä vaikutteita esimerkiksi Kaukamoisen runosta, Kullervo-runosta, Iivana Kojosenpojan runosta, Vellamon neidon onginnasta, Kilpalaulannasta ja kosintarunoista. (Turunen 1979: 12−13.)Vrt. Ahti-nimen alkuperäinen merkitys merenhaltian nimenä. Lönnrot on halunnut erottaa sankarinimen ja jumaluuden nimen toisistaan ja käyttää siksi merenhaltiasta muotoa Ahto. (Turunen 1979: 12.) veitikkä : veitikka, huima, vallaton; Lemminkäisen toistonimi KalevalassaAlkujaan Veitikka on ollut Lemminkäisestä erillinen henkilö, mutta nimet ovat menneet sekaisin kansanrunoissa (Turunen 1979: 377). Ks. myös Lemminkäisen toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja Kaukomieli. laulellaVrt. sanan alkumerkitys: kuljettaa pyöritellen. Vrt. myös sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaataa, ängetä (35:156); (verestä) päästää valumaan (15:368). (Ks. Turunen 1979.) Lemminkäisen lisänimiKs. myös Lemminkäisen toistonimet Ahti, Kauko ja Kaukomieli. (ihmisestä) huoleton, kevytmielinenVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (merestä) upottava, vajottava (4:431; 5:11; 6:221); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa "lieto" Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NES s.v. liete). Lempi : Lemminkäisen isä kodissa korkea : arvokas, ylhäinen armas : rakas, kallis, ihanaYleensä sana ’rakas, kallis (läheisestä ihmisestä)’ (KKS). Myös kunnioitusta viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (I1 128). Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: mieluinen, suloinen (1:200; 3440; 5:203 ym.). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009), ks. lisää Nirvi 1982. emo : äiti Kaukoniemi : Lemminkäisen asuinpaikan nimiKs. sananmukainen merkitys: kaukana sijaitseva paikka. Nimi pohjautuu kansanrunoihin. (Turunen 1979: 112.) Lemminkäisen toistonimiKs. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti, Kaukomieli ja veitikka verevä. yletä : kohota, nousta punaverinen : verevä, punakka päteä : kelvata, olla kelvollinen, sopia kohdastaan : omalta osaltaan, puolestaan kelvata : olla pätevä, kelpaava; sopia, soveltua johonkin vika : heikkous, luonteenvika turmio : (siveelliseesti) pilaantuminen naisten seurassa eläjä öitsit : naimaikäisten nuorten öinen kokoontuminen, jossa tehtiin käsitöitä, leikittiin ja ilakoitiinÖitsejä pidettiin tavallisesti syksyisin, jolloin avioliitot tyypillisesti solmittiin. Öitsien tavoitteena oli tarjota nuorille mahdollisuus tutustua toisiinsa yhteisen seurustelun ja ilonpidon kautta. Tutustuminen johti tavallisesti avioliiton solmimiseen. (Turunen 1979: 405.) impi : neito, naimaton tyttö kassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huiviaVrt. Lönnrotin selitys: kassa-pää = med kort hufvud (Lna 122).Alkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (SMS, KKS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). karkelo : tanssi Kyllikki, Saaren tavoiteltu ja kauneudestaan kuuluisa neito, jonka Lemminkäinen ryöstää puolisokseenKalevalan Kyllikki on Lönnrotin sovite parisuhdetematiikkaan liittyvistä eeppisistä ja lyyrisistä runoista. Hahmon pohjana on Ahdin ja Kyllikin runo, joka edustaa viikinkiaikaiseksi tulkittua parisuhdetematiikkaa. Siinä nainen esiintyy aktiivisena ja tasavertaisena miehen rinnalla. (Turunen 1979; Kupiainen 1999a.) Saari : paikannimi suomalaisessa kansanrunoudessa, Kyllikin kotipaikkaKs. Lönnrotin selitys: eräs voipa ja väkirikas luotomaa (Lönnrot 1862/2005).Saarelaisepiikka oli osa Suomen viikinkiajan kertomarunoutta, josta Kyllikin hahmon pohjana oleva Ahdin ja Kyllikin runo on edustava esimerkki (Turunen 1979: 291). kaunistus, kauniin neidon vertauskuva eho : kaunis, komeaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: eheä, täydellinen, terve (9:478, 480, 555 ym.); hyvä, mieluisa (9:188); suopea, suosiollinen (14:71) (Turunen 1979). iso : isä peräpenkki : takaistuin, pirtin peräseinällä oleva penkkiKs. peripenkki (12:395). notkuma : penkin keskiosa kaukaa kuulu : kuuluisa, tunnettu kartano : rakennus, asuinsija, kotiVrt. sanan toinen merkitys: piha (17:339; 18:588; 21:52 ym.) (Turunen 1979). aurinko miesolennoksi personoituna Päivälä : runollisesti personoidun päivän eli auringon asunto kuu personoituna Kuutola : runollisesti personoidun kuun asunto kumottaa : kuumottaa, loistaa ilman kehä : taivaankappaleen rata personoitu tähti Tähtelä : tähden asunto pilkkiä : tuikkia, pilkahdella Inkere : Inkeri vastaan luvata : suostua sauvoa : lykkiä sauvoimella venettä lippoa : lusikoida suuhunsa penger : mäentörmä, jyrkkä rinne; myös rinteessä oleva tasanne pänger : äännesoinnittelun synnyttämä rinnakkaismuoto sanalle penger päre : ohut puusäle Lemminkäisen toistonimiKansanrunoissa eri henkilö, joka tavallisesti esiintyy nimellä Kaukamoinen (ks. Siikala 2012: 279−284). Vrt. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja veitikka verevä (Turunen 1979: 111). moista kieltää käetä : yrittääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: luvata (6:22; 22:403−4; 26:387 ym.), uhmata (14:225; 22:223), aikoa (3:37; 18:154, 504; 26:131) (Turunen 1979). suata : suvaita, tahtoa, hyväksyä virkkiä : puhua, sanoa, kertoa kodiltani ylpeä, mahtavaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaunis (4:175; 9:279 ym.), ylpeä, kopea, kunniastaan arka (1:112, 50:1 ym.), herkkäaistinen, tarkka (26:5; 39:341 ym.) (Turunen 1979). suvultani yhä lajiperä : sukuperä pilkkaavat soppityrsky : nurkassa (salaa) naurettu nauru käsikanto : käsin kannettava loppu, päätepiste parjaus : panettelu, soimaus kurja, onneton pitää : turmellaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ohjata, vallita (12:277; 45:242); kannattaa (2:154); tehota, riittää (36:241) (ks. Turunen 1979). pyhäinen : puhdas, siveä tappelu, sota saada : käydä kimppuun oronen : ori valio : paras, erinomainen ajaa karitella : ajaa keveästi niin, että kuuluu rahiseva ääni kuja(nen) : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tieVrt. sana muualla Kalevalassa: karjasuoja (21:405; 22:373; 23:149; 36:143) (Turunen 1979). korja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki veräjä : karjalaisen asuinrakennuksen ulko-oviVrt. sanan toinen merkitys: aitan tien tai polun kohdalle rakennettu avattava ja suljettava kohta sulkupuineen (4:51; 7:172 ym.) (ks. Jussila 2009; Turunen 1979). vierähyttää : pyöräyttää, kaataa murtaa : (suuttumuksen ilmauksessa) kääntää, vääntää mustaa haven : (suuttumuksen ilmauksessa) parta, viikset sijaa lyödä leikkiä : ilakoida, leikkiä, tanssia tanhuella : tanssia, karkeloida karjalainen : paimen, karjankaitsija kaskimaa : kaskena käytetty tai oleva maa palo : poltettu kaski palkata, refl. palkkasihe : palkkautui kisat : nuorten huvittelutilaisuus, jossa leikittiin ja tanssittiinKisat olivat muinoin huvittelutilaisuuksia. Kylän nuoriso kokoontui esimerkiksi pirttiin, riiheen, latoon, saunaan tai ulos, kuten tasaiselle niitylle, kuluttamaan aikaa ja tanssimaan. Kisojen tavoitteena oli tutustuttaa nuoria toisiinsa tulevien naimakauppojen mahdollistamiseksi. Vrt. öitsit. (Turunen 1979: 125.) pidätellä : torjua, väistää, karkoittaaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pidätellä jonkun hevosta (35:90, 114), pitää kurissa (6:131) (Ks. Turunen 1979). pyhä : puhdas, siveä Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: mytologiselle jumaluudelle omistettu esim. Tuoneen, Hiiteen ja Hiitolaan liittyvissä kuvauksissa (12:500, 14:380 ym.) ja Jumalan määritteenä (15:505), koskematon (2:29) (ks. Turunen 1979). venyä : lojua, loikoa, maata kaikkiaan, kaikki mukaan luettuna sadat saada : tavoitella pyytää : tavoitella paha olento, paholainen rannan rauku : viitannee kuvallisesti rantasipiin tai johonkin muuhun rannalla ääntelevään lintuun tinavyö : neito, jolla on tinakoristinen vyö; tytön epiteetti kulu : loppuunkulunut, kelpaamaton pieksää : hakata, lyödä petkel : leikkuuase, pitkävartinen survinterä perät : tähteet, rippeet, pienet kappaleet huhmar : puusta koverrettu survonta- ja jauhatusastia sukku : mäsä, murska survoa : murskata, särkeä Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sulloa, ahtaa (5:172) (Jussila 2009). huitukka : huoleton, kevytmielinen olento, lurjus haitukka : huoleton, kevytmielinen olento, lurjus monias : eräsKarjalan kielessä on indefiniittipronomini monies 'muutama, jokunen, eräs' (KKS). kisaella : tanssia, karkeloida karella : tanssia, leikkiä, karkeloida mannerpuoli : saaren maapuoli salo : suuri asumaton metsä, korpi, erämaa punakka, punaverinen, terve valittu : mainio, oivallinen, paras kisaketo : kedolla oleva tanssi- ja huvittelupaikka reutoa : riuhtoa, tempoa, kiskoa väkisin koppoa : siepata talja : karvapeitteinen suuren eläimen nahka liistehyiset : puusäleistä tehty reenpohja laskea : iskeä, lyödäVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ampua (6:11 ym.), työntää, panna menemään (15:649; 17:326 ym.), pudottaa (27:380; 30:254), purjehtia, kulkea lujasti, viiletellä (18:25; 29:404, 405; 39:326 ym.), ks. lisää Turunen 1979. nauskahuttaa : iskeä tai lyödä rivakasti, napauttaa nauhanen : nuoran piiska liukua : ajaa reellä panna, refl. paneikse : aiheutuu, sattuu laulaa : esittää loitsuja, loitsiaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää virttä eli vanhaa runoa (1:3 ym.); lumota, suostutella laulullaan (12:443−504) (Turunen 1979). ikinäKs. päänä 'päivänä'. kuikutella : valitella vallalleen : vapaaksi, irti luvata : suoda, salliaVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: antaa lupa saada tai tehdä jotakin (3:520) (Turunen 1979). jänö : jänis; turvattoman ja kovaonnisen vertauskuva jälkien polkija : jälkien seuraaja hyräytyä itkulle : ruveta itkemään jouten : turhaan, tarkoituksettaVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: mitään tekemättä, joutilaana, toimettomana (21:264; 30:411) (Turunen 1979; Jussila 2009). sydänkäpy : rakastettu, kulta suloinen, rakas marjut : kulta, armas sureksia : murehtia huolla : surra, murehtia lehmityys : lehmättömyys leivätyys : leivättömyys elo : tavara, omaisuusSana elo karjalan kielessä paitsi 'elämä' myös 'elatus, ansio; omaisuus, varallisuus, rikkaus, tavara, raha; vilja; voitto (kaupassa); vero; lelu' (KKS). Sanalle tunnetaan samantapaisia merkityksiä myös suomen murteista (SMS). Muurikki : vanha suomalainen lehmännimi Mansikki : marjannimeen perustuva vanha suomalainen lehmännimi marjannimeen perustuva suomalainen lehmännimi sorea : kaunis, sievä heinävihko : heinäkimppu suurus : eläinten rehuun tai juomaan sekoitettava jauhoseos huoata : huoahtaa, huokaista säkenöivä miekka Hiisi : mytologinen paikka t. olentoHiisi-sanalla on merkitykset 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin kuitenkin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) tuliterä : tulen kaltaisella terällä varustettu, miekan epiteetti säilä : miekka, miekan terä huoata, refl. huokoaikse : huoahtaa, huokaisee kainaloinen kana : vaimo, puolison metaforinen nimitys kullankaan tarpeella hopeankaan hyppy : tanssi tanhujuoksu : tanssi, karkelo ikilupa : ikuinen lupaus vieraisilla vetää : lyödä, sivaltaaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vetää, hinata mukanaan, kiskoa esiin (1:75 ym.), laskea (16:353), vetää sisäänsä, juoda (49:255) (ks. lisää Turunen 1979; Jussila 2009). virkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsa : ruoskana käytetty koivun, lepän, pajun tai jonkin muun puun vesa tervaskanto : vanha pihkainen männynkanto tallaella : astella, tallustaa pilviyö : pilvinen yö pyy : nuoren naisen vertauskuva Vrt. sanan yleisin merkitys: metsälintu (25:354; 30:414 ym.). Vrt. myös sanan merkitys Kalevalassa emon hyväilevänä metaforana (23:799). Vrt. myös pyyhyt: tiuku (22:475; 25:31). (Turunen 1979.) alli : nuoren naisen vertauskuvaAlli on vesilintu, jääsorsa (Ganander 1787/1997; Kaukonen 1956: 625). Lyyrisissä runoissa surullisen mieli vertautuu lintuihin, ja allilla onkin Kalevalassa myös merkitys kovaonnisena, onnettomana ihmisenä (ks. 4:204) (Kuusi 1963: 265−272). hypitellä : juoksutella, panna hypähtelemään tuulottaa : häämöttää, näkyä etäältä nälkäraunio : ränsistynyt talo, jossa nähdään nälkää kunnoton : kyvytön, huono hirsikkö : hirsimetsä, hirsiksi kelpaavia puita kasvava metsä parsikko : hirsimetsä, hirsiksi kelpaavia puita kasvava metsä, tukkimetsä valtavanhempi : arvossa pidetty vanhempi naurella : vietellä, häväistä päänalainen : tyyny pakista : (karjalaisessa merkityksessä) puhua, haastaa tulen puhaltajaEmännnän tehtävä oli puhaltaa aamuisin hiilet tuleen, jotka illalla nukkumaan mentäessä ja hiilien vielä hehkuessa peitettiin tuhkaan (Saarimaa 1946: 21). kensti : osaava, hyvä; sievä pulski : komea, pulska poukku : pyykki, pestävät vaatteet valkaisija : pesijä, valkoiseksi tekevä pulmunen, valkeankirjava varpuslintu vaahto kaunis, sievä, sulokas vesilintu; viittaa myös morsiameenLuomisrunossa sorsa esiintyy myyttisenä lintuna, jonka munasta syntyvät kosmoksen tärkeimmät elementit. Ks. sotka. (Ks. esim. Siikala 2012: 238.) seisotella : pystyttää uksi : oviKarjalan kielestä tunnetaan sekä uksi että ovi; jälkimmäisellä on merkitykset 'oviaukko, kulkuaukko' ja 'ovi, jolla oviaukko suljetaan' (KKS). katsoa : valitaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: hoitaa (9:472; 11:268; 23:164 ym.), havaita, huomata (49: 383 ym.) loitsia lääkkeitä (45:343) (ks. lisää Turunen 1979). kainalo : (metaforisesti) suojaisa paikka kalanlihalla kukkaa äiti, talon emäntäVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: aviovaimo, naimisissa oleva tai ollut nainen (18:244; 46:269); (täysikasvuinen) nainen (7:175; 40:185 ym.); mytologinen naisolento (16:287; 40:33; 43:167; 45:24, ym.) (Jussila 2009).Vaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NES s.v. vaimo.) piika : nuori tyttö, neito, neitsyt; nainenPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.) suvainnut varsi : (ihmisellä) vartalo muodon perillinen : perijä, ryöstettyä takaisin vaatija palo : poltettu kaskimaa minuinen : minunlaiseni, minun kaltaiseni julkinen : esillä oleva, kaikkien tuntema (Jumalan määreitä) hirveä : hirvittävän suuri, suunnaton pitkän aikaa, kauanSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS).
Kommentaarit folkloristiikka Yhdestoista Runo Lönnrot kirjoitti uuteen Kalevalaan täysin uuden runon 11, jossa kuvailee Lemminkäisen elämää ja vaiheita. Väinö Kaukosen (1956: 468) mukaan runon tarkoitus on perustella myöhempiä tapahtumia: sitä, että Lemminkäinen lähtee sotaretkelle ja tavoittelemaan Pohjan neitoa, sekä sitä, ettei tätä kutsuta Pohjolan häihin. Runo 11 esittelee myös lyyristen runolaulujen naisnäkökulmaa, etenkin naimattomien tyttöjen elämään ja kosintaan liittyviä valinnanhalun ilmaisuja. Lönnrot upottaa säkeisiin yksityiskohtia, jotka viittaavat tuleviin tapahtumiin, ja viittaa itse vastaavasti myöhemmissä jaksoissa tässä runossa solmittuun avioliittoon. Runossa Lönnrot 1) yhdistää useiden erillisten kertovien, kosinta-aiheisten runojen säkeitä, rakenteita ja juoniaineksia, 2) muotoilee henkilökuvia ja esittää näiden näkökulmia upottamalla kuvauksiin ja dialogiin lyyrisiä aihelmia sekä häälaulujen ja loitsujen osia, sekä 3) käyttää erityisen paljon yleisluontoisia kerronnan struktuuria rakentavia säkeitä, kuten toistoja ja kiteytyneitä alkuformuloita sekä tunnereaktioiden, dialogin tai puheenvuoron ilmaisuja, joita kansanrunossa on yleensä niukasti. Eeppisistä runoista runo 11 hyödyntää etenkin Uhtualla ja Repolassa paikallisesti tunnettua Ahdin ja Kyllikin runoa sekä osia runotyypeistä Taivaanvalojen Kosinta; Iivana Kojosenpoika; Saaren neidot; Nurmen neito. Näissä kaikissa on kysymys kosinnasta, liiton solmimisesta tai neidon ryöstämisestä, ja seksuaalisuus nousee esille monin tavoin. Ahdin ja Kyllikin runo muodostaa rungon runon 11 tapahtumille sekä runon 12 alkupuolelle. Kansanrunona runotyyppi on poikkeuksellisen paikallinen. Lönnrot oli tallentanut siitä alkuosan Uhtualla 1934 (I2 906), mutta vasta D. E. D. Europaeuksen vuonna 1845 tekemät seikkaperäisemmät löydöt Repolassa (II 232, II 233) antoivat runotyypistä tarkemman kuvan (Kuusi & Timonen 1988: 24). Runon poikkeuksellinen juoni, puolisoiden toisilleen tekemät valat ja miehelle valojen rikkomisen kautta muodostuva looginen syy lähteä sotaretkelle, antoi Lönnrotille perustan Lemminkäis-osuuden huomattavalle laajentamiselle. folkloristiikka Säkeet 1−2 / Runon alkuformula Runo alkaa kansanrunolle tyypilliseen tapaan lyhyellä kahden säkeen aloitusformulalla. Säkeet löytyvät lähes sellaisenaan Lönnrotin vuonna 1834 Uhtualla tallentamasta Ahdin ja Kyllikin runon alusta (I2 906). folkloristiikka Säkeet 3−8 / Päähenkilön eli Lemminkäisen nimeäminen Säkeissä nimetään alkavan jakson keskeinen päähenkilö Lemminkäinen, jonka synonyymiksi Lönnrot asettaa Ahti Saarelaisen nimen. Vaikka keruuajan runoissa nimet ja epiteetit Ahti Saarelainen ja Lieto Lemmin poika tai Lemminkäinen esiintyvät pohjoisilla runoalueilla monenlaisina yhdistelminä, ovat Ahti Saarelainen ja Lemminkäinen kansanrunossa pääosin selvästi eri henkilöt. Muutamissa Lönnrotin ja D. E. D. Europaeuksen Vienassa ja Aunuksessa tallentamissa Lemminkäisen virsissä heidät mainitaan eksplisiittisesti vastapuolina (I2 713: 143−180, I2 749: 44−68, I2 750: 51−80; II 219: 34−60, II 220: 40−86): Lemminkäisen tulo kutsumatta Päivölän pitoihin johtaa näissä runoissa heidän keskinäiseen taisteluunsa tietäjän loitsuin. Ahti myös nimetään kerran Päivölän isännäksi laulajalta muistiinpannussa kommentissa (I2 713). Päähenkilön kasvuympäristöä Lönnrot kuvaa muodostaminsa säkein, joissa esiintyy kansanrunossa yleinen formulainen ilmaisu "korkea koti". "Kaukoniemen kainalossa" liittyy kansanrunossa seuraavaan kuvaukseen: "Ahti saarella asuupi / Kaukoniemen kainalossa / Veitikki nenässä niemen" (I2 729: 1−3, I2 761: 5−7, I2 830: 11−13; I2 834: 38−40). Kysymyksessä onkin ilmeisesti alun perin kolme eri henkilöä, Ahti, Kauko ja Veitikki, jotka joskus nimetään veljeksiksi, kuten runoissa I2 761 (1−4), XII2 6708 (18−21) ja XV 378a (3−5), tai jotka ovat Kaukamoisen virren mukaisesti juomingeissa riitaantuvia juhlavieraita. Christfried Gananderin 1700-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla tallentama runo kuvaa tapahtumien alkua juomingeissa: Yxi ahti toinen kauko, Kolmas veiticka veräjä. Juopu ahti, juopu kauko, Juopu veiticka veräjä, Saarialan juomingista, Kirja verkulan vakosta (XII1 320: 25−30). Nimien merkitys on hämärtynyt, kun niihin oletettavasti liittyneestä laajemmasta runostosta on jäänyt jäljelle vain fragmentteja ja juonet ja henkilöt ovat sekoittuneet toisiinsa. Nimet Kaukomieli ja Kauko, samoin kuin Veitikki, esiintyvät kansanrunossa etenkin juuri pidoissa riitaantumisesta, miehen taposta ja piiloutumismatkasta Saareen kertovassa tarinassa. Lähtökohtana on alkujaan erillinen kertomus, mutta pohjoisilla runoalueilla kaksi suosittua henkilöä, Kaukomieli ja Lemminkäinen, ovat aikojen kuluessa monin tavoin sekoittuneet ja yhdistyneet. Kaikki ennen Uuden Kalevalan julkaisua (1849) Vienassa tallennetut Päivölän pitomatkasta esitetyt laulut, jotka päättyvät isännän tappoon ja pakoon Saareen, esitettiin kuitenkin Kaukomielen nimissä. Koska kertomuksen alku on yleensä sama kuin Lemminkäisen nimissä esitetyissä, on nämäkin sisällytetty SKVR-julkaisussa Lemminkäisen virsi -runotyypin alle (Kaukamoisen virsi -runotyyppi sisältää vain Päivölän matkasta irralliset runot). Pohjois- ja Raja-Karjalassa Lemminkäisen nimi oli täysin syrjäyttänyt Kaukomielen nimen, vaikka laulajien repertuaareissa oli runsaasti eri tavoin yhdistyviä aineksia molemmista runotyypeistä. Lisää aineksia runotyyppien määrittelyn ongelmaan tuo harvinainen runotyyppi Lemminkäisen surma. Kun Kaukamoisen virsi 1800-luvun loppupuolella löydettiin myös Inkeristä, Kaarle Krohn pyrki erottelemaan eri kertomusten lähtökohdat ja ainekset (Krohn 1903−1910: 507−552). Lemminkäisestä, Kaukamoisesta ja eri kertomusten lähtökohdista ovat myöhemmin kirjoittaneet monet tutkijat, kuten Matti Kuusi (1963: 242−244), Martti Haavio (1967: 232–275), Frog (2010), Anna-Leena Siikala (2012: 270–286) ja Joonas Ahola (2014). folkloristiikka Säkeet 9−14 / Lemminkäisen ulkonäön kuvaus Kansanrunoissa henkilökuvaukset muodostuvat usein lyhyistä, yhden säeparin mittaisista luonnehdinnoista, ja Lönnrot onkin tässä koonnut eri lähteistä miestä kuvaavia säepareja yhteen. Ensimmäisten säeparien esikuvat ovat eri runoista Vienasta: (9−10) "Kaloin ennen Kauko kasvo, / Ahto ahvenin yleni" (XV 378a: 1−2); (11−12) "Tuli mies mitä parahin, / puhkesi punaverinen" (Lemminkäisen virsi I2 835: 7−8, myös Marjavirsi I2 1121: 11−12); (13−14) "Peästäh pätömäh, / kohastah kelpoamah" (Luojan virsi I2 1098: 85−86). folkloristiikka Säkeet 15−18 / Lemminkäinen naistenmiehenä Lönnrot esittää Lemminkäisen turmeltuneiden tapojen syyksi sen, että hän on parantumaton naistenmies. Säkeiden esikuvana on todennäköisesti Lönnrotin 1837 Etelä-Karjalassa tallentamat Yöjalassa käyntiin liittyvät äidin panettelevat sanat: "Taas on hurja huilamasa, / Joka yö on öitsilöissä" (XIII2 2931: 10−13). Lemminkäisen henkilöhahmon piirteet impulsiivisena sotasankarina ja naistenmiehenä kuuluvat Kaarle Krohnin analyysin mukaan alkujaan Kaukamoiselle. Kalevalan ainesten keruualueilla Vienassa esiintyvät sekä nimet Kaukamoinen että Lemminkäinen, mutta Pohjois-Karjalassa on Lemminkäinen syrjäyttänyt Kaukamoisen nimen monin osin yhteenpunoutuneissa runotyypeissä. Krohn onkin selvittänyt runotyyppien eroja sekä mahdollista alkuperää tarkemmin vasta Kalevalan ilmestymisen jälkeen tallennettujen inkeriläisten ja eteläkarjalaisten sekä virolaisten runojen avulla (ks. Kaukamoisen virsi; Krohn 1903–1910: 507–552). kirjallisuus Säkeet 15−18 / Lemminkäinen ja Don Juan -myytti Lemminkäisen tarinassa voi nähdä yhteyksiä kirjallisuudessa usein kierrätettyyn Don Juan -myyttiin (Annist 1944: 76, 78). Kalevalan sivistyneistöön kuulunut lukijakunta arvattavasti tunsi 1800-luvulla suositun Don Juan -myytin ja sen ilmentymiä taiteessa. Ensimmäisenä kirjoitettuna versiona pidetään Tirso de Molinan teosta El burlador de Sevilla y convidado de piedra (”Sevillan viettelijä ja kivinen vieras”) (1630), mutta Don Juan -myytin uudelleenkirjoitukset olivat tuttuja niin ajankohdan englantilaisessa kuin ranskalaisessakin draamassa. Lordi Byron oli puolestaan kirjoittanut tunnetun runoelman Don Juan (1819−1824). Aihe esiintyy myös Mozartin oopperassa Don Giovanni. (Sumillera 2017.) folkloristiikka Säkeet 19−20 / "Noien impien iloissa, kassapäien karkeloissa" Säepari on formula, joka esiintyy viittauksissa naimattomien tyttöjen elämään (I2 955: 7−10, 18−19, 21−22, I2 1158: 1−2, 12−13, 19−20; ks. myös XIII1 1535: 116−117, XIII3 7674: 50−51). Säepari toistuu useamman kerran Lönnrotin 1835 Kellovaarassa tallentamassa runossa I2 955, joka on muutenkin ratkaisevasti vaikuttanut runon 11 säkeisiin, sekä Lonkassa 1834 tallennetussa Saaren neidot -aihelmassa I2 816 (274–275, 296–297: "Soaren impien ilossa, / Kassa päien kauneussa"). folkloristiikka Säkeet 21−22 / Kyllikin nimeäminen Lönnrot nimeää Kyllikin "Saaren neidiksi", ja paralleelisäe "Saaren neiti, Saaren kukka" on yleinen toisiinsa yhdistyvissä lyyrisissä aihelmissa Kirkkoon kukaksi ja Kenen neito, kenen morsian. Nuorten lauluihin kuuluvassa aihelmassa kertoja menee sunnuntaina kirkkoon (joka oli yksi harvoista tilaisuuksista, joissa nuoret tapasivat toisiaan) ja ihastelee: "Kenen kukka, kenen neito" – ja vastaa: "Saaren kukka, saaren neito, / Saaren morsian mokoma" (XIII1 1493: 9−11).Ahdin ja Kyllikin runossa Kyllikkiä ei kuvailla; Lönnrot on koostanut Kyllikin kuvauksen kokonaan erilaisista lyyrisistä aihelmista ja kosintateemaan liittyvien kertovien runojen säkeistä. Lähtökohtana yhdistelmälle on Lönnrotin 1838 Pohjois-Karjalan Koverossa tallentama runo VII1 750, jossa Marketan runon johdanto yhdistyy osiin runotyypeistä Taivaanvalojen kosinta ja Iivana Kojosenpoika. folkloristiikka Säkeet 23−30 / Kyllikin kasvuympäristön kuvaus Kyllikin kasvuympäristön kuvaukseen Lönnrot on muokannut säkeet Pohjois-Karjalan Koverossa 1838 muistiinpanemistaan Marketan runon toisinnoista (etenkin VII1 752: 3−4, jonka jatkosäkeet Lönnrot hyödyntää myöhemmin). Säe "Kauan kasvoi, kauas kuului" on yleinen Mataleenan virressä, ja yleisesti Marjatan / Marketan / Mataleenan nimi yhdistyy eri alueilla vanhempien kotona viihtymisen teemaan samoin kuin vastahakoisuuteen sulhasille menosta (Mataleenan virsi; Marketan runo; Marjatan runo). folkloristiikka Säkeet 31−45 / Taivaanvalojen kosinta Lönnrot hyödyntää Kyllikin kosinnasta kieltäytymisen kuvauksessa ensin Taivaanvalojen kosinta -aihelmaa (esim. VII1 530: 10−21). Taivaanvalojen kosinta on myyttinen teema, jossa personifioidut Päivä (aurinko), Kuu ja Tähdet kosivat neitoa pojalleen, mutta neito kieltäytyy vastaten, että Päivän, Kuun ja Tähtien tehtävät – eli paistaa päivisin tai kumottaa taivaalla öisin – ovat työläitä ja väsyttäviä. Neljäntenä kositaan yleensä Viroon, ja joskus kosijoina on lisäksi erilaisia eläimiä (Eläimet kosijoina). Raja- ja Pohjois-Karjalassa Taivaanvalojen kosintaa seuraa Iivana Kojosenpoika -aihe, jolloin kolmantena tai viidentenä kositaan Kojon mäelle. Näissä versioissa neito saattaa kieltäytyä kaikista kosinnoista tai ilmoittaa menevänsä Kojon mäelle/Kojoselle. Tätä mieluisan kosijan ilmausta vastaa Etelä-Karjalassa yleinen Iivana Kojosenpojan runon aloitusformula: "Jouten synnyin, jouten kasvoin, / Kuin ois männä Joukoselle, / Jouten Joukonen pitäisi (I1 568: 1−3; vrt. säkeet 238−240). (Ks. myös neidon ryöstö -aihe, säkeet 197−214.) folkloristiikka Säkeet 47−48 / "Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi" Kyllikin kosinnasta kieltäytymiseen risteytyy säkeitä lisäksi Nurmen neito (Rannan neito) -runotyyppiin kuuluvasta neidon vastauksesta, josta ensimmäisenä Lönnrot hyödyntää säkeet: "Toki teiän kultane kuluvi, / hopianne hoikkenovi, / ennenkuin tästä neien saatte" (V1 813: 21−23, V1 814: 22−25, V1 817: 21−24 ja XIII1 412: 24−26). Aihelman ydin on se, että kaunista neitoa kositaan eri tahoilta (pipit, papit; Viroon, Venäjälle, Tuuteriin, jne.), mutta neito kieltäytyy, kunnes tulee Nurmi-Tuomas tai neidonryöstäjä; Inkerissä hän kuitenkin valitsee paikkakunnista itselleen mieluisan vaihtoehdon, poiketen isän, äidin ja veljen mielestä sopivista vaihtoehdoista. folkloristiikka Säkeet 50−54 / "En lähde Wiron vettä soutamahan, Wiron lientä lippomahan" Lähtökohtana oleva säekokonaisuus: "En lähe Viron vesille, / Viron vettä soutamahan, / Viron lientä lippomahan" (VII1 514: 24−26) sisältää helposti muokattavan formularakenteen, josta on samassa runossa jatko: "En lähe Kojoin mäelle, / Kovan leivän leivontahan". Muita muunnelmia on Iivana Kojosenpoika -aihelmaan liittyvä "Vielä saamme Kojon mäelle / syömähän Kojon kaloa, / Kojon lientä lippomahan" (VII1 528: 51−53), Kissan virteen Kiteellä liittyvä säepari: "Syömähän kissan lihaa / Kasin lientä lippomahan" (VII2 1460: 24−25) sekä Lönnrotin kirjaama jatko Nurmen neito -runossa: En lähe Viron vesille Viron vettä soutamahan, Vaan lähen Kemin joelle Syömähän Kemin kaloa, Kemin lohta keittämään (XIII1 1240: 10−14). folkloristiikka Säkeet 55−60 / "Enkä lähe Inkerelle - Siell’ on nälkä, kaiken nälkä" Lönnrotin säkeet ovat suoraan H. A. Reinholmin 1847 Keski-Inkerissä tallentamasta Nurmen neito -aiheisesta runosta (IV1 640: 11−20). Inkere liittyy paikannimenä Etelä-Karjalassa sekä Länsi- ja Keski-Inkerissä kosinta-aiheisiin runoihin (etenkin: Neitoa kositaan eri paikkoihin), joissa neito joko kieltäytyy menemästä tai haluaa mennä Inkerelle (XIII1 361: 15−21; IV1 243: 18−23, IV1 667: 9−13, IV1 669: 31−37; IV1 733: 3−7). Länsi- ja Keski-Inkerissä esiintyy kiteytynyt säekokonaisuus, jolla kosinnasta kieltäytymistä perustellaan: "Tuoll' on nälkä kaiken nälkä: / puun nälkä, pärehen nälkä, jne". Vastaavasti kosintaan suostumista voidaan perustella vastakkaisella ilmaisulla: "Tuoll on kaiken vilja". (Meill on kaiken kyllä/tuolla kaiken nälkä). folkloristiikka Säkeet 69−72 / Lemminkäisen äidin varoitus Kun Lemminkäinen ilmoittaa äidilleen lähtevänsä kosimaan Kyllikkiä, äiti varoittaa häntä lähtemästä kosimaan itseään parempisukuista naista. Tämä perustuu kansanrunossakin esiintyvälle ajatukselle, jonka aineksia Lönnrot on voinut koota ainakin Mistä tunsitte meille tulla -aihelmasta (mm. XIII2 3581: 1−4). Säkeet 75−78 / "Mie valitsen varrellani, otan muilla muo’oillani" Lemminkäisen vastaus perustuu Lönnrotin Etelä-Karjalassa 1837 muistiinpanemaan yksittäiseen säekokonainaisuuteen XIII2 3009, jossa kosija vertaa itseään pohatan poikaan ja toteaa, ettei ole suultaan suuri eikä kodiltaan korkea, mutta sen sijaan komea ja vahva, eli voi "valita varrellaan". Kuva Lemminkäisestä naisiin seksuaalisesti vetoavana miehenä tarkentuu. folkloristiikka Säkeet 83−84 / "Siellä piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua" Äiti puolustaa kantaansa, ettei pojan tulisi kosia itseään parempia tyttöjä, esittämällä huolen, että naiset pilkkaisivat poikaa. Miehen kannalta kyläyhteisön piikojen pilkka ja naisten "nauru" merkitsi miehisyyden julkista häpäisyä. Säepari, jossa joko kysytään: "Millä maksan naisten naurun, / naisten naurun, piian pilkan" (mm. Kalevanpojan kosto) tai todetaan, että: "Kyll mie maksan pii'an pilkan, / piian pilkan, naisen naurun" (ks. lyriikka: Naisten nauru, piian pilkka), esiintyy yleisesti sekä kertovissa että lyyrisissä kansanrunoissa. Säe "Naisten nauru, piian pilkka" esiintyy Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa myös loitsuissa (etenkin Riisi, mm. XII2 6124: 6; VII4 2892: 69; XV 654: 4). Naurun merkityksistä kansanrunossa ks. myös Tarkka 1998: 24−26, Timonen 2004b: 59−60. folkloristiikka Säkeet 87−92 / Lemminkäisen vastaus naisten pilkkaan Lyyrisissä runoissa Naisten nauru, piian pilkka -aihelman johdantona on usein Laulaisin minä kotona -aihelma, jossa mieslaulaja toteaa, ettei kehtaa laulaa julkisesti, koska naiset nauravat. Tämän ydinsäeparin jälkeen hän uhoaa saaneensa "isältä ilopalikan" tai voi sanoa myös suoraan: "Kyll mä tiiän, millä maksan, / Kyll mä maksan kyrvälläi" (XIII1 1990: 30−31). Mies kehuu siten omaavansa keinot kunnianloukkauksen takaisinmaksuun saattamalla naisen raskaaksi ("Potkasen pojan povehen"), mikä puolestaan on naimattomalle naiselle ikuinen häpeä. Lönnrotin säkeiden esikuvana on lähes suoraan hänen Kajaanissa 1828 muistiinmerkitsemänsä runo XII1 358 (11−14). (Ks. myös Timonen 2004b: 59−60.) folkloristiikka Säkeet 94−97 / Pyhäiset piiat Lemminkäisen äidin sanoihin sisältyy tulevaisuutta enteilevä varoitus: hän varoittaa ei vaan Saaren naisten, vaan myös "pyhäisten piikojen" makaamisesta, josta sukeutuisi suuri sota. Kaarle Krohnin (1903−1910: 552) ja Väinö Kaukosen (1956: 468) tulkinnalle, että pyhäiset piiat ovat nunnia, antaa tukensa muun muassa D. E. D. Europaeuksen 1846 Suistamolta muistiinpanema kansanruno VII1 768 (1−3): "Lemminkäinen piilopoika, / Tuo piti pyhäiset pii'at, / Nagro naiset namasterin" (namasteri = luostari). Muuten alkusointuista ilmaisua "pyhäiset piiat" ei yleensä kansanrunossa tarkemmin määritellä (Niemi 1915−1916: 30 selittää sanan merkitsevän siveää). Se esitetään kuitenkin Lemminkäisen virressä yleisesti nimenomaiseksi syyksi siihen, että häntä ei kutsuta Päivölän pitoihin. folkloristiikka Säe 100 / "Sata miestä miekkoinensa" Formulainen ilmaisu esiintyy muun muassa Lönnrotin Latvajärvellä 1834 tallentamassa Sammon ryöstö -aihelmassa (I1 54: 282, 320). Sekä suuren määrän ilmaisu formulalla "sata x / tuhat y" että alkusointuinen "miehet miekkoinensa" ovat yleisiä kansanrunoissa. folkloristiikka Säkeet 103−107 / Lemminkäinen ei huoli varoituksista vaan lähtee matkaan Säkeet juontuvat Lemminkäisen virren kohdasta, jossa Lemminkäinen ei usko äitinsä varoituksia matkalla kohdatuista vaaroista, vaan lähtee: Lemminkäinen piilopoika Toki lähti, ei totellut, Istusi oron rekehen, Valjasti on viljoi varsan Korjan kultasen etehen (VII1 791: 70−75); Tuo oli lieto Lemminkäinen, Läksi tuosta, ei totellut, Ajapi karittelopi, Laulapi lavittelopi (VII1 838: 43−46). "Ajavi karittelevi" (yleisin: ajoa / myös: ajaa/laskea) on yleinen matkan teon kuvaussäe Vienassa, Aunuksessa, Pohjois- ja Raja-Karjalassa. folkloristiikka Säkeet 113−117 / "Kun ajoi kummasti kujalle, Kamalasti kartanolle" Lönnrotin muokkaamien säkeiden taustalla on D. E. D. Europaeuksen ja H. A. Reinholmin Inkerissä 1847 ja 1848 tallentamat lyyrisen runon tai häärunon sanat, jossa verrataan tytön elämää vanhempien kotona elämään miehen kotona (Ison kotona ja toiselassa; Toisin toisessa talossa): Kuin olit isoin kotona, Käit sie kukkana kujassa, Kajavana kaivotiellä. Mänet toisehen talohon, Käyt sie kummana kujassa, Kamalana kaivotiellä (IV1 170: 72−77; V2 666: 14−16, V2 689: 7−8). folkloristiikka Säkeet 118−119 / "Murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa" Lemminkäisen suuttumuksen kuvaukseen Lönnrot käyttää Vienassa (joskus Aunuksessa) paikallisesti suosittua kiteytynyttä formulaa, joka esiintyy Ahti Saarelaisen (II 220: 46) lisäksi laajasti eeppisten runojen miespäähenkilöiden kohdalla tarinan käänteisiin vaikuttavissa suuttumuksen kuvauksissa (Väinämöinen, Joukahainen, Iivana Kojosenpoika, Lemminkäinen; Kalevanpojan kosto, Iivanan virsi / Kaarlon sota; Iivana Kojosenpoika; Kilpakosinta). folkloristiikka Säkeet 127−156 / Lemminkäinen asettuu "Saaren impien iloksi" Dialogi Saaren neitojen kanssa sijoittui Kalevalan keruuaikana pienellä Vienan alueella (Kontikki, Vuokkiniemi, Uhtua) Lemminkäisen tai Kaukamoisen nimissä lauletun runotyypin jatkoksi, ja vielä paikallisemmin Jyskyjärvellä ja Kiimaisjärvellä sisaren turmelus -runon eli Rutsa-aiheen lopuksi. Kalevalan ilmestymisen jälkeen Kaukamoisesta laulettu kokonaisuus, jonka loppuun dialogi Saaren neitojen kanssa olennaisesti liittyy, löydettiin Varsinais-Inkeristä, joka Kaarle Krohnin (1903−1910: 516−552) analyysin mukaan on myös sen todennäköinen lähtökoti. Alun perin siis Kaukamoinen tai Kaukomieli (mutta runotyyppien yhdistyessä eri alueilla Lemminkäinen, joskus Ahti Saarelainen) käy kutsumatta Päivölän pidoissa, ja tapettuaan siellä miehen kyselee äidiltään neuvoa, mihin piiloutua. Hän saa neuvon lähteä Saareen, ja kyselee sinne saapuessaan Saaren neidoilta, onko sijaa, johon neidot vastaavat myöntävästi. Sen jälkeen säkeet kuvaavat, kuinka päähenkilö "Makasi tuhannen neittä, / Sata naista miehellistä, / Yhtenä kesoisna yötä", ja kun hänen täytyy tämän tehtyään lähteä puolestaan Saaren miehiä pakoon, niin neidot jäävät itkemään häntä ja Kaukomieli neitoja. Kalevalassa tapahtumat tulevat kokonaisuudessaan esiin vasta myöhemmin, runoissa UK 27, 28 ja 29. Saaren neidot -aihelmassa ei esiinny mainintaa "pyhäisistä piioista". Se esitetään kuitenkin Lemminkäisen / Kaukamoisen virressä syynä siihen, ettei Lemminkäistä kutsuta pitoihin. Tämä on myös Lönnrotin Kalevalassa käyttämä juonimalli, ja Lönnrot toistaa siksi tässäkin kohtaa tulevia tapahtumia ennakoiden: "Ei ollut sitä tytärtä, / piikoa pyhintäkänä, / kuta hän ei kosketellut, / jonk’ ei vieressä venynyt". Säkeet: "Ei olt sitä tytöistä, / Kunka vieress en venynyt" puolestaan juontuvat Itä- ja Pohjois-Inkerissä suositusta yöjalassa käynti -aiheisesta aihelmasta Kymmenen kylää kesoisna yönä, jonka muun muassa D. E. D. Europaeus ja H. A. Reinholm tallensivat 1847 Toksovassa (V1 1139, V1 1140, V1 1141). folkloristiikka Säkeet 141−142 / "Lapset on laihat Saaren mailla, lihavat hevoisen varsat" Säkeet ovat osa Saaren neitojen sanoja Lönnrotin 1934 muistiinpanemassa yksittäisessä runossa I2 816 (270−271): "Lapset laihat saaren mailla, Lihavat heposen varsat". folkloristiikka Säe 144 / Palkkasihe paimeneksiSäe on peräisin Vienan ja Aunuksen alueella tavattavasta Kalevanpojan kosto -aiheesta. Europaeus tallensi sen 1845 Aunuksessa runossa, jossa Saaren neidot -aihelma yhdistyy Rutsa- ja Kalevanpojan kosto -aiheisiin (I2 960: 140, I2 912: 140). Ks. myös I2 921: 1, VII2 1423: 3. folkloristiikka Säkeet 157−160 / Impi ei suostu sulhasihin, mielly miehiin hyvihin Säkeiden taustalla on Riiden Synty/Riisi -parannusloitsun alku: Synty neiti Pohjolassa, Neiti kylmässä kylässä, Ei se suostu sulhasih, Miesty miehih hyvih (I4 892; XII2 6129). Jälkimmäiset säkeet Lönnrot on 1837 tallentanut muokattuina myös Lemmennostoloitsussa (XV 665: 3−4). folkloristiikka Säkeet 164−168 / Kyllikin pitkään kestänyt kosinta Lönnrot kuvaa Lemminkäisen pitkää yritystä Kyllikin kosinnassa palaten D. E. D. Europaeuksen Aunuksen Repolassa 1845 tallentamiin Ahdin ja Kyllikin runon säkeisiin: Tuop' oli Ahti Saarelainen Saat saappahat kulutti Saaren neittä saahessansa, Kyllikkiä pyydessänsä. (II 232: 1−4, vrt. myös II 233: 1−4). folkloristiikka Säkeet 171−174 / Kyllikki alkaa arvostella kosijaa Kyllikin sanoissa Lönnrot lainaa ensin Vienassa häärunojen pilkka-aiheisiin kuuluvaa köyhän sulhasen kuvausta (Mitä kävelet Surma): "Ja mitä kävelet surma, / rannan raukuja ajelet, / tinnervöitä tiedustelet?" Aihelma pilkkaa kunnotonta kosijaa, joka ei ole kerännyt rahaa naimisiin mennäkseen – taskussa helisee hiekka. Aihelma liittyy usein Toivoin tutun tulevan -aihelmaan, jossa toivottu sulhanen on korea, näätälakkinen ja revonpuuhkainen, sekä/tai kyselyyn, mitä sulhanen teki kesän, kun ei kerännyt rahaa (esim. I3 1756: 12−14, I3 1757: 12−14, I3 1759: 14−16, I3 1760: 5, I3 1762: 5−6, I3 1763: 3−4).Häärunojen pilkkalauluihin kuuluvissa aihelmissa, kuten Mitä kävelet Surma -aihelmassa, morsiamen tai sulhasen pilkka on rituaalista, häänäytelmään kuuluvaa. Tällaiseen käyttöyhteyteen viittaa myös Anni Lehtosen antama selitys (I3 1762), jossa kerrotaan sulhasta pilkattavan edellä mainituilla säkeillä, jos hän ei maksa laulajalla palkkaa. folkloristiikka Säkeet 175−178 / "En mä tästä ennen joua, Kuin kiven kuluksi jauhan" Kyllikin kosinnasta kieltäytymisen puheenvuorossa Lönnrot lainaa seuraavaksi Pohjois-Karjalan Koverolta 1838 muistiinpanemaansa nelisäettä (Marketan runo, VII1 752: 5−8), jossa neito kuvailee mahdottomuuskuvin pitkää aikaa, jona hän ei "jouda" miehelään. folkloristiikka Säkeet 179−186 / Empä huoli huitukoista Kosijan pilkkaaminen jatkuu tyttöjen lauluihin kuuluvalla lyyrisellä aihelmalla Empä huoli huitukoista (V2 837: 1−4, V2 857: 1−6; XIII1 2476: 1−8, XIII1 2477: 1−4), jossa tehdään selväksi, että pojan huitukat eivät kelpaa, vaan: "Mie tahon tanian miehen, / Tanialle varrelleni". Lönnrotin sommitteleman jatkon sanaparit muhkea muoto ja kauniit kasvot on Lönnrot tallentanut muun muassa Lemmennostoloitsussa (XV 674: 48−49): "pesen muovon muhkeaksi, / koko kasvon kaunihiksi". Yleisemmin muodossa "muhia muoto" oleva ilmaisu esiintyy miehen tai naisen kuvauksena erilaisissa runoissa, useimmiten aihelmassa Haudan kuvaus, joita Lönnrotkin tallensi useita (XIII1 2077: 17−20, XIII1 2259: 6−7, VII2 2058: 12−13, VII2 2066: 7−8): Someress' on suora sormi, Kasvo kaunis kankahassa, Mullassa muhia muoto, Hiekassa heliät silmät (XIII1 2077: 17−20). Kyllikin suulla esitetty kansanrunosäkeistä punottu kokonaisuus (säkeet 169−186) tekee selväksi, että naimattomalla tytöllä on selkeät toiveet sulhasen sopivista ominaisuuksista, sekä ainakin hyväosaisella tytöllä myös mahdollisuus vastustaa sopimattomalle sulhaselle joutumista. folkloristiikka Säkeet 197−214 / Lemminkäinen ryöstää Kyllikin Tämän episodin esikuvana on alkuosa Vienassa ja Aunuksessa tallennetusta Rutsa-aiheisesta runontyypistä (I2 962, I2 970, I2 960, I2 966, ks. myös I2 1192). Lönnrot tallensi aiheesta Kellovaarassa 1835 myös tässä esikuvana käyttämänsä poikkeavan version, jossa varsinaista sisaren turmelusta ei esitetä lainkaan (I2 955, ks. myös Lönnrotin "painoa varten suorittama" versio I2 1158). Runon miespäähenkilö hyppää hevosen selkään, lähtee matkaan, näkee neitoset karkelossa ja koppaa neidon kouriinsa. Runo I2 955 (24−27) jatkuu neidon pyynnöllä, etteivät muut tytöt kerro hänen äidilleen, mihin hän on joutunut, ettei äiti etsisi häntä. Lönnrot häivyttää puhujan persoonan jo toisinnossaan I2 1158 (emoni > emo), ja Kalevalassa puhujana on Lemminkäinen. Tytön "koppaaminen rekeen" on tapahtumien keskiössä myös kaikilta runoalueilta tallennetussa Iivana Kojosenpojan runossa. Tämä aihe yhdistyy usein muihin kosinta-aiheisiin runoihin, kuten Taivaanvalojen kosinta ja Kommilta kosinta. Jälkimmäisessä tapauksessa Kojonen saa kosimansa tytön ansiotöiden jälkeen ja koppaa tämän sen jälkeen rekeensä. Yleensä "koppaaminen" tarkoittaa kuitenkin neidon ryöstöä (mm. VI1 167: 21−22; VII1 514: 34−35, VII1 528: 4−7, VII1 530: 31−34, VII1 535: 6−8; XIII1 412: 28−29). Runotyypit Rutsa ja Iivana Kojosenpoika kuuluvat kalevalamittaisen epiikan kerrostumaan, joka on käännetty tai saanut vaikutteensa keskiaikaisista balladeista, joille viettely, esiaviolliset ja usein epäsäätyiset suhteet sekä murhat ja muut dramaattiset juonenkäänteet olivat tyypillisiä (ks. Kuusi 1963: 327−340). Neidon ryöstöstä A. R. Niemi (1915−1916: 31) esittää, että "muinaisina aikoina useissa kansoissa tavallista" morsiamen ryöstöä oli esiintynyt Vienan Karjalassa vielä 1800-luvulla. Hän selittää: "Kun ei katsottu sopivaksi ottaa vaimoa omasta kylästä, läheisistä sukulaisista, tuotiin vaimo vieraasta heimosta ryöstämällä, jos tytöstä vaadittiin liian suuret lunnaat tai häntä muuten ei tahdottu antaa." folkloristiikka Säe 208 / "Nauskahutti nauhasella" Säe löytyy A. Ahlqvistin ja D. E. D. Europaeuksen Ilomantsista muistiinpanemasta loitsusta: "Oi ukko, tätini poika, / lyöppä maata siimallasi, / nauhallasi nauskahuta" (VII4 1941: 17−19, VII4 1942: 18−20; Hammastauti). folkloristiikka Säkeet 215−222 / Lemminkäisen uhkaus Lemminkäisen uhkaus olla ilmiantamatta häntä on Lönnrotin mukaelma, jonka säkeet koostuvat useista lähteistä. Ensin uhkaukseen sisältyy viite Lemminkäisen tietäjänkykyihin: "Laulan sulhonne sotahan". Paralleelisäe "Miehet miekan alle" ja vastaava teema löytyvät Lönnrotin Uhtualla 1835 muistiinpanemasta Rajasota-aiheisesta runosta: "Talven tullen työ tapahtu, / Saatih miehet miekan alle" – "Vaimot itki poikiansa, / Nuoret vaimot miehiänsä / Kun on miehet miekan alla" (I2 1176: 2−3, 12−14, ks. myös I2 1177: 1−4). Sen jälkeen tuleva säepari (219−220) esiintyy D. E. D. Europaeuksen Korpiselällä 1846 tallentamassa Ylösnousemusvirressä: "Jost et pääse kuuna päänä, / Siksi ilmoiksi ikeä" (VII2 1084: 81−82). folkloristiikka Säkeet 223−228 / Kyllikin valitus Kyllikin valituksen sanoille löytyy esikuva Christfried Gananderin 1700-luvun lopulla muistiinpanemasta runosta, jossa tyttö sanoo juopuneelle ahdistelijalleen: Voi mjekkonen sinuas laske lasta vallallensa ennen kuin man sanon isolle, virkan valdavanhemmalle (XV 208: 29–32). folkloristiikka Säkeet 229−234 / Kyllikin uhkaus Kyllikki pyytää ryöstäjäänsä päästämään hänet vapaaksi ja esittää uhkauksen, jossa Lönnrot hyödyntää Vuokkiniemellä tallentamaansa häärunoihin kuuluvan luovutusvirren säkeiden verikosto-motiivia: jos ei sulhanen kohtele hyvin, "Viel' on 5 veljeäni, / 7:n emosi lasta, / Jänön jälen polkiata" (I3 1629: 27−29; ks. myös I3 1609: 48−50; Älkää tuhotko päätä – on viisi veljeä). Viisi veljeä ja seitsemän setäni lasta on formula, joka (näin tai eri luvuin laventuneena) löytyy muistakin runoista: esimerkiksi Etelä-Karjalassa formula kytkeytyy aihelmaan En meroa kiitä, nielee miehet (mm. XIII2 3336: 5−7, XIII2 3354: 22−24, XIII2 6602: 7−9) ja Savossa sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalassa runotyyppiin Pakeneva: Venäläinen, verikoira, Tappo ison, tappo emon, Tappo viisi veikkoani, Seitsemän setäni lasta; Tahto tappoa minunki (VI1 2104: 1−5; ks. myös mm. VII2 1352: 35−36; XIII2 6606: 3−4). folkloristiikka Säkeet 238−240 / "Jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin" Lönnrot jatkaa Kyllikin valitusta Iivana Kojosenpoika -runossa pohjoisilla runoalueilla esiintyvällä alkuformulalla, joissa tyttö kuvaa kotona olemiseen liittyvää joutenoloa, jota toivoisi jatkavansa sopivan sulhasen morsiamena: Jouten synnyn, jouten kasvon, Josko mennen Joukoselle, Jouten Joukonen pitävi, Joki veellä juottelepi, Korttehilla syöttelevi (I1 567; myös mm. I1 558, I1 568; I2 1057; II 142). Lönnrot yhdistää "jouten" sanan tässä kuitenkin jatkona tulevaan "Jo nyt sainki joutavalle"-säkeeseen (Ks. myös selitykset säkeille 31−45 ja 197−214). folkloristiikka Säkeet 241−244 / "Jo nyt sainki joutavalle – Suojihin soan kävijän" Kyllikin puheenvuoro jatkuu häälauluihin sisältyvää aihetta mukaillen: "Nyt sie jouvuit joutavalle" (XIII2 3861, XIII2 3865). Miehen kuvaus "Sodan kävijäksi, tuimaksi tappelijaksi" löytyy puolestaan Jaakko Pontuksen runon kuvauksesta (VII2 1363: 4−5). folkloristiikka Säkeet 250−254 / Lemminkäisen vakuutukset Kyllikille Lemminkäisen vakuuttelee Kyllikille, että hän aikoo kohdella vaimoaan hyvin, käyttäen kiteytynyttä lyyristä aihelmaa, joka esiintyy poikkeuksellisesti myös Lönnrotin Kesälahdella 1828 tallentamassa kosintarunossa Lemminkäisen nimissä: Annas, akka, tyttöjäisi, en tuota pahoin pitäisi: sylissäni syyessäni, käsissäni käyessäni, selässäni seistessäni, maatessa mahani alla (VII1 823: 16−21). Kuten Lemminkäisen puheenvuoronakin, aihelma esiintyy Keski-Inkerissä ja Etelä-Karjalassa nuorten miesten naima-aiheisissa runoissa väkivallattomuuden vakuutuksena ja kuvaa myös helliä tunteita ja niiden osoitusta (Kun mokoman saisin, sylissäni syöttelisin; ks. myös Kuin miehen saisin joka päivä pään pesisin). Vakuutteluun on syytä, sillä miehen väkivaltaisuus on keskeinen teema naisten lyyrisissä lauluissa (ks. runo UK 23, säkeet 641−650, 695−728) ja vaimon kohtuullisen kurituksen ohjeistus vastaavasti häälaulujen sulhaselle osoitetuissa neuvokkivirsissä. folkloristiikka Säkeet 255−260 / Lehmättömyys ja leivättömyys Sureksimisen aiheena lehmättömyys ja leivättömyys liittyvät kansanrunossa morsiamen (tai toisen, morsiameen viittaavan puhujan) puheenvuoroon, jossa hän toteaa, ettei valita köyhyyttä vaan sulhasen pahuutta tai sitä, että joutuu liian nuorena naimisiin (ks. En itke leivättyyttä; Et itke lehmättyyttä, itket hienoja hiuksia; ks. myös V2 1565: 60−81). folkloristiikka Säkeet 261−272 / Monta on lehmää minulla Jatkona oleva luettelo lukuisista lehmistä on kehuksi käännetty versio pilkka-aihelmasta Tule neitonen minulle, jonka Lönnrotkin on tallentanut 1837 Etelä-Karjalassa (XIII2 3000). Kansanrunoaihelma sisältää pilkkamotiiveja, joissa kosijan puheenvuorona esitetään kehuja, että kosijan aitat ovat vehkasuolla ja lehmänä on sääski ja paarma – hänellä ei todellisuudessa siis ole ruoka-aittoja eikä kotieläimiä lainkaan, joten morsiamella ei myöskään ole rasittavia töitä: "Ei oo illan kytkemistä, / Eikä aamun laskemista" (XIII2 3000: 15−16). Matti Kuusen (1963: 392) mukaan "olemattomilla rikkauksillaan kerskaileva köyhä kosija on Ruotsin myöhäiskeskiaikaisen ilkalaulun suosikkihahmoja". folkloristiikka Säkeet 273−288 / Suuri suku, laaja laji ja tulinen miekka Lönnrotin Lemminkäiselle muotoilema puheenvuoro jatkuu vielä kyselyllä, haittaako Kyllikkiä suvun "suuruuden" puute. "Suuri suku" on vastaava alkusoinnun sitoma formula kuin "korkea koti" ja esiintyy erilaisissa runoissa, yleisesti esimerkiksi Rutsa-aiheessa kohdassa, jossa neidon vietellyt mies alkaa kysellä neidon sukua. Lönnrotin Kesälahdella tallentamissa loitsuissa (VII4 1915: 9−10, VII4 2728: 143−144) suuren suvun paralleelisäkeessä esiintyy ilmaisu "laaja laji", mikä luo Lönnrotille luontevan yhteyden johdattaa säkeet tuliseen miekkaan, joka on myyttisesti Hiiessä taottu ja jolla Lemminkäinen kehuu suurentavansa sukunsa, laajentavansa lajinsa. Säepariformula "Tuo tänne tulinen miekka / säkähinen (säkähäinen) säilä kanna (tai: säkeninen säilärauta)" löytyy keruuaikana Vienasta ja Laatokan Karjalasta parannusloitsuista ja Hääväen varauksista (Lönnrotin tallentamina I4 495: 41−42, I4 497: 15−16, I4 1870: 8−9; VII4 1571: 58−59). Uuden Kalevalan toimituksen jälkeen formula on tallennettu myös esimerkiksi synnytysloitsuissa (I4 950: 22−23 ja XII2 6238: 34−35). folkloristiikka Säkeet 295−314 / Valojen vannominen Lönnrot palaa Ahdin ja Kyllikin runoon ja siinä esiintyvään valojen vannomisen -aihelmaan. Hän tuottaa aiheesta seikkaperäisen dialogin, jossa Kyllikki lupaa tulla Lemminkäisen puolisoksi, jos Lemminkäinen vannoo, ettei lähde sotia käymään. Lemminkäinen lupaa vannoa tämän, jos Kyllikki puolestaan vannoo, ettei käy kylillä. Lönnrotin tallentama kansanruno (I2 906: 10) tekee selväksi, että Kyllikin ei tulisi käydä kylillä "toisen miehen tarpehella", mutta Lönnrot muuntaa paralleelisäkeen tanssimista tarkoittaviksi säkeiksi "Hyvänki hypyn halulla, / Tanhu-juoksun tarpehella". Valat vannotaan kansanrunossa (II 232: 5−7) "Eessä vaskisen ikonan", mutta Lönnrot häivyttää viittauksen ikoniin. Ahdin ja Kyllikin runosta irrallaan sama valojen vannomisen säekokonaisuus esiintyy Ilomantsissa Hiidestä kosinta -runossa (VII1 435: 163−166, 186−189, 210−213, VII1 435a: 170−174, VII1 436: 20−23, 240−243, 279−282, VII1 438: 58−61). Valojen vannomista seuraa kansanrunossa välittömästi valojen rikkomisen toteaminen, mutta Kalevalassa tämä episodi muodostaa vasta seuraavan runon (12) alkuosan. folkloristiikka Säkeet 293−294 / "Ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi" Lönnrot on muistiinpannut Arhippa Perttusen laulaman säeformulan sekä Kilpalaulanta-runossa, jossa Joukahainen lupaa sisarensa Väinämöiselle vaimoksi (I1 170: 85−89), että Kilpakosinta-runossa, kun Väinämöinen pyytää tytärtä Pohjan akalta (I1 469: 119−222) tai Pohjan akka antaa tyttärensä Ilmariselle (I1 54: 174−177). Säekokonaisuudessa annetaan, luvataan tai pyydetään neitoa: Ikuseksi puolisoksi, Kainaloiseksi kanaksi, Sian levittäjäksi, Paniaksi päänalasen, Jalkojen jaksajaksi (I1 170: 85−89). Formula esiintyy Kalevalan ainesten keruuajan jälkeenkin samoilla alueilla Vienassa vastaavissa runoissa sekä myös Vellamon neidon onginta -runossa. folkloristiikka Säkeet 315−342 / Kotimatka ja kotiintulo Lönnrot kuvailee Lemminkäisen kotimatkalle lähtöä ryöstetyn Kyllikin kanssa mukailemalla ensin C. A. Gottlundin Juvalla 1815 tallentamaa runoa, jossa Läksin piennä paimeneen -aihe yhdistyy Iivana Kojosenpoika -runon säkeisiin: Tuli pa yxi Koio poika, Koppaisi koriia rekehsen, Roppais ruoskalta hevoista, Nahka siimalta sivalsi. Jä hyvesti Jääsken nurmi, Kumma hiiton kuusen juuret, Kuuset juuret, tervas kannot (VI1 167: 21−27). Lemminkäinen muistelee vielä Saaressa olon aikaa, jonka motiiviksi esittää Kyllikin pitkällisen kosinnan: "Tätä pyytä pyytessäni, / Allia ajellessani". Nämä säkeet perustunevat Lönnrotin Länsi-Inkerissä 1844 tallentamaan vatjalaiseen häärunoon: En mie tullu joomas tähe Enkä tullu söömäs tähe, Tulin pyytä pyytämäse, Annutta ajelemase (IV3 4613: 29−32). Ajamista kuvaavat säkeet "Lähtövi kotia kohti, / ajoa hypittelövi" juontuvat runosta I1 252 (43−44), säe "Jo kohta kylä näkyvi" runosta II 118 (15) ja Kyllikin puheenvuoron säkeet "Jopa tupa tuulottavi, / Nälkäraunio näkyvi" jälleen yhden Iivana Kojosenpoika -runon kotiintulo-vaiheesta (II 134: 9−10). Lönnrot kehittelee dialogia edelleen niin, että Lemminkäinen lupaa tehdä uuden tuvan (vrt. säkeet 393−398). folkloristiikka Säkeet 349−350 / "Viikon viivyit poikaseni, Viikon mailla vierahilla" "Viikon viipyminen" on kansanrunossa yleinen tapa ilmoittaa, että matka on kestänyt pitkään. folkloristiikka Säkeet 365−370 / "Mitä läksin, senpä sainki" J. Fr. Cajanin Latvajärveltä tallentaman "Lemminkäisen kosimisesta" kertovan omintakeisen runon (I1 252: 47−54) säkeitä mukaillen Lemminkäinen kehuu, että hän sai mukaansa sen, mitä lähti hakemaan, ja Lemminkäinen kehottaa äitiään laittamaan parhaat päänalukset, millä neidon kanssa maata kotiin palattuaan. Säkeet 375−380 / Äidin kiitokset miniästä Äidin kiitoksiin Lönnrot hyödyntää häärunoissa sulhaselle osoitettuja morsiamen ylistyssäkeitä, joissa korostuu morsiamen arvo työntekijänä (XIII2 4282, XIII2 4283; ks. myös Sait riskin riihen puijan, kankaankutojan; Hyvän sait, hyvän tapasit). folkloristiikka Säkeet 385−392 / Puhdas on pulmunen lumella Kiteytynyt aihelma esiintyy häärunoissa morsiamen ylistyslauluna. Se löytyy Lönnrotin tallentamana sekä Pielisjärveltä (VII2 3114) että täydempänä Etelä-Karjalasta (XIII2 4247). Jälkimmäinen on säkeiden järjestystä lukuun ottamatta yhteneväinen Lönnrotin Kalevalaan kirjaamien säkeiden kanssa. Säkeet yhdistyvät myös lemmennostoloitsuihin (VII5 4615: 21−28, VII5 4675: 20−25), tyttöjen runoihin ja kotiseuturunoihin, joissa oman kylän tyttöjä ylistetään (ks. myös Kirkas on tähti taivahalla; Valkea meressä vaahti, valkeammat meiän neijot). folkloristiikka Säkeet 393−398 / Uuden tuvan teko Lönnrot lopettaa runon 11 laatimillaan säkeillä, joissa Lemminkäisen äiti ohjeistaa Lemminkäistä tekemään uuden, paremman tuvan. Esikuvana on kiteytynyt säekokonaisuus, joka esiintyy eri alueilla Äidin vaivojen palkinto -aihelmassa (ks. myös IV1 228: 2−4; VII2 2425: 1−4, VII2 2429: 6−7; XIII2 3257: 16−19): Äsken poika poik olisit, Kun uuen tuvan tekisit, Kynnyksen tuvan eteen, Uuen uksen kynnykselle. (XIII2 3329: 1−4)
Käsikirjoituksessa marginaalissa: 132: 2. hypyissä; kisoissa; tansseissa. Käsikirjoituksessa: 205. talja s. o. karvainen nahka eli vuota. Käsikirjoituksessa: 280. säilä s. o. miekanterä. Käsikirjoituksessa: Luonna Käsikirjoituksessa: Kanukoniemen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: puna-verinen Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "kelpoavi". Käsikirjoituksessa: Ain’ Käsikirjoituksessa: Noihen Käsikirjoituksessa: Kassa-päien Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: pojiallehen Käsikirjoituksessa: Eip’ Käsikirjoituksessa: Eip’ Käsikirjoituksessa: Eip’ Käsikirjoituksessa: Iunkereltä Käsikirjoituksessa: Eip’ on neiti mennytkänä, känä Säe 50 on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Säe käsikirjoituksessa: En läh’e lupoahkana. Käsikirjoituksessa: sanuomahan Käsikirjoituksessa: Poenkerelle Käsikirjoituksessa: pänkerrelle Käsikirjoituksessa: Siell’ Käsikirjoituksessa: petäjän pärehen Käsikirjoituksessa: We’en Käsikirjoituksessa: Tuop’ Käsikirjoituksessa: Kaunuokaista Käsikirjoituksessa: kassa-päätä Käsikirjoituksessa: Waroitteli Käsikirjoituksessa: suoattane Käsikirjoituksessa: Saarren Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Jos|en Käsikirjoituksessa: korjea Käsikirjoituksessa: Su’ultani Käsikirjoituksessa: muo’oillani Käsikirjoituksessa: suurehen Käsikirjoituksessa: laji-perähän Käsikirjoituksessa: pilkkoavat Käsikirjoituksessa: sanooiksi Käsikirjoituksessa: hää’än Käsikirjoituksessa: Soppihtyrskyt Käsikirjoituksessa: Käsi-kannon Käsikirjoituksessa: Siin’ Käsikirjoituksessa: Sata|miestä Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Waroituksista Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: mustoa’a Käsikirjoituksessa: minullelle Käsikirjoituksessa: suoannut Käsikirjoituksessa sanan i-kirjain muodostettu j-kirjainta muokkaamalla Käsikirjoituksessa: ilossa Käsikirjoituksessa: Kassa-päien Käsikirjoituksessa: Onp’ Käsikirjoituksessa: sijaa sioa Käsikirjoituksessa: tanhuaellaksesi Käsikirjoituksessa: Paimen-poikana Käsikirjoituksessa: hevoisen Käsikirjoituksessa: Kassa-päien Käsikirjoituksessa: Jonk’ Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: su’ussa Käsikirjoituksessa: Jok’ Käsikirjoituksessa: miehi’in Käsikirjoituksessa: hyvihin Käsikirjoituksessa: kaunuokainen Käsikirjoituksessa: Tuop’ Käsikirjoituksessa: Sa’at Käsikirjoituksessa: Sa’at Käsikirjoituksessa: saahessansa Käsikirjoituksessa: Mitäpä Käsikirjoituksessa: kävelet surma kehno kierteletki Käsikirjoituksessa: Tina-vöitä Käsikirjoituksessa: tie’ustelet Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen kolmatta sanaa muokattu käsikirjoituksessa: huitaukoille. Käsikirjoituksessa: tahon Käsikirjoituksessa: muo’on Käsikirjoituksessa: muhkeamman Käsikirjoituksessa: Muhke’oille Käsikirjoituksessa: muo’oilleni Käsikirjoituksessa: kaunihimman Käsikirjoituksessa: aika’oa Käsikirjoituksessa: vähäisen Käsikirjoituksessa: Meannenr-puolella Käsikirjoituksessa: HKyllikki Käsikirjoituksessa: kukkaa Käsikirjoituksessa: kisa-ketoa Käsikirjoituksessa: Kauanokaisten Käsikirjoituksessa: liukkumahan Käsikirjoituksessa: miekan|alle Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: vallallehennsa Käsikirjoituksessa: Kotihinisa Käsikirjoituksessa: emonisa Käsikirjoituksessa: Wiel’ Käsikirjoituksessa: polkejiaksi Käsikirjoituksessa: päässnyt Käsikirjoituksessa: synnyin Käsikirjoituksessa: tappelejian Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen ensimmäinen sana käsikirjoituksessa: Sanoi Wirkki. Säe 246 on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Käsikirjoituksessa: Wieressäni Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Mont’ Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "lehmeä". Käsikirjoituksessa: Yks’ Käsikirjoituksessa: Heinä-vihkon Käsikirjoituksessa: Suohonlan Käsikirjoituksessa: huoka’oaisit Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen neljättä sanaa muokattu käsikirjoituksessa: su’ulta. Käsikirjoituksessa: ko’ilta Käsikirjoituksessa: säiläroauta Käsikirjoituksessa: Laaja’oa Käsikirjoituksessa: laji-pereä Käsikirjoituksessa: Onp’ Käsikirjoituksessa: tuli-terällä Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "huokoaikse". Säkeet 293-294 on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Säkeet 299-304 on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Käsikirjoituksessa: Hyvänkääni Käsikirjoituksessa: Tanhu-juoksun Käsikirjoituksessa: Höyä käyäh Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "kyleä". Käsikirjoituksessa: tervas-kannot Käsikirjoituksessa: Joit’ Käsikirjoituksessa: pilvi-öillä Käsikirjoituksessa: Aja’oa Käsikirjoituksessa: Nälkä-raunio Käsikirjoituksessa: Kennen Käsikirjoituksessa: onpi Käsikirjoituksessa: Kennen Käsikirjoituksessa: kunnoottoman Käsikirjoituksessa: pantanehe Käsikirjoituksessa: Hirve’istä Käsikirjoituksessa: valta-vanhempansa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Itse Sanan Käsikirjoituksessa: virkkoi Käsikirjoituksessa: Kosta’oa Käsikirjoituksessa: vierettelinrähytin Käsikirjoituksessa: ilo-piännän Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Pehme’himmät Käsikirjoituksessa: pään-alaiset Käsikirjoituksessa: virkkoi Käsikirjoituksessa: tulen|puhujan Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "kehreäjän". Sanaa muokattu käsikirjoituksessa ja päädytty muotoon "pesiän". Käsikirjoituksessa: valkasejan Käsikirjoituksessa: tapaisit Käsikirjoituksessa: Laa’i