Kalevalan kolmas runo Elias Lönnrot Avoin Kalevala Folkloristiset kommentaarit Niina Hämäläinen Kirjallisuuskommentaarit Hanna Karhu Sananselitykset Niina Hämäläinen Sananselitykset Reeta Holopainen Marika Luhtala Reeta Holopainen Painetun Kalevalan ja käsikirjoituksen erot Marika Luhtala XML-koodaus Maria Niku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 9.1.2018 Helsinki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian arkistoaineistot r003 Lönnrot Elias

Wäinämöinen kasvaa tiedoissa ja tulee kuuluisaksi 1–20. Joukahainen lähtee häntä tiedoissa voittelemaan, ja kun ei voita, vaatii häntä miekkasille kanssansa, josta Wäinämöinen suuttuu ja laulaa Joukahaisen suohon 21–330. Joukahaisen tulee hätä suossa ja lupa'aaa viimein sisarensa Wäinämöiselle puolisoksi, josta Wäinämöinen leppyy ja laskee hänen jälle suosta 331–476. Joukahainen lähtee mielipahoissansa kotia ja kertoo äitillensä, kuinka hänen oli onnettomasti matkallansa käynyt 477–524. Äiti ihastuu, kun kuulee Wäinämöisen vävyksensä saavan, mutta tytär tulee pahalle mielelle ja alkaa itkeskellä 525–580.

 Aino Joukahainen Tuuri Wäinämöinen Kalevala Pohjola/Pohja Väinölä

Kolmas Runo.

vanha Noilla , , , Laulelevi, . päivät , yöt Muinaisia , 10. Noita , Joit' ei laula kaikki lapset, Ymmärrä Tällä , . sanoma, Ulos vierähtävät Wäinämöisen , Urohon ; Viestit vierähti , 20. Sai sanomat . Olipa nuori , Laiha poika , Se kävi kylässä kerran, Kuuli sanoja, Lauluja , Parempia Noilla Wäinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla, mitä itseki tiesi, 7: 3. toinen toisensa perästä. 10: 3. syvämielisiä. 13: 2. pahalla; rietalla. 14: 2. lopulla; loppu-ajalla. 16: 2. sanat; tiedot. 24: 2. ihmeellisiä; oudonlaisia. 25: 2. ladeltavaksi; taidettavaksi.
30. Oli oppinut . Tuo tuosta kovin pahastui, Kaiken aikansa Wäinämöistä , Paremmaksi itseänsä; Jo tuli luoksi, Luoksi , Lähteäksensä , Tullaksensa Noille Wäinölän tuville 40. Kera . Iso kielti , Iso kielti, emo Lähtemästä Wäinölähän Kera voitteloille: "Siellä lauletahan, Lauletahan, Suin lumehen, päin , ilmahan kovahan, Käsin kääntymättömäksi, 50. Jaloin liikkumattomaksi." Sanoi nuori Joukahainen: "Hyväpä isoni , Emoni parempi, Oma tietoni ylinnä; Jos tahon , Miesten , Itse laulan laulajani, Sanelen , Laulan laulajan parahan 60. Pahimmaksi laulajaksi, Jalkahan kiviset kengät, puiset lantehille, rinnan päälle, hartioille, kätehen, Päähän ." Siitä läksi, ei totellut; Otti ruunansa omansa, Jonka tulta iski, 70. säärivarret, Valjasti ruunan kultaisen etehen; Itse istuvi rekehen, korjahansa, Iski , Heitti , Läksi virkku , . , 80. Ajoi päivän, ajoi toisen, Ajoi kohta kolmannenki; Jo päivänä kolmantena Wäinölän ahoille, Kalevalan kankahille. Vaka vanha Wäinämöinen, Tietäjä iän ikuinen Oli teitensä ajaja, Noilla Wäinölän ahoilla, 90. Kalevalan kankahilla. Tuli nuori Joukahainen, Ajoi tiellä , Tarttui aisan päähän, 30: 3. isältä. 36: 2. varsin vanhempansa. 37: 2. kiisti; lupasi. 38: 2. lupasi. 45: 2. sinua. 46: 2. manataan. 47: 4. nuoreen lumeen. 62: 1. pöksyt; housut; 3. kupeille. 66: 2. paasisen; kivisen; 3. lakin. 68: 2. valakkansa. 69: 2. kuono. 70: 1. kipunoita. 72: 1. matka-reen. 78: 2. juoksemaan keveästi.
