Kalevalan kymmenes runo Elias Lönnrot Avoin Kalevala Folkloristiset kommentaarit Venla Sykäri Kirjallisuuskommentaarit Hanna Karhu Sananselitykset Marika Luhtala Painetun Kalevalan ja käsikirjoituksen erot Marika Luhtala XML-koodaus Maria Niku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 9.1.2018 Helsinki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian arkistoaineistot r010 Lönnrot Elias

Wäinämöinen tulee kotia ja kehoittaa Ilmarista lähtemään Pohjan neittä kosimaan, jonka olisi sammon takomalla ansaitseva 1–100. Ilmarinen ei lupa'a sinä ilmoisna ikänä Pohjolaan lähteä, jonka tähden Wäinämöinen täytyy muulla mahdillansa laittaa hänen vastoin tahtoansa matkaan 101–200. Ilmarinen tulee Pohjolaan, otetaan hyvästi vastaan ja laitetaan sammon taontaan 201–280. Ilmarinen takoo sammon ja Pohjolan emäntä saattaa sen Pohjolan kivimäkeen 281–432. Ilmarinen pyytää neittä työnsä palkaksi; neiti teeskelee esteitä ja sanoo ei vielä kodistansa joutavansa 433–462. Ilmarinen saapi purren, pala'aa kotiinsa ja kertoo Wäinämöiselle jo sammon Pohjolaan takoneensa 463–510.

 Ilmarinen Louhi Osmo Wäinämöinen Kalevala Lappi Pohjola/Pohja Sariola Väinölä

Kymmenes Runo.

vanha Otti ruskean orihin, Pani varsan valjahisin, Ruskean etehen, Itse rekehen, . Laski , Helähytti , Virkku juoksi, matka joutui, 10. Reki vieri, tie lyheni, Jalas koivuinen , pihlajainen. , Ajoi soita, ajoi maita, Ajoi ahoja, Kulki päivän, kulki toisen, Niin päivällä kolmannella Tuli pitkän sillan päähän, , 20. pellon . Siinä tuon sanoiksi , Itse lausui ja pakisi: " susi , tauti ! Sanoi ei saavani kotihin Enämpi elävin silmin Sinä ikänä, Kuuna kullan valkeana, , 30. Kalevalan ." Siitä vanha Wäinämöinen Laulelevi, taitelevi, Lauloi kuusen , , , Latvan työnti taivahalle, Puhki kohotti, Lehvät ilmoille levitti, Halki taivahan hajotti. Laulelevi, taitelevi, 40. Lauloi kuun kumottamahan kuusosehen, Lauloi oksillen otavan. Ajavi karettelevi Kohti kullaista kotia, Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin, Kun oli , Luvannut lunastimeksi, 50. Oman päänsä Pimeähän , . Osmon uuen pellon päähän, Siitä vanha Wäinämöinen Päätä korjasta kohotti, Kuuluvi pajasta pauke, . Vaka vanha Wäinämöinen 60. Itse pajahan, seppo Ilmarinen Takoa taputtelevi, Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Wäinämöinen, viipynynnä, Kaiken aikasi asunut?" Itse tuon sanoiksi virkki: " olen viikon viipynynnä, 70. Kaiken aikani elellyt Pimeässä Pohjolassa, Summassa Sariolassa, Liukunut , tienohilla." Siitä seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie vanha Wäinämöinen, , Mitä matkoiltasi, 80. Tultua ?" Virkki vanha Wäinämöinen: on mulla lausumista: on neiti Pohjolassa, , ei suostu , Mielly , Kiitti puoli maata, Kun onpi kovin korea: paistoi kulmaluilta, 90. rinnoilta , Otavainen olkapäiltä, selältä." ", Takoja , Lähe neittä noutamahan, katsomahan, Kun takoa , kirjaella, Niin saat neion palkastasi, 100. Työstäsi tytön ihanan." Sanoi seppo Ilmarinen: "Ohoh vanha Wäinämöinen, Joko sie minun lupasit Pimeähän Pohjolahan Oman pääsi päästimeksi, Itsesi lunastimeksi! En sinä pitkänä ikänä, kullan valkeana Lähe Pohjolan tuville, 110. Sariolan , Miesten syöjille sioille, Urosten upottajille." Siitä vanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: " on toinen kumma, kuusi , , Osmon pellon pientarella; Kuuhut latvassa kumotti, 120. Oksilla otava seisoi." Sanoi seppo Ilmarinen: "En usko toeksi tuota, Kun en käyne katsomahan, Nähne näillä silmilläni." : "Kun et usko kuitenkana, Lähtekämme katsomahan, !" Lähettihin katsomahan 130. kuusta , Yksi vanha Wäinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen; Sitte tuonne tultuansa Osmon pellon pientarelle Seppo seisovi likellä, Uutta kuusta kummeksivi, Kun oli oksilla otava, Kuuhut kuusen latvasessa. Siinä vanha Wäinämöinen 140. Itse tuon sanoiksi virkki: "Nyt sinä seppo veikkoseni Nouse kuuta noutamahan, Otavaista ottamahan, kuusosesta!" Siitä seppo Ilmarinen Nousi puuhun korkealle, Ylähäksi taivahalle, Nousi kuuta noutamahan, Otavaista ottamahan 150. kuusosesta. Virkki kuusi , Lausui petäjä: "Voipa miestä mieletöintä, ! Nousit outo oksilleni, latvahani on nouantahan, ." Silloin vanha Wäinämöinen 160. Lauloa hyrähtelevi, Lauloi tuulen , Ilman , Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Ota purtehesi, Ahava venosehesi Vieä vieretelläksesi Pimeähän Pohjolahan!" Nousi tuuli tuppurihin, 170. Ilma raivohon rakentui, Otti seppo Ilmarisen Vieä viiletelläksensä Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan. Jopa kulki, jotta joutui, Kulki tuulen tietä myöten, myöten, Yli kuun, päivän, 180. Otavaisten ; Päätyi Pohjolan pihalle, Sariolan , Eikä häntä koirat kuullut, Eikä haukkujat havainnut. , Pohjan akka harvahammas, on päätyvi pihalle, Itse ennätti sanoa: "Mi sinä lienet miehiäsi 190. Ja kuka urohiasi, Tulit tänne tuulen tietä, Ahavan , 161: 3. tuuliaispääksi.
Eikä koirat kohti hauku, !" Sanoi seppo Ilmarinen: "En mä tänne tullutkana Kylän koirien kuluiksi, vihoiksi , 200. ." Siitä Pohjolan emäntä Tutkaeli : "Oletko tullut tuntemahan, Kuulemahan, tietämähän Tuota seppo Ilmarista, Takojata taitavinta? Jo on viikon Sekä kauan kaivattuna Näille Pohjolan 210. Uuen laaintahan." seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Lienen tullut tuntemahan Tuon on seppo Ilmarisen, Kun olen itse Ilmarinen, Itse taitava takoja." Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas Pian tupahan, 220. Sanovi sanalla tuolla: ", Lapseni vakavimpani, Pane nyt päällesi parasta, Varrellesi , helmoillesi, rinnoillesi, Kaulallesi kaunihinta, kulmillesi, Poskesi punottamahan, 230. näyttämähän! Jo on seppo Ilmarinen, Takoja Saanut sammon , kirjantahan." , Maan kuulu, valio Otti vaattehet valitut, Pukehensa , , , 240. , , . , kartanolta, Silmistänsä , Korvistansa korkeana, kasvoiltansa, Poskilta , riippui rinnan päällä, 250. Pään päällä huohti. Käytti seppo Ilmarisen Noissa Pohjolan tuvissa, Sariolan salvoksissa, Siellä syötti syöneheksi, Juotti miehen juoneheksi, ; Sai tuosta sanelemahan: "Ohoh seppo Ilmarinen, 260. Takoja , Saatatko takoa sammon, Joutsenen kynän nenästä, maitosesta, pienestä jyvästä, untuvasta, Niin saat neion palkastasi, Työstäsi tytön ihanan?" Silloin seppo Ilmarinen 270. Itse tuon sanoiksi virkki: 239. puki viidenlaisiin vaatteisiin.
"Saattanen takoa sammon, kalkutella Joutsenen kynän nenästä, Maholehmän maitosesta, pienestä jyvästä, , Kun olen taivoa takonut, Ilman kantta kalkuttanut , 280. ." Läksi sammon laaintahan, kirjontahan, Kysyi pajoa, Kaipasi sepinkaluja, Ei ole pajoa, Ei pajoa, ei , , , varttakana. Silloin seppo Ilmarinen 290. Sanan virkkoi, noin nimesi: ", Herjat kesken heittäköhöt, on mies pahempikana, Uros !" Etsi ahjollen , Leveyttä Noilla mailla mantereilla, Pohjan peltojen perillä. , 300. Jo päivänä kolmantena Tuli kirjava , vastahansa; Tuohon seppo , Takoja tulen rakenti, Päivän laati palkehia, Toisen ahjoa asetti. Siitä seppo Ilmarinen, Takoja Tunki ainehet tulehen, 310. alle ahjon, Otti , vääntämähän. Orjat lietsoi , väännätteli Kolme päiveä kesäistä Ja kolme kesäistä yötä, Kivet kasvoi kantapäihin, varvasten sioille. Niin päivänä 320. Itse seppo Ilmarinen katsomahan Ahjonsa alaista puolta, Mitä tullehe tulesta, . tulesta, kuumoksesta, Kaari kulta, , Varsi . On jousi hyvän näköinen, 330. Vaan onpi pahan tapainen: Joka päivä pään kysyvi, Parahana kaksi päätä. Ei tuota kovin ihastu, Kaaren katkaisi kaheksi, Siitä tunkevi tulehen; Laitti orjat , Väkipuolet vääntämähän. on päivänä jälestä 340. Itse seppo Ilmarinen Kallistihe katsomahan Ahjonsa puolta; Veno tungeikse tulesta, , Kokat kullan kirjaeltu, vaskesta valettu. On veno hyvän näköinen, Ei ole hyvän tapainen:
Suotta lähtisi sotahan, 350. . seppo Ilmarinen Ei ihastu tuotakana, Venon , Tunkevi tuli-siahan; Laitti orjat , Väkipuolet vääntämähän. Jo päivänä kolmantena Itse seppo Ilmarinen Kallistihe katsomahan 360. Ahjonsa alaista puolta; Hieho tulesta, kuumoksesta, otavan tähti, Päässä päivän . , hyvän tapainen: Metsässä makaelevi, Maion maahan kaatelevi. seppo Ilmarinen 370. Ei ihastu tuotakana, Lehmän leikkeli paloiksi, Siitä tunkevi tulehen; Laitti orjat lietsomahan, Väkipuolet vääntämähän. Jo päivänä neljäntenä Itse seppo Ilmarinen Kallistihe katsomahan Ahjonsa ; tulesta, 380. kuumoksesta, Terä kulta, vaski varsi, Hopeata päässä. , Ei ole hyvän tapainen: Kylän pellot kyntelevi, Vainiot vakoelevi. Se on seppo Ei ihastu tuotakana, katkaisi kaheksi, 390. Alle ahjonsa ajavi; Laittoi tuulet lietsomahan, vääntämähän. , Itä lietsoi, lietsoi länsi, Etelä lietsoi, Pohjanen kovin porotti, Lietsoi päivän, lietsoi toisen, Lietsoi kohta kolmannenki, Tuli tuiski ikkunasta, 400. ovesta , Tomu nousi taivahalle, Savu pilvihin sakeni. Se on seppo Ilmarinen Päivän kolmannen perästä Kallistihe katsomahan Ahjonsa alaista puolta; Näki sammon syntyväksi, kasvavaksi. Siitä seppo Ilmarinen, 410. Takoja Takoa taputtelevi, Lyöä , Takoi sammon taitavasti: Laitahan on , Toisehen on , kolmantehen. Siitä jauhoi uusi sampo, , Jauhoi , 420. Yhen syötäviä, Toisen jauhoi , Kolmannen . Niin ihastui , Saattoi sitte sammon 361: 1. hehko; nuori; lähtemä. 419: 2. laarin.
Pohjolan kivimäkehen, Vaaran sisähän Yheksän ta'aksi; Siihen juurrutteli Yheksän syvähän, 430. Juuren , Toisen , Kolmannen . Siitä seppo Ilmarinen Tyttöä anelemahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko nyt minulle , Kun sai sampo valmihiksi, kaunihiksi?" on kaunis 440. Itse noin sanoiksi virkki: "Kukapa tässä vuonna, Kenpä kolmanna kesänä kukutteleisi, Lintusia laulattaisi, Jos minä menisin muunne, Saisin marja muille maille!" " katoisi, Tämä hairahtaisi, Eksyisi , 450. pois menisi, Kaikkipa käet katoisi, Ilolinnut liikahtaisi Tämän , Tämän harjun ." "Enkä joua ilmankana, Pääse en Noilta töiltä tehtäviltä, Kesäisiltä kiirehiltä, Marjat on maalla poimimatta, 460. Lahen rannat laulamatta, Astumattani ahoset, Lehot leikin lyömättäni." Siitä seppo Ilmarinen, Takoja Alla päin, pahoilla mielin, , Jo tuossa ajattelevi, Pitkin päätänsä pitävi, Miten kulkea kotihin, 470. Tulla maille tuttaville Pimeästä Pohjolasta, Summasta Sariolasta. : "Ohoh seppo Ilmarinen, olet pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin, Laatisiko mieli mennä entisille?" Sanoi seppo Ilmarinen: 480. "Sinne mieleni tekisi Kotihini kuolemahan, Maalleni ." Pohjolan emäntä Syötti miehen, juotti miehen, Istutti perähän purren, Melan vaskisen varahan; Virkki tuulen tuulemahan, Pohjasen puhaltamahan. Siitä seppo Ilmarinen, 490. Takoja Matkasi omille maille, Ylitse meren sinisen; Kulki päivän, kulki toisen, Päivälläpä kolmannella Jo tuli kotihin seppo, Noille . Ilmariselta sepolta: "Veli seppo Ilmarinen, 500. Takoja , Joko uuen sammon, kirjaelit?" 426: 1. vuoren.
Sanoi seppo Ilmarinen, Itse laatia pakisi: "Jopa jauhoi uusi sampo, kiikutteli, Jauhoi puhtehessa, Yhen syötäviä, Toisen jauhoi myötäviä, 510. Kolmannen ."
Sananselitykset (Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava Väinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmoVäinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979).Väinämöiseen liittyviä jumalakäsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn). Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.) Elias Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999, 2012. reutoa, refl. reuoikse : heittäytyy, asettautuu kohentaa, refl. kohennaikse : asettuu, sovittautuu virkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsa : ruoskana käytetty koivun, lepän, pajun tai jonkin muun puun vesa ajaa karetella : ajaa keveästi niin, että kuuluu rahiseva ääniLönnrot kommentoi sanaa kare: "Kare (sanastakarata) merkitsee myös kiireistä kulkua, ja siitä karettaa, karetella kulkea kiiruisasti" (Lna 123). Väinölä : Väinämöisen asuinpaikaksi kuviteltu paikkaKansanrunoissa Väinölä ei yhdisty Kalevalan käsitteeseen, vaan Lönnrot on itse muodostanut yhteyden niiden välille (Kaukonen 1945: 502−503; ks. myös Turunen 1979). Kalevala : kalevalaisten asuinpaikka, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu Lönnrot yleisti nimen Väinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päivölän, Vuojelan, Luotolan, Jumalisten ym. yhteisnimeksi, ja enimmät eepoksen tapahtumista voitiin näin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala kuitenkin esiintyy vain harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella. (Turunen 1979.) Kaleva-nimen rinnalla esiintyvä mytologinen nimiVrt. Osmoinen. seppo Ilmarinen : Kalevalan pääsankareita, sammon ja taivaankannen takoja, Pohjolan neidon kosijaIlmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä, myyttisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on yksi myyttisistä Kalevanpojista, joista Lönnrot kirjoitti Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Kalevalassa Ilmarisen useampiin, toisistaan erilaisiin runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Ks. Turunen 1979.) Pohjola : Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimiPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) Sariola : Pohjolan rinnakkaisnimi Lappi : rajaseutu, pohjoisessa sijaitseva laaja maaSanan alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Vatjassa lappolain merkitsee noitaa. Saamenmaahan ja saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olisi varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NES s.v. lappi, Lappi.) neito, naimaton tyttö; nainen Pohja : Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimiKs. Pohjola. sampo : onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboliSammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä, ja sitä on luonnehdittu mm. ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi (ks. Siikala 2012: 189; Jussila 2009; Turunen 1979). Useimmille sampotulkinnoille löytyy jonkinlainen perusta suullisista runoista. Sampoon yhdistetty ihmemylly on kansainvälisten satujen aihe. Samporunojen ihmemyllytulkintojen taustalla ovat luultavasti vaikuttaneet karjalaisten satujen ihmemyllyihin liittyvät mielikuvat. Sampoa on pidetty myös vastineena skandinaaviseen perinteeseen kuuluvalle Grotti-myllylle, jonka keskeisin ominaisuus on kaiken hyvän jauhaminen. (Siikala 2012: 189−190.) Joissakin tulkinnoissa sampo on samaistettu sammakseen, joka on vanhakantainen kosminen elementti, taivaanlakea kannattava maailmanpatsas (Siikala 2012: 186−187). Sammakseen ja sampoon yhdistetyt kulttipatsaat ovat yleisiä eri kansojen perinteessä; suomalaisessa perinteessä maailmanpatsas on tunnettu ainakin Värmlannin savolaisten keskuudessa. (Siikala 2012: 186−189; ks. Turunen 1979: 294.) Kansanrunojen, niiden selitysten sekä riittifunktioiden antamien selitysten perusteella sammon on tulkittu olevan maailman hyvän sekä kasvun ja vaurauden lähde (Anttonen 2012b; Siikala 2012: 192). Vuokkiniemeläisten runonlaulajien mielikuvien kautta sampoa lähestyneen Lotte Tarkan mukaan sampo on eeppisissä runoissa ihmisen olemassaoloon liittyvien positiivisten arvojen symboli, heterogeeninen onnen ja runsauden kokonaisuus, joka on synnyttänyt yhä uusia mielikuvia ja tulkintoja ja tullut näin osaksi jatkuvaa merkitysten generointia (Tarkka 2005: 169−175; ks. Siikala 2012: 192). Pohjolan sotainen ja toimekas naishallitsijaLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon Pohjola-nimen myötä on tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979: 260). Vrt. kansanrunojen vastineet Loviotar, Loviitar, Loviatar, Lovehetar, Louhietar, Laviatar, Luovatar, Lovin eukko, Lohetar, Lohjatar ym. (ks. Turunen 1979: 185−186).Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar/Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.) orja : omaisuutta oleva ihminen; palkkalainen, palvelijaOrja on Kalevalassa toisen ihmisen omaisuutta, joka voidaan ostaa, myydä ja ryöstääkin. Kalevalan antama kuva orjien elämästä ja asemasta rajoittuu runojen, sananlaskujen ja arvoitusten antamiin hajanaisiin tietoihin. Sammon taonnassa orjat ovat lietsojia (tässä), muualla he hoitavat hevosia (esim. 18:379−390) tai suorittavat talousaskareita orjapiikoina (esim. 24:147−150). Orjan elämä on usein synkkää ja onnetonta; tästä kielii Kullervon karu kohtalo. (Turunen 1979.) Karjalan kielessä orja 'palkollinen, orja; rutiköyhä, kerjäläinen' (KKS). käki : ilon ja onnen tuoja (metaforisesti) neito (metaforisesti) neito korja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki helmisvyö : helmisiimainen ruoskaVrt. helmiletku, helminen, helmiruoska, helmivyö, kariperä. hevosvaljaiden luokki (luokka), niskan yli kulkeva kaari, jolla länget kiinnitetään aisoihin kangas : kuiva metsämaa virkkiä : puhua, sanoa, kertoa unennäkijä : noita, samaani lappalainen : Lapin kansaan kuuluva, suuren noidan mainesanaSanan alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Vatjassa lappolain merkitsee noitaa. Saamenmaahan ja saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olisi varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NES s.v. lappi, Lappi.)Vrt. lappalainen Kalevalassa myös henkilö, joka asuu rajalla, rajaseudulla (Lna 121), ks. esim. runo 3. pistää, refl. pistihe : pistäytyi tietäjä iänikuinen : Väinämöisen epiteetti paljonKarjalan kielessä äijä 'moni, usea; pitkä, runsas, suuri' ja äijä(n) 'paljon' (KKS). kylmä kylä : (metaforisesti) Pohjola kuu kassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huiviaAlkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (SMS, KKS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). salvos : hirsirakennus, tupa ihme, merkillisyys äkkiouto : tietämätön, osaamaton uros : mies, miehinen mies alapuolitseKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003). olkapään kautta tai vieritseKs. alatse. suorita, refl. suoritseikse : laittautuu, pukeutuu panna, refl. paneikse : paneutuu, pukeutuu kummita, refl. kummitseikse : koristautuu, laittautuu kummasteltavaksiKummita 'ihmetellä; herättää kummastusta esiintymisellään; ilvehtiä, hullutella' (KKS). apattaa : syöttää, kestitä ahjo : pajan tulisijaAlun perin ahjo oli yksinkertainen kiviladelma, jossa sijaitsi hiillos (Turunen 1979). untelo : uninen, veltto Varhaisimmat jouset olivat yksinkertaisempia ns. käsijousia, mutta myöhemmin opittiin valmistamaan kehittyneempiä, liipasin- ja lukkolaittein varustettuja jalkajousia (Turunen 1979). Louhi, Pohjolan sotainen ja toimekas naishallitsijaKs. Louhi Pohjolan emäntä. vaskinen : vaskesta eli kuparista valmistettu äidin synnyttämä lapsi pitkän aikaa, kauanSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979, Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). viititä, refl. viitiseikse : pukeutuu huolellisesti vaatia, refl. vaatiseikse : pukeutuuAimo Turusen mukaan vaatiseikse on vaatia-verbin refleksiivimuoto tai sitten tilapäinen deskriptiivinen ilmaus, joka tarkoittaa pukeutumista ja perustuu alkusointupyrkimykseen (Turunen 1979). seisottaa, refl. seisottihe : pysähtyi, jäi paikoilleen kallistaa, refl. kallistihe : kumartui tunkea, refl. tungeikse : työntyy, tulee esiin, ilmestyy syli : vanha pituusmitta, levitettyjen käsivarsien sormenpäiden väliSyltä vanhana pituusmittana vastaa 1,78 eli noin 2 metriä. Syli voi tarkoittaa myös vanhaa halkomittaa, jolloin sitä vastaa 4 kuutiometriä. kolata : kolista piukkia : paukahdella; helähdellä kukkalatva : (metaforisesti) kuusiKuusi, jossa on nuoria ja punaisia käpyjä, näyttää ikään kuin kukkivan (Saarimaa 1927: 8). kultalehvä : havuiltaan kullanhohtoinen, kuusen epiteetti kultalatva : kullanhohtoinen, kuusen epiteetti päästin : lunnas summa : pimeä, synkkä, sumea; Sariolan epiteettiVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: tumma, musta (8:270) (Turunen 1979). kilkutus, vasaroinnin ääni hiilihuone : paja laduilla tietomies : tietäjä, maagisen tiedon taitaja aurinko risottaa : säteillä, hohtaa seitsentähtinen : Otavan tähtikuvio kukkapää : (metaforisesti) kuusiSanalla tarkoitetaan Kalevalassa paitsi nuoria käpyjä kasvavaa kuusta myös koristepäistä neitoa (13:28 ym.), sarvipäistä lehmää (21:504) tai kukintopäistä heinää (35:252) (Turunen 1979). Otsanauha, pääripa oli naimattoman neidon tunnusmerkki. lakkapää : tuuhealatvainen kuvakuu : kuun kuva, valekuu valetähdyt : loitsien luotu tekotähti varten tuppuri : tuulenpuuska raivo : raju tila, riehunta rakentaa : määrätä johonkin, saattaa tekemään jotakin ahavan rata : tuulen tie, kulkureitti rekirata : rekitie, kulkureitti virkaella : kutsua, sanoa, äännellä vuottaa : odottaa neidyt : neiti näköpää : poskipää pääsoma : päässä pidettävä koru vaskipanta : kuparista valmistettu koristepanta tai -rengas kaapsahella : liikehtiä kauniisti; hypähdellä sirkeä : hehkeä, kirkas maholehmä : lisääntymiskyvytön, lypsämättä oleva lehmä kesäuuhi : kesän aikana keritty emälammas ilman minkäänlaista alkuvaihetta, tyhjästä riporihman tehtyisettä : ilman, että edes rihmankiertämä olisi tehty, so. ilman minkäänlaista alkua palje : laite, jolla puhalletaan ilmaa ahjoon eli pajan tulisijaan lietse : lietsomisvälineet eli metallin kuumennusvälineet, so. palkeet ja ahjo osineen kivi vahatukko : kivenlohkare, joka tukkii tien takeet : taottavat esineet lietsoa : puhaltaa palkeilla ilmaa väkipuoli : orjan kertosana löyhytellä : liehuttaa, vilkuttaa vaha : iso irtokivi, siirtolohkare selvitä : seljetä, tulla esiin valkea : tuliVrt. valkea adjektiivina: valkoinen, valoisa, kirkas (4:216, 6:200 ym.). Tulta merkitsevänä sana on vieras vienalaismurteille, mutta se esiintyy kuitenkin kansanrunoissa. (Turunen 1979.) kultakaari : kullalla koristeltu jousi hopeapää : hopeapäinen vaskenkirjavainen : kuparinvärinen eli punertava kuumos : kuumana hehkuva hiillos hanka : veneen laidan tappi, johon airo tukeutuu kultasarvi : kultasarvinen päivän eli auringon kehrä kultaterä : kultateräinen ponsi : kädensija aurassa väkipuuska : ankara tuulenpuuska säe : kipinä säykkyä : säihkyä, loistaa lynnähytellä : nopeasti heilautella, pamautellaLönnrot pohti sanan selitystä seuraavasti: "--- kun suomenkielessä ei löydy yhtään lynnin, lennin alkavaa sanaa helinän merkityksellä, on luultavampi e'n sanasta lennähytellä alkusoinnun vuoksi muuttuneen y'ksi, ja tämän sanan niin muodoin merkitsevän ripsasta, kerkeätä liikuttamista" (Lna 123). kiikutella : keinutella purnu : viljan tai jauhojen kiinteä säilytysastia puhde : aamu- tai iltahämärä myötävä : myytävä kotipito : kodin tarpeeseen varattu elintarvike vesivierre : järven, joen tai meren ranta punapuola : puolukka; (metaforisesti) neito kunnas : kukkula, mäki kukku : mäen korkein kohta harteet : kukkulan tai harjanteen yläosa neitipäivät : aika, jolloin tytär asui naimattomana neitinä isänsä kodissa alakuloisuuden ja melankolian kuvausKypäri 'korkea päähine, lakki' (Turunen 1979). masennella : masentua, nääntyä, riutua kuoliaaksi pideltävä : säilytettävä, varastoitava
folkloristiikka Runo 10 Runo 10 jatkaa vienalaisen ”sampoeepoksen” kertomusta, joka Kalevalassa alkoi runoissa 6 ja 7. Runo 10 sisältää Väinämöisen matkan kotiin Pohjolasta, Ilmarisen lähettämisen Pohjolaan sammon taontaan, sammon valmistumisen ja Ilmarisen kotiinpaluun. Nämä Sammon taonta -jakson säkeet pohjautuvat pääosin suoraan Lönnrotin syyskuussa 1833 Vuonnisessa Ontrei Maliselta tallentaman samporunon vastaavaan osuuteen (I1 79a: 135−218). Lisänä Sammon taonta -runotyypin aihelmia ja säkeitä on etenkin Arhippa Perttusen (I1 54) ja Vaassila Kieleväisen (I1 80) sekä nimeämättömän uhtualaisen (I1 108) runoista. Sammon taonta -jakso sai muotonsa jo Alku-Kalevalassa vuoden 1833 lopulla, jolloin Lönnrot palasi neljänneltä matkaltaan ja oli tallentanut Ontrei Malisen pitkän samporunon ja saanut Vaassila Kieleväiseltä tietoa runojen järjestyksestä (Kaukonen (1939: 24, 34−36; 1979: 41−46; Niemi 1898: 134−208). Väinö Kaukonen (1939: 35−36) pohtii syitä siihen, että Lönnrot tuolloin ohitti vuotta aiemmin Vienassa tallentamansa aineiston, mutta toteaa, että todennäköisesti juuri matkalta palattuaan Ontrein runot ja Vaassilan kertoma järjestys olivat parhaiten mielessä. Ontrei Malisen runossa (I1 79a) ”näätäkuusi”-osuus on seikkaperäinen: Väinämöinen loitsii paluumatkallaan korkean kuusen ja sen latvaan kultarintanäädän, jota käyttää houkutuksena, kun sammon taontaan luvattu Ilmarinen on vastahakoinen lähtemään Pohjolaan. Sammon taonta -runoissa on takojana useimmiten Ilmarinen, mutta joskus myös Väinämöinen itse. Tapahtumien kulku voi siten eri lähderunoissa poiketa melkoisesti, mutta yhteistä on sammon valmistuminen ja päätyminen Pohjolan emännän huomaan. Nämä seikat ovat olennaisia Sammon ryöstö -jaksolle, joka usein seuraa suoraan Sammon taonta -osuutta. Sammon ryöstöä esitettiin myös erillään, jolloin se yhdistyi Purren itku, Laivaretki- ja Kanteleen synty ja soitto -jaksoihin. Tähän jälkimmäiseen ratkaisuun päätyi Lönnrot Kalevalassa (UK39−43). Runo 10 noudattaa Sammon taonta -runojen episodirakennetta ilman suuria ulkopuolisia lisäyksiä lukuun ottamatta kohtaa, jossa sampo taotaan. Siihen Lönnrot on lisännyt Kultaneito-runosta 120 säkeen laajuisen kuvauksen orjien lietsonnasta ja tulesta esiin tulevista muista esineistä ja eläimestä. Toinen laajempi yksittäinen lisäys on lyyrisistä tyttöjen lauluista, joissa neito kuvaa haluttomuuttaan lähteä synnyinkodistaan luettelemalla asioita, joiden hoito on hänen vastuullaan. Tämä jakso sanoittaa Lönnrotin ratkaisua, jossa sammon taonnasta luvattu neito jää saamatta ja Ilmarinen palaa yksin kotiin. Neidon saaminen tai saamatta jääminen ilmaistaan myös lähderunoissa yleensä neidon valintaan perustuvana: sammon takoja takoo sampoa päivin ja öisin lepyttää neitoa, ja joko saa tai ei saa neitoa lepytettyä. Lönnrotin kertomuksessa ratkaisu motivoi Kilpakosinta-runon sijoittamista jatkumoksi runon 10 tapahtumille Uuden Kalevalan runoissa 18 ja 19. folkloristiikka Säkeet 1−20 / Ajomatkan kuvaus Väinämöisen kotiinpaluusta on lähderunoissa monia versioita: maitse hevosella, vesitse tai jopa lentäen (Kaukonen 1939: 67). Lönnrot on valinnut hevosella menon, ja käyttää eeppisen sankarin, usein juuri Väinämöisen, monikäyttöisiä matkanteon säkeitä hevosella liikkeelle lähdön ja matkanteon kuvaukseen. Aihetta on laajennettu R. Polénin Kiteellä tallentamasta Niukahduksen historiolasta, jossa Jeesus ajaa hevosella kirkkoon: Ajo jäitä, ajo maita, Ajo aukeita ahoja, Ajo pitkän sillan päähän Kalevalan kankahille, Osmon pellon pientarille. (VII4 2546: 5−9.) Tämä 1847 tallennettu runo on ensimmäinen tunnettu lähderuno, jossa esiintyy Lönnrotin tiuhaan käyttämä paikallisuutta korostava säe ”Kalevalan kankahille”. Lönnrot oli kuitenkin lisännyt sen jo Alku-Kalevalaan vuonna 1833 (kolmas laulanto, 316). Väinö Kaukonen (1979: 64) arvelee säkeen olevan jostain kadonneesta muistiinpanosta. Kalevala teoksen sankarien kotipaikkana muodostui Väinö Kaukosen (1939: 52) mukaan Lönnrotin kirjoittaessa Vanhaa Kalevalaa, jolloin tämä päätyi ajatukseen, että Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen olivat samaa Kalevan kansaa, ja siten hän alkoi nimittää heidän asuinseutuaan Kalevalaksi. Samalla muodostui teoksen kertomuskehystä kannattava jännite Pohjolan ja Kalevalan välillä. folkloristiikka Säkeet 21−30 / Väinämöinen kiroaa häntä ampuneen Lappalaisen Lönnrotin Lonkassa 1834 tallentamassa runossa (I1 95) laulaja mainitsee Väinämöisen ampujana ensin Joukahaisen (poikkeuksellisesti Lappalaisen sijaan), mutta myöhemmin runossa Väinämöinen kuitenkin – selvittyään Pohjolaan ja saatuaan Pohjolan emännältä siivet kotiin lentämistä varten – kiroaa Lappalaisen, joka oli arvellut, ettei tämä enää pääsisi kotiin: ”Syö syöjä unen näkiä, Tapa tauti Lappalainen! Ei sanont saavani kotihin Enämp' on elävin silmin.” (I1 95: 110−113.) Tämän kommentin vastapariksi Lönnrot kirjoitti jo Vanhaan Kalevalaan (VK1: 239−246; UK6: 195−210) Joukahaiselle puheenvuoron, jossa tämä Väinämöistä ammuttuaan kerskuu, ettei Väinämöinen enää palaisi kotiin (Kaukonen 1939: 53). folkloristiikka Säkeet 31−42 / Paluumatkallaan Väinämöinen loitsii näätäkuusen (Sammon taonta) Lähderunot vaihtelevat siinä, miten Ilmarinen suhtautuu Väinämöisen ehdotukseen lähteä Pohjolaan: Ilmarinen joko kieltäytyy tai alkaa heti peseytyä, pukeutua ja valmistautua lähtöön. Ontrei Malisen runossa Väinämöinen ennakoi paluumatkallaan Pohjolasta kotiin, ettei Ilmarinen ehkä halua lähteä Sammon taontaan, ja loitsii kuusen ja sen latvaan näädän. Houkuttimena voi olla myös esimerkiksi ”Kaksi kullaista käkiä / Joka kuuta kukkumaan, / Joka lehvän lekkumaan” (I1 30: 77−81). Laulajat eivät yleensä selitä tätä Väinämöisen suunnitelmaa, vaan kuten Ontrei Malinen vain kuvaavat kuusen luomisen ja sen oksille näädän: Lauleloo, taiteloo, Laulo kuusen kultalatvan, Laulo nään kultarinnan Kuusosehen kultalatvaan. (I1 79a: 141−144.) Otavaa ei Sammon taonta -runoissa tavata (joskus Ilmarinen noutaa sekä näätää että oravaa) eikä kuusen erityistä, taivaaseen ulottuvaa korkeutta yleensä mainita, vaan nämä on Lönnrot muokannut episodiin itse. Kuusen korkeuteen viittaa Ontrei Malisen runossa Lönnrotin jälkikäteen lisäämä säe ”Kun on taivoseen kohonnut” (I1 79a: 168; rivi merkitty tähdillä*; tätä ei ole A. J. Sjögrenin 1825 tallentamassa versiossa I1 79). Hiukan myöhemmin samassa tallenteessa on säkeet ”Nousi puuhun korkialle, Yleheksi taivalleen” (180–−181), kun kuvataan Ilmarisen nousua näätää ottamaan. Kuusen korkeuden kuvauksen säkeet voivat olla hävinneestä muistiinpanosta tai sitten Lönnrot on ne kokoonpannut loitsusäkeistä, etenkin Pistoksen synty -loitsuun sisältyvästä Iso Tammi -runotyypin säkeistä: Siihen kasvo kaunis tammi, Virpi virhetön yleni, Peitti pilvet juoxemasta, Latva täytty Taivahisen, Lehvät ilmoillen levisi. (XII2 6065: 20−24.) Myös säe ”Puhki pilvien puhuja” esiintyy yleisenä loitsuissa (esim. ”Puhki pilvien puhuja, / halki taivon haastelia”, XV 643: 10−11) samoin kuin häärunoissa saajannaisen eli sulhasen puolta edustavan naisen vaatteen kuvauksissa. Vaatteen kuvauksena on myös Vaassila Kieleväinen lisännyt säkeet sampo-ketjuun Ilmarisen pyytäessä matkavaatteita: ”Tuoppa saapka sen näkönen, / Jotta puhki pilvien puhuu” (I1 80: 113−114). folkloristiikka Säkeet 43−52 / Väinämöinen palaa kallella kypärin (Sammon taonta) Lönnrot lisää tähän kohtaan säkeet, joissa selitetään, miksi Väinämöinen palaa pahoilla mielin. Säepari ”Alla päin, paholla mielin, / Kaiken kallella kypärin” on yleinen eri miessankarien pettymystä kuvatessa, yleisimmin Joukahaisen palatessa kotiin hävittyään Kilpalaulannassa. Jyrki Kettunen on 1821 lisännyt säeparin myös Sammon taonta -runon kohtaan, jossa Ilmarinen kysyy kotiinpalaavan Väinämöisen pahaa mieltä (I1 63a: 20−21): ”Mit' olet paholla mielin, / Kuta kallella kypärinä?” Säkeet 53−58 / Saapuminen (Sammon taonta) Väinämöisen perille saapuminen voidaan todeta muutamalla säkeellä ”Sano tuonne saatuon / Entisen emonsa luoksi, / Oman vanhemman varaan” (I1 79a: 145−147), jolloin jo siirrytään seuraavaan episodiin, jossa Väinämöinen kertoo Ilmariselle Pohjolan neidosta ja sammon taonnasta. Lönnrot on ottanut laajahkon saapumisen ja Ilmarisen pajasta kuuluvien äänten kuvauksen nimeämättömän uhtualaisen persoonallisesta runosta (I1 108: 82−87). folkloristiikka Säkeet 59−80 / Väinämöisen ja Ilmarisen dialogi viipymisen syystä Sammon taonta -runossa edetään tyypillisesti suoraan asiaan, eli Väinämöinen kertoo Pohjolan ihanasta neidosta ja kehottaa Ilmarista lähtemään sammon taontaan. Viipymistä selvittävän dialogin lähtökohtana voi olla Vaassila Kieleväisen kahden säkeen tiivistelmä, joka sisältää Ilmarisen kysymyksen Väinämöisen viipymisestä ja tämän vastauksen: ”Sano seppo Ilmarinen: / ”Missä viivyt vuoet kaikki?” / ”Viivyn näätää pyytämässä” (I1 80: 67−69). folkloristiikka Säkeet 81−92 / Pohjolan neidon kauneuden kuvaus (Sammon taonta) Kun Ontrei Malisen runossa Väinämöinen saapuu Pohjolasta kotikonnuille, hän kertoo Ilmariselle Pohjolan ihanasta neidosta: ”Ohoh seppo Ilmarinen, Kun on neito Pohjolassa, Impi kylmässä kylässä, Maan kuulu, veen valio, Kiitti puoli Pohjan maata, *Ikävöitti Suomen sulhot*, Lihan läpi luu näkyy, Luun läpi yin näkyy. (I1 79: 132−138.) Kuvauksen ydinsäkeitä ovat kaksi viimeistä, jotka olivat vielä Vanhassa Kalevalassa (VK5: 64−65). Uudesta Kalevalasta Lönnrot on ne jättänyt pois vaihtaen säkeisiin A. Ahlqvistin 1846 Ilomantsissa tallentamasta lemmennostoloitsusta: nyt on lemmen liike aika ja kunnian kukostusaika, kun kuu kukuille paisto, päivä rinnoilla risotti, otavainen olkapäillä. (VII5 4750: 20−24.) Varhaisiin lisäsäkeisiin kuuluvat säkeet: ”Jok ei suostu sulhaisihin, / Mielly miehijn hyviin” (XII2 8726: 3−4), jotka C. Ganander tallensi loitsuaineistossa ja esitti mytologiassaan 1789, ja jotka esiintyvät yleisesti Riisi- ja Riiden synty -loitsuissa. Lönnrot on käyttänyt säkeitä sekä Pohjolan neidon (ks. myös UK12: 113–116) että Kyllikin kuvaukseen (UK11: 157−160). folkloristiikka Säkeet 93−100 / Kehotus lähteä sammon taontaan (Sammon taonta) Kuvailtuaan Pohjolan neidon ihanuutta Väinämöinen kehottaa Ilmarista lähtemään sampoa takomaan, jolloin saisi neidon työstään palkaksi. Tämä on lähderunoissa yleisin tapa kertoa asia. Lönnrot yhdistää siihen Arhippa Perttusen monisäkeisen version, joka kertoo, että neito on valmiiksi kosittuna: ”Lähe neittä noutamahan, Päätä kassa katsomahan Pimiästä Pohjolasta. Nyt on neiti kosjottuna Päätä kassa kaupattuna.” (I1 54: 129−133.) folkloristiikka Säkeet 101−112 / Ilmarisen vastaus (Sammon taonta) Kuultuaan sammon taonnan vastineeksi saatavasta neidosta Ilmarinen joko lähtee heti valmistautumaan Pohjolaan lähtöä varten (mm. I1 54: 134−148; I1 63b: 28−30) tai on vastahakoinen. Ontrei Malisen Ilmarinen vastaa Väinämöisen kehotukseen: ”Jopa sie minun lupasit Oman pääsi päästimeksi, Itsesi lunastimeksi.” (I1 79a: 160−165.) Varsinaiset kieltäytymisen säkeet näyttävät olevan Lönnrotin luomia. Säkeet ovat peräisin varsinkin Savon alueella yleisestä ilmaisusta, jota on käytetty muun muassa manattaessa vaivoja paikkoihin, joista niiden ei pitäisi päästä pois: ”Jost' ett pääse päivinään, / Selviä siinä ikänä, / Kuuna kullan valkean” (VI2 4627: 35−37). Lönnrot on tallentanut säkeet 1828 myös runossa Marjatiellä kadonnut tyttö: ”Elkään isoni veli / Sinä ilmoissa ikänä, / Kuuna kullan valkiana” (VI1 103: 6−8). kirjallisuusSäkeet 102−112 / Homeroksen eepokset sekä Kalevala ja Pohjola Homeroksen runoelmat vaikuttivat esikuvina monin tavoin Kalevalaan. Kalevalan ja Pohjolan ja niiden kansojen vastakohtaisuuden lähtökohdan on nähty olevan Iliaassa: kreikkalaisissa ja troijalaisissa. Kalevalan nimenkin voi nähdä viittaavan Iliaaseen (Troijan nimi oli Ilios tai Ilion). Lönnrot perusteli ratkaisuaan huomautuksella: ”Grekalaisetki kutsuivat osan Homeron lauluja Iliadoksi, vaikka niistä niin kaikki ei tapahtuneetkaan Ilion tienoilla.” (Väinö Kaukosen arkisto. SKS / KIA, kotelo 11. Artikkelikäsikirjoitus: Saksan romantiikan vaikutus Kalevalaan: 11; Kaukonen 1979: 64). folkloristiikka Säkeet 113−128 / Väinämöinen kehuu kultalatvakuusta, dialogi katsomaan lähdöstä (Sammon taonta) Kun Ilmarinen ei Ontrei Malisen versiossa innostu lähtemään neitoa tavoittelemaan, Väinämöinen esittää seuraavana näätäkuusen ihmettä (I1 79a: 167−171): ”Ohoh seppo Ilmarinen Läkkä kuusta katsomaan, *Kun on taivoseen kohonnut*, Kun on näätä kultarinta Kuusessa kultalatvassa.” Lönnrot on tähänkin kohtaan (vrt. säkeet 31−42) lisännyt kuusen taivaaseen asti ulottumista kuvaavan säkeen (tätä ei ole A. J. Sjögrenin 1825 tallentamassa versiossa I1 79). Vaassila Kieleväinen tiivistää Ilmarisen ja Väinämöisen dialogin seuraavasti: ”Jopa valehtelet!” / ”Lähe itse katsomaan!” (I1 80: 70−71). folkloristiikka Säkeet 129−158 / Kultakuusen katselmus ja kehotus Ilmarisen nousta latvaan (Sammon taonta) Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät katsomaan ihmeellistä kuusta. Väinämöinen kehottaa Ilmarista nousemaan kuusen latvaan näätää (ja oravaa) ottamaan. Lönnrot on muuntanut näädän ja oravan otavaksi ja kuuksi. Ilmarinen nousee latvaan. Kuusen korkeus saa tässä kohdassa Ontrei Malisen runoa perustelut (I1 79a: 178−181): Siitä seppo Ilmarinen Läksi näätää ottamaan etc.; Nousi puuhun korkialle, Yleheksi taivalleen. Lukuisin säkeiden toistoin ja tarinallisin lisäyksin Lönnrot on pidentänyt tiivistä toiminnallista episodia. Lopuksi hän on vielä muokannut jatkoksi kuusen puheenvuoron, jossa tämä kommentoi Ilmarisen sinisilmäisyyttä. folkloristiikka Säkeet 159−184 / Väinämöinen nostattaa tuulen, joka vie Ilmarisen Pohjolaan (Sammon taonta) Lönnrot jatkaa edelleen Ontrei Malisen säkeitä (I1 79a: 182−190) noudatellen: Väinämöinen loitsii voimakkaan tuulen, joka vie Ilmarisen kuusen latvasta Pohjolaan. Sopivia ilmamatkaa kuvaavia lisäsäkeitä Lönnrot on lisännyt kesälahtelaisen Juhana Kainulaisen taudinkarkoitusloitsusta: ”Mene tuulen teitä myöten, / ahavan ratoa myöten!” (VII4 1758: 152−153) sekä Trohkimaisen Soavan parannusloitsusta: ”Yli kuun, alatsi päivän, / Otavaisen olkapäihti” (I4 495: 192−193). folkloristiikka Säkeet 185−200 / Pohjolan emäntä tiedustelee tulijaa, jota koirat eivät hauku Tietäjyyteen liittyvä episodi, jossa sankari saapuu koirien haukkumatta ja vastaa isäntäväen tiedusteluun, ettei ole tullut ilman tietäjäntaitojaan, esiintyy harvakseltaan Lemminkäisen virressä Vienassa (mm. I2 786: 76−85; I2 815: 41−49; I2 774: 135−147). Vaikuttaa siltä, että Lönnrotilla on ollut joku esikuva episodin liittämiseen myös Sammon taonta -jaksoon jo Alku-Kalevalassa, vaikka hänellä tiettävästi käytössä olleissa käsikirjoituksissa sellaista ei ole. A. J. Sjögren oli kuitenkin jo 1825 tallentanut Vuokkiniemessä runon, johon episodi sisältyy (I1 64: 144−162), mutta tämän Lönnrot sai käyttöönsä vasta 1848. Runossa Pohjolan emäntä löytää Väinämöisen, joka tulee tupaan koirien haukkumatta ja tiedusteluepisodin jälkeen käy sammon taontaan itse. folkloristiikka Säkeet 201−216 / Pohjolan emäntä tiedustelee, tunteeko Ilmarinen sepän, jota odotetaan (Sammon taonta) Ontrei Malisen laulutavassa Ilmarinen lentää tuulen mukana Pohjolaan ja sinne tultuaan Pohjolan emäntä kysyy tältä, onko tämä Ilmarinen. Ilmarinen vastaa myöntävästi tietoaan korostaen: ”Olenpa seppo Ilmarinen; / Ei ole takojata tarkempoa” (I1 79a: 194−195). Ilmarisen vastauksen kehu vastaa lunnasneuvotteluihin liittyvää puheenvuoroa, jossa Väinämöisen kehuu Pohjolan emännälle Ilmarisen taitoa (vrt. UK7: 333−338). folkloristiikka Säkeet 217−250 / Pohjolan emäntä käskee tytärtänsä pukeutumaan Sammon taonta -runoon kuuluu usein kiteytynyt pukeutumisen kuvaus ”Viitiseksi, vaatiseksi”, mutta sen sijainti ja pukeutujan henkilöllisyys vaihtelevat. Sama formula esiintyy Vienan alueella myös Marjavirressä neitsyt Marian pukeutumisen kuvauksena (I2 1120: 10−14; I1 1103: 7−11). Sammon taonta -jaksossa formula koskee yleensä Ilmarista, joka alkaa pukeutua heti kuultuaan Väinämöiseltä tehtävästä Pohjolassa ja jonka pukeutumiseen liittyy usein myös maaginen varautuminen (mm. I1 63a: 28−32). Vaassila Kieleväisen koosteessa Pohjolan emäntä pukeutuu parhaimpiinsa jo Väinämöisen itkun kuultuaan: Siitä Pohjan akka Viitiseksi, vaatiseksi, Pani päällensä parasta, Ripeintä rinnoillensa. (I1 80: 43−46.) Lönnrot muunsi pukeutumisen kuvauksen koskemaan Pohjolan tytärtä, ensin jo Alku-Kalevalassa niin, että tytär pukeutuu ja tulee aitasta tupaan puhtaissa vaatteissa, ja lopulta Uudessa Kalevalassa lisäten äidin kehotuksen tyttärelleen pukeutua parhaimpiinsa. Merkittävimmät lisäaihelmat ovat yksittäinen säepari Simana Sissoselta Ilomantsissa 1847 tallennetusta Sammon ryöstö -runosta: ”kulta riippui rinnan päällä, / pään päällä hopia paistoi” (VII1 680: 178−179) sekä säkeet R. Polénin 1847 Kiteeltä tallentamasta Lemmennostoloitsusta: Jolla pesen neion silmät Silmistänsä sirkiäksi, Korvistansa korkiaksi, Kasvostansa kaunihiksi, Punaseksi poskistansa. (VII5 4678: 26−30.) folkloristiikka Säkeet 251−257 / Pohjolan emäntä syöttää vieraan Pohjolan emäntä syöttää ja juottaa Ilmarisen – asia ilmaistaan lähderunoissa samoin säkein kuin Väinämöisen syöttö ja juotto tapahtumaketjun alussa: Portto Pohjolan emäntä Syötti miehen syölääksi, Juotti miehen juolaaksi, Neien viereen venytti. (I1 79a: 199−202.) Kuten tässä Ontrei Malisen runossa mainitaan Ilmarisen, sammon takojan, tultua usein myös neidon osuus houkutuksena. folkloristiikka Säkeet 258−280 / Sammon ainekset Vähäiset ainekset, joista sampo tulisi takoa, esitellään tarinan eri käänteissä, usein ensimmäisen kerran Väinämöiselle, kun tältä kysytään, osaako hän sampoa takoa (I1 54: 99−105): ”Kun sie laait uuen samon, Kirjokannen kirjoalet Yhen joukosen sulasta, Yhen värkkinän murusta, Yhen villan kylkyvöstä, Maiosta mahovan lehmän, Yhen otrasen jyvästä.” Olemattomat ainekset ovat tyypillisiä ansiotyökosintarunoissa (ks. UK19). Ainekset kerrataan usein lähderunoissa tässä Pohjolan emännän ja Ilmarisen dialogissa kuten Lönnrot tekee Kalevalassakin. Lönnrot täydentää Ilmarisen kehua, että on taivaankin takonut, maagiseen varautumiseen liittyvillä loitsusäkeillä: Jolla astun Hiien maita, Lemmon maita leuhuttelen Aivan alkosen alasti, Ripo rihman tehtyisätäk. (VII4 1724: 75−78.) folkloristiikka Säkeet 281−408 / Ilmarisen paja (Kultaneito) Sammon taonta esitetään lähderunoissa muutamalla säkeellä, ja mukana on usein neidon öinen ”lepyttely”. Näin on myös Lönnrotin päälähteenä hyödyntämässä Ontrei Malisen runossa: Siitä seppo Ilmarinen Päivät sampua takoo, Yöt neittä lepyttelöö, Kirjokantta kirjottaa. Sai sammon valmiiksi. (I1 79a: 203−207.) Lönnrot on sen sijaan sisällyttänyt tähän kohtaan erittäin laajan kuvauksen ahjon paikan etsinnästä ja orjien lietsonnasta, jonka esikuva on 1828 Kesälahdella tallennettu Juhana Kainulaisen esittämä Kultaneito-runo (VII1 498: 1−29). Kainulaisen Kultaneito-runo edustaa runotyypin eteläisille runoalueille tavanomaista versiota, jonka kehystys poikkeaa pohjoisesta versiosta (Kultaneito-runosta tarkemmin ks. UK38). Kultaneito-runoissa ahjosta nousee ennen kultaneitoa yleensä miekka ja ori sekä joskus lehmä tai härkä, jotka kaikki käyttäytyvät vastoin tarkoitustaan ja työnnetään takaisin tuleen. Lönnrot on hyödyntänyt epäkelpojen tuotosten esiintulon ja hävityksen kertorakennetta muun muassa Miihkalisen Simanan runosta (I1 514: 10−37). Koska Lönnrot käyttää samaa Kultaneito-runosta peräisin olevaa kertauskuvausta useassa Kalevalan runossa, on ahjosta esiin tulevat asiat tässä muutettu toisiksi. Kaarle Krohn (1932: 67) toteaa Lönnrotin sommitelleen tuotokset – jousi, vene, hieho ja aura – niin, että ne ilmentävät eri elinkeinoja: jousi metsästystä, vene kalastusta, hieho karjanhoitoa ja aura maanviljelystä. Tässä voi siten nähdä sammon edelleen kehittyneempänä elinkeinon välineenä. folkloristiikka Säkeet 409−422 / Sammon synty Kun Lönnrot saa pitkän Kultaneito-runosta inspiroituneen taontakuvauksensa päätökseen, hän pääsee varsinaiseen asiaan eli sammon syntyyn. Sammon takominen ja synty ilmaistaan lähderunoissa säkeellä tai parilla. Näin tekee myös Arhippa Perttunen, joka kuitenkin lisää myös sammon jauhannan kuvauksen: Saapi sammon valmihiksi, Kirjokannen kirjatuksi, Ei neittä lepytetyksi. Siit' on jauho uusi sampo, Kirjokansi kiikutteli: Jauho purnon puhtehessa, Jauho purnon syötäviä, Jauho purnon myötäviä, 3:n pieltäviä. (I1 54: 162−170.) Lisää yksityiskohtaisia sammon kuvauksia tallensi vasta D. E. D. Europaeus Akonlahdella 1845: Laai sampu valmeheksi, Laai laitah jauhomylly, Toisell' laiall' suolamyllyn, Kolmannelle rahamylly. (I1 34: 1−4.) Tämän Lönnrot lisäsi Uuteen Kalevalaan osaksi Ilmarisen taonnan kuvausta. folkloristiikka Säkeet 423−432 / Sammon juurrutus Pohjolan kivimäkeen Sammon valmistuttua Pohjolan emäntä laittaa sen hyvään talteen: Pohjon akka, harva hammas Saatto sitte sammon tuonne Pohjolan kivi-mäkeen, Yheksän lukun taaksi, Vaaran vaskeen takana. (I1 63b: 39−43.) Juurrutuspaikan kuvauksen jatko lienee sekoitus taudin karkoitusloitsun säkeistä (VII4 1987: 35−41) ja säkeistä Laivaretki-runossa: Ite vanha Väinämöinen souti päivän suovesiä, toinen päivä maavesiä, kolmannen emävesiä. (XV 64: 1−4.) Juurrutusta ei yleensä lainkaan mainita, ja se, että sampo on juurtunut syvään, tulee esiin vasta Sammon ryöstö -jakson aikana, kun sampoa yritetään irrottaa (I1 54: 248−252), tai kun Ilmarinen palaa kotiin tyhjin toimin ja kertoo sammon hyvyydestä Väinämöiselle (I1 79a: 207−224). folkloristiikka Säkeet 433−438 / Ilmarinen pyytää palkkioksi luvattua neitoa Runolaulajat päätyvät Sammon taonta -runoissa varsin erilaisiin tuloksiin siinä, saako takoja sammon valmistuttua myös luvatun neidon. Jyrki Kettusen runossa Ilmarinen saa neidon: Päivät sampua takuoo, Yöt neittä lepyttelöö, Saapi sampon valmihiksi, Neitysen lepytetyksi. (I1 63b: 35−39.) Trohkimaisen Soavan versiossa Ilmarinen ei saa neitoa lepytellyksi: Päivät sampuu takoo, Yöt neittä lepyttelöö; Sai sampu takoneeksi, Vaan ei neity miessutuksi. (I1 30: 131−134.) Myöskään Arhippa Perttusen runossa Ilmarinen ei saa neitoa lepytetyksi, mutta emäntä kuitenkin antaa tyttärensä sovitusti: Niin ihastu Pohjon akka, Anto oman tyttärehek Sepolle Ilmoriselle Ikusekse puolisokse, Kainaloisekse kanakse, Paniakse pään alaisen, Jalkoin jaksajakse. (I1 54: 171−177.) Vaasila Kieleväinen kiteyttää neidon kihlaamisen: Saipa sampua takoo. Pääsi sammun taonnasta, Läksi poies Pohjolasta, Kihlasi Pohjan neitosen. (I1 80: 72−75.) Lönnrotin tässä jaksossa pääasiallisena lähteenä hyödyntämä Ontrei Malisen runo (I1 79a: 203−208) ei mainitse neidon saamisesta mitään: Ilmarisen kerrotaan vain yhdellä säkeellä lähteneen kotiin. Tämä on lopputulos myös Kalevalassa. folkloristiikka Säkeet 439−462 / Ken laulaa, kun katoomme Lönnrot lisäsi kertomuskehykseensä selittävän episodin, jossa Pohjolan tytär kieltäytyy vielä lähtemästä kotoaan. Jakson päälähteenä Lönnrot on käyttänyt lyyrisiin tyttöjen lauluihin kuuluvaa aihelmaa Ken laulaa, kun katoomme (mm. VII2 1664: 17−25; VII2 2580: 1−8; I3 1366: 14−19). folkloristiikka Säkeet 463−496 / Pohjolan emäntä saattaa Ilmarisen kotimatkalle (Sammon taonta) Ilmarinen lähtee sammon taottuaan kotimatkalle joko neidon kanssa tai ilman. Lönnrot on edellä olevan neidon kieltävän puheenvuoron perään lisännyt myös pitkähkön episodin, jossa Ilmarinen miettii, miten pääsisi kotiin, sekä dialogin Pohjolan emännän kanssa. Tässä on keskeisenä lähteenä ollut Martiska Karjalaisen juoneltaan sekavahko esitys, jossa ei neidosta puhuta mitään, mutta jossa on vastaava dialogi, jossa Pohjolan emäntä sanoo (I1 97: 177−183): ”Lähe poies Pohjolasta Elomaille entisille!" *Sano seppo Ilmarinen:* "Sinne mieleni meneepi Kotihin kuolemaan, Elomaille entisille!” Laskia körötteleepi. Kohtaus lienee muunnelma Sammon taonta -runotyypin episodista, jossa Pohjolan emäntä auttaa Väinämöisen matkaan tämän luvattua sammon takojan puolestaan Pohjolaan. Lönnrot onkin lisännyt säkeitä episodista Väinämöisen kanssa. folkloristiikka Säkeet 497−510 / Ilmarinen palaa kotiin ja kertoo Väinämöiselle sammosta Ilmarisen palattua kotiin Väinämöinen kysyy tältä tai Ilmarinen kertoo Väinämöiselle sammosta. Arhippa Perttusen runossa (I1 54: 192−214) dialogi on erityisen pitkä ja seikkaperäinen sisältäen myös sammon ainesten luettelon (jota Lönnrot ei kuitenkaan kertaa), ja lopuksi Ilmarinen sanoo: Jauho purnon puhtehessa, Jauho purnon syötäviä, Jauho purnon myötäviä, 3 pieltäviä.” (I1 54: 211−214.) Aihelma on varsin yhdenmukainen myös Vaassila Kieleväisen koosteessa (I1 80: 80−84). Episodi päättää Sammon taonta -jakson, ja monet laulajat, kuten Ontrei Malinen ja Arhippa Perttunen, jatkavat tästä suoraan Sammon ryöstö -osuuteen. Lönnrotin keskeinen, Kalevalaa rakenteistava ratkaisu oli erottaa Sammon taonta ja ryöstö, joten Sammon ryöstöön Uudessa Kalevalassa palataan vasta runoissa 39, 42 ja 43.
Käsikirjoituksessa: 230. Ettei ollut rahtuakaan ennen tehty. Käsikirjoituksessa: re’en Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: kaolasi Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: aavaoja Käsikirjoituksessa: kankahialle Käsikirjoituksessa: pientarielle Käsikirjoituksessa: Syöh Käsikirjoituksessa: näkejiä Käsikirjoituksessa: Tapah Käsikirjoituksessa: ilmoissna Käsikirjoituksessa: Näilläe Käsikirjoituksessa: ahoillae Käsikirjoituksessa: kankahillae Käsikirjoituksessa: kukka-latvan Käsikirjoituksessa: Kuukka-latvan Käsikirjoituksessa: kulta-lehvän Käsikirjoituksessa: pilvien Käsikirjoituksessa: Kulta-latvan Käsikirjoituksessa: Ilmarinsen Käsikirjoituksessa: Takojan Käsikirjoituksessa: iän-ikuinsen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen ensimmäistä sanaa muokattu käsikirjoituksessa: Jop’. Käsikirjoituksessa: hiilihuonnehesta Käsikirjoituksessa: Siell’on on Käsikirjoituksessa: Miss’|olet Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Tuoll’ Käsikirjoituksessa: la’uilla Käsikirjoituksessa: Tiäetäjä Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: lausuit Käsikirjoituksessa: koti-tuville Käsikirjoituksessa: Onp’ Käsikirjoituksessa: Jok’ Käsikirjoituksessa: sulhoisihin Käsikirjoituksessa: miehi’in Käsikirjoituksessa: hyvihin Käsikirjoituksessa: risoitti Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: saoatat Käsikirjoituksessa: sammanmmon Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa: Kuunna Käsikirjoituksessa: salvaoksille Käsikirjoituksessa: Wiel’ Käsikirjoituksessa: Onp’|on Käsikirjoituksessa: kukka-latva Käsikirjoituksessa: Kukka-latva Käsikirjoituksessa: kulta-lehvä Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksesta yliviivattu säe tämän säkeen edeltä. Poistetusta säkeestä ei saa selvää. Käsikirjoituksessa: Tuota Tuota Käsikirjoituksessa: kukka-päätä Käsikirjoituksessa: Kulta-latva Käsikirjoituksessa: Kulta-latva Käsikirjoituksessa: kukka-latva Käsikirjoituksessa: lakka-pää Käsikirjoituksessa: Lapsen-tietomieli Käsikirjoituksessa: Kuva-kuun Käsikirjoituksessa: Waleh-tähtyen Käsikirjoituksessa: tuuli Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: sauna-tielle Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Tuop’ Käsikirjoituksessa: reki-rataa Käsikirjoituksessa: Willa-hännät Käsikirjoituksessa: Willa-häntien Käsikirjoituksessa: Näilläen Käsikirjoituksessa: ouoillaen Käsikirjoituksessa: ovillae Käsikirjoituksessa: Weräjilläe Käsikirjoituksessa: vierahillae Käsikirjoituksessa: tulleehelta Käsikirjoituksessa: perille Käsikirjoituksessa: sammeon Käsikirjoituksessa: Se|on Käsikirjoituksessa: pistihen Käsikirjoituksessa: Neittyeni Käsikirjoituksessa: valke’inta Käsikirjoituksessa: Hempe’intä Käsikirjoituksessa: Ripe’intä Käsikirjoituksessa: Kukke’inta Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: laa’intahan Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen ensimmäistä sanaa muokattu käsikirjoituksessa: Tuop’. Käsikirjoituksessa: ve’en Käsikirjoituksessa: puhtahaimmat Käsikirjoituksessa: Pää-somihin Käsikirjoituksessa: suorikse suoritseikse Käsikirjoituksessa: Waski-pantoihin Käsikirjoituksessa: panoeikse Käsikirjoituksessa: Kulta-vöihin Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Kaunihiina Käsikirjoituksessa: punehtaivana Käsikirjoituksessa: Kultalat Käsikirjoituksessa: hopeat Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: alanenäksi ani hyväksi Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa: kirjoaella Käsikirjoituksessa: Othran Käsikirjoituksessa: Kesä-uuhen Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa: Otran Ohran Käsikirjoituksessa: Kesä-uuhen Käsikirjoituksessa: untuostatuvasta Käsikirjoituksessa: Ripo-rihman Käsikirjoituksessa: tehtyisettä Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa: paikoalta Käsikirjoituksessa: paikoalla Käsikirjoituksessa: alaisintakanana Käsikirjoituksessa: Wasarata Käsikirjoituksessa: Akatp’a on epäelkököhöt Käsikirjoituksessa: Eip’ Käsikirjoituksessa: Uros|untelompikana Käsikirjoituksessa: alousta Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Waha-tukko Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Wäkipuolet Käsikirjoituksessa: ensimmäsenääisnä Käsikirjoituksessa säkeen edellä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: liettsomahan Käsikirjoituksessa: Jop’ Käsikirjoituksessa: alaista Käsikirjoituksessa: Puna-pursi Käsikirjoituksessa: Tarpehetta Käsikirjoituksessa: tappeelohon Käsikirjoituksessa: Se|on Käsikirjoituksessa: murskahtiksi Käsikirjoituksessa: muruiksi murenti Käsikirjoituksessa: liettsomahan Käsikirjoituksessa: tunkgeiksen Käsikirjoituksessa: Otsastsa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Ei|ole Käsikirjoituksessa: Se|on Käsikirjoituksessa: alaista|puolta Käsikirjoituksessa: Aatra Aura Käsikirjoituksessa: tungeiksen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen toista sanaa muokattu käsikirjoituksessa: aatra aura. Käsikirjoituksessa: Ilmalrinen Käsikirjoituksessa: Aatran Auran Käsikirjoituksessa: Wäki-puuskat Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Säkeen kolmatta sanaa muokattu käsikirjoituksessa: löyhiytteli. Käsikirjoituksessa: enäemmän Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: jauho-myllyn Käsikirjoituksessa: suola-myllyn Käsikirjoituksessa: Raha-myllyn Käsikirjoituksessa: Kirjo-kansi Käsikirjoituksessa: purnoun Käsikirjoituksessa: purnon Käsikirjoituksessa: koti-pitoja Käsikirjoituksessa: Pohjoan|akka Käsikirjoituksessa: suuren suuren Käsikirjoituksessa: lukuon Käsikirjoituksessa: juurret Käsikirjoituksessa: juurti juurti Käsikirjoituksessa: maa-emähän Käsikirjoituksessa: vesiviertehesen vesi-viertehesen Käsikirjoituksessa: koti-mäkehen Käsikirjoituksessa: neitti Käsikirjoituksessa: Kirjo-kansi Käsikirjoituksessa: Tuop’ Käsikirjoituksessa: Pohjoan Käsikirjoituksessa: neitti tyttö. Aikaisempaa sanaa "neitti" muokattu käsikirjoituksessa. Käsikirjoituksessa: toissna Käsikirjoituksessa: Jos|tämä Käsikirjoituksessa: Puna-puola Käsikirjoituksessa: neiti-päiviltäni Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Mit’ Käsikirjoituksessa: Elo-maille Käsikirjoituksessa: Siittä Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: syntymä-sioille Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: laa’it Käsikirjoituksessa: Kirjo-kannen Käsikirjoituksessa: Kirjo-kansi Käsikirjoituksessa: purnon Käsikirjoituksessa: purnon