rahkehen , länkilöihin, vempelen nenähän. Siitä siinä seisotahan, Seisotahan, mietitähän, Vesi vuoti vempelestä, 100. Usva . Kysyi vanha Wäinämöinen: " olet sinä sukua, tulit tuhmasti etehen, Vastahan , Säret länget , vempelehet, Korjani , ?" Silloin nuori Joukahainen 110. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mie olen nuori Joukahainen, Vaan sano oma sukusi, Kuit' olet sinä sukua, kurja ?" Vaka vanha Wäinämöinen Jo tuossa ; Sai siitä sanoneheksi: "Kun liet nuori Joukahainen, syrjähän vähäisen, 120. Sie olet nuorempi minua! Silloin nuori Joukahainen Sanan , noin nimesi: " on miehen nuoruuesta, Nuoruuesta, vanhuuesta, Kumpi on tieolta parempi, mahtavampi, Sep' on tiellä seisokahan, Toinen tieltä siirtykähän; Lienet vanha Wäinämöinen, 130. Laulaja , laulamahan, , Mies on miestä , Toinen toista voittamahan." Vaka vanha Wäinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mitäpä minusta ompi Laulajaksi, , Ain' olen aikani elellyt 140. Näillä yksillä ahoilla, pientarilla ; Vaan kuitenki, Sano korvin kuullakseni, Mitä sie tieät, Yli ymmärtelet?" Sanoi nuori Joukahainen: "Tieänpä minä jotaki, Sen on tieän , 150. Tajuelen : on liki , Liki ." "Hyvä on hylkehen , koiran , lohia syöpi, Sivultansa siikasia.” Siiall' on sileät pellot, Lohella laki tasainen; Hauki kutevi, 160. kovalla säällä; Ahven arka, , syvillä uipi, 98: 2. ajatellaan. 100: 1. höyry; 3. kihisi ulos. 105: 3. väärä-puiset. 107: 2. palasiksi. 108: 1. rikki; pieniksi pirsteiksi. 126: 2. voimallisempi. 132: 1. lähtekämme. 150: 1. käsitän; keksin. 151—164. Jouk. ärsyttelee Wäinämöistä. 151: 1. savureikä katossa. 152: 2. liesi; tulisia; liekki. 155: 1. likeltänsä. 161: 3. köyryniska.
Kesät kuivilla kutevi, Rantasilla .” ", Vielä tieän muunki tieon, yhen asian: Pohjola porolla kynti, Etelä , 170. ; Tieän puut , Hongat , Pitkät on puut , Hongat Hornan kalliolla.” "Kolme on koskea , Kolme järveä jaloa, Kolme vuorta korkeata, Tämän alla: Hämehess' on , 180. Karjalassa, Ei ole voittanutta, Yli käynyttä ." : "Lapsen tieto, naisen muisti, Ei ole partasuun urohon, Eikä miehen ; Sano syntyjä syviä, Asioita ainoisia!" Se on nuori Joukahainen 190. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tieän mä synnyn, Tieän linnuksi tiasen, Kyyn käärmeheksi, kalaksi, Rauan tieän , Mustan mullan , veen on vaikeaksi, Tulen polttaman pahaksi.” "Vesi on vanhin voitehista, 200. Kosken , Itse luoja , Jumala .” "Vuoresta on synty, Tulen synty , Alku rauan ruostehesta, Vasken kalliosta.” "Mätäs on märkä maita vanhin, Paju puita ensimmäinen, , 210. ." Vaka vanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Muistatko mitä enemmin, Vain jo loppuivat lorusi?" Sanoi nuori Joukahainen: "Muistan vieläki vähäisen, Muistanpa ajan mokoman, Kun olin merta kyntämässä, Meren kuokkimassa, 220. kaivamassa, syventämässä, Lampi-veet on , , luomassa kokohon.” " olin kuuentena, Seitsemäntenä Tätä maata , , , 230. kantamassa, 168: 2. aljulla peuralla. 184: 3. vaimo-ihmisen. 186: 3. nainehen. 196. 3. katkeraksi. 200: 2. luetuista eli siunatuista lääkkeistä (rohdoista). 206: 2. perä; alku. 210: 1. kiven liusa. 219: 2. epätasaisuudet; kuopat. 223: 2. liikuttamassa; vyöryttämässä. 224: 1. kivet; kalliot. 228: 2. rakennettaissa.
kulettamassa, Aurinkoa auttamassa, Otavaa , Taivoa ." Sanoi vanha Wäinämöinen: "Sen valehtelitki; Ei sinua silloin nähty, Kun on merta kynnettihin, Meren kolkot kuokittihin, 240. kaivettihin, syvennettihin, on laskettihin, mylleröitettihin, Louhet luotihin kokohon.” "Eikä lie sinua nähty, Ei lie nähty, eikä kuultu Tätä maata saataessa, , Ilman pieltä pistettäissä, 250. Taivon kaarta kannettaissa, Kuuhutta kuletettaissa, Aurinkoa autettaissa, Otavaa ojennettaissa, Taivoa tähitettäissä." Tuosta tuon sanoiksi : "Kun ei lie minulla mieltä, Kysyn mieltä miekaltani; Oi on vanha Wäinämöinen, 260. Laulaja , Lähe , Käypä !" Sanoi vanha Wäinämöinen: "En noita pahoin pelänne Miekkojasi, mieliäsi, , tuumiasi, Waan kuitenki, kaikitenki Lähe en miekan mittelöhön Sinun kanssasi , 270. Kerallasi kehno raukka." Siinä nuori Joukahainen suuta, väänti päätä, Murti , Itse tuon sanoiksi virkki: "Ken ei käy miekan mittelöhön, Lähe ei kalvan , Sen minä siaksi laulan, asetan, Panen semmoiset urohot 280. Sen , tuon , Sorran , nurkkahan ." Siitä suuttui Wäinämöinen, Siitä suuttui ja häpesi, Itse laulamahan, Sai itse sanelemahan; Ei ole laulut lasten laulut, Lasten laulut, naisten naurut, Ne on partasuun urohon, 290. Joit' ei laula kaikki lapset, Eikä pojat puoletkana, Kolmannetkana kosijat Tällä inhalla iällä, Katovalla kannikalla. Lauloi vanha Wäinämöinen, Järvet läikkyi, maa järisi, Vuoret vaskiset vapisi, Paaet vahvat paukahteli, Kalliot kaheksi lenti, 300. Kivet rannoilla rakoili. Lauloi nuoren Joukahaisen, Vesat lauloi vempelehen, Paju-pehkon länkilöihin, 269: 3. vaivainen. 270: 1. kanssasi. 273: 3. hivusta; hiusta. 275: 1. joka; kuka.
rahkehen nenähän; Lauloi korjan kultalaian, Lauloi lampihin . Lauloi ruoskan Meren rantaruokosiksi, Lauloi 310. Kosken rannalle kiviksi. Lauloi taivahalle, Siitä jousen Kaariksi vesien päälle, Siitä nuolensa kiitäviksi, Siitä koiran , Sen on maahan maakiviksi. 320. Pilven pystypää , Lauloi kintahat käestä lumpehiksi, Siitä sinisen Hattaroiksi taivahalle, Vyöltä Halki taivahan tähiksi. Itsen lauloi , Lauloi suohon , Niittyhyn , 330. Kankahasen kainaloista. nuori Joukahainen tiesi, tunsi, Tiesi tielle tullehensa, osannehensa, Voittelohon, laulelohon Kera vanhan Wäinämöisen. jalkoansa , Eipä jaksa jalka nousta, Toki toistakin yritti, 340. kivinen kenkä. Siitä nuoren Joukahaisen tuskaksi tulevi, lankeavi; Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on viisas Wäinämöinen, Tietäjä , pyhät sanasi, lausehesi, Päästä tästä , 350. Tästä , Panenpa parahan , Annan lujimmat!" Sanoi vanha Wäinämöinen: "Niin mitä minullen annat, Jos pyhät sanani, Peräytän lauseheni, Päästän siitä pälkähästä, Siitä seikasta selitän?" Sanoi nuori Joukahainen: 360. "Onp' on mulla kaksi, Jousta kaksi kaunokaista, on lyömähän , Toinen tarkka , Ota niistä !" Sanoi vanha Wäinämöinen: "Huoli en hurja jousistasi, En katala kaaristasi! On noita itselläniki Joka seinä , 370. Joka , Miehittä metsässä , Urohitta ulkotöillä." 311: 3. kultapäisen, - vartisen. 323: 2. verkatakin. 325: 2. vyö. 344: 4. lausui. 347: 1. laula takaisin. 350: 2. asiasta. 352: 2. lunastushinnat. 362: 3. jalo; ripsas. 370: 2. naula seinällä.
Lauloi nuoren Joukahaisen, Lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "Onp' on mulla kaksi, Kaksi kaunoista venoa, Yks' on kepeä, Toinen paljo kannattava, 380. Ota niistä jompi kumpi!" Sanoi vanha Wäinämöinen: " on huoli pursistasi, Venehistäsi valita, On noita itselläniki Joka tela , Joka laottu, Mikä tuulella tukeva, Mikä ." Lauloi nuoren Joukahaisen, 390. Lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "On mulla oritta kaksi, Kaksi kaunoista hepoa, juoksulle , Toinen , Ota niistä jompikumpi." Sanoi vanha Wäinämöinen: "En huoli hevoisiasi, Sure en , 400. On noita itselläniki Joka , Joka , Vesi selvä selkäluilla, lautasilla." Lauloi nuoren Joukahaisen, Lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on vanha Wäinämöinen, Pyörrytä pyhät sanasi, 410. Peräytä lausehesi, Annan kultia , täyen, Isoni saamat, Taluttamat tappelosta!" Sanoi vanha Wäinämöinen: "En huoli , Kysy en kurja kultiasi, On noita itselläniki Joka aitta , 420. Joka varottu, kullat , hopeat." Lauloi nuoren Joukahaisen, Lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on vanha Wäinämöinen, Päästä tästä pälkähästä, Tästä seikasta selitä, Annan kotoiset, 430. Heitän Oman pääni päästimeksi, Itseni lunastimiksi!" Sanoi vanha Wäinämöinen: "En aumojasi, , , On noita itselläniki Peltoja joka perällä, Aumoja joka aholla, Omat on paremmat pellot, 440. Omat aumat ." Lauloi nuoren Joukahaisen, Lauloi alemma. Siitä nuori Joukahainen Toki , Kun oli liettehessä, 395: 2. väkevä. 402: 2. talli; hevoishuone. 420: 3. varustettu. 422: 2. ikäiset; vanhat. 445: 3. leukaa myöten.
Parran paikassa pahassa, Suun on , sammalissa, Hampahin haon perässä. Sanoi nuori Joukahainen: 450. "Oi on viisas Wäinämöinen, , Laula jo laulusi takaisin, Heitä vielä heikko henki, Laske täältä pois minua, Virta jo jalkoa vetävi, Hiekka silmiä hiovi!” "Kun pyörrät pyhät , Luovuttelet , Annan siskoseni, 460. emoni lapsen Sulle pirtin , , , , Kutojaksi , leipojaksi." Ihastui , Kun sai neion Joukahaisen 470. Vanhan päivänsä varaksi. , , Lauloi kotvan, lauloi toisen, Lauloi kotvan kolmannenki, Pyörti pois pyhät sanansa, laski lausehensa. Pääsi nuori Joukahainen, Pääsi leuan liettehestä, Parran paikasta pahasta, 480. kosken kivestä, Reki rannalta haosta, Ruoska rannan ruokosesta. , rekosehensa, Läksi mielellä pahalla, Syämmellä synkeällä Luoksi emonsa, Tykö . , 490. Ajoi kummasti kotihin, Rikki riihe'en rekensä, Aisat poikki portahasen. , Isonen sanan sanovi: "Suottapa rikoit rekesi, Tahallasi aisan taitoit, Mitäpä kummasti kuletki, Tulet tuhmasti kotihin?" Tuossa nuori Joukahainen 500. Itkeä vetistelevi Alla mielin, Kaiken kypärin Sekä huulin , . , Vaivan nähnyt : "Mitä itket , Nuorna saamani , Olet huulin hyypynyisin, 510. Nenän suulle langennuisen?" Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on kantajani, Jo on syytä syntynynnä, Taikoja tapahtununna, Syytä kyllin itkeäni, 463: 1. pyttyjen. 473: 2. vähän ajan. 483: 1. nousi. 484: 1. nakkasi, heitti itsensä. 496: 1. ehdolla; hyvällä tahdolla. 503: 3. kankein; paksuin. 506: 3. tahtoa tietää. 512: 3. äiti.
Taikoja nureksiani, Tuot' itken tämän ikäni, murehin, Annoin Aino siskoseni, 520. Lupasin emoni lapsen Wäinämöiselle varaksi, Laulajalle puolisoksi, Turvaksi tutisevalle, Suojaksi ." Emo kahta kämmentänsä molempiansa, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Elä itke poikueni, Ei ole itkettäviä, 530. Suuresti surettavia; Puhki polveni halasin Sukuhuni suurta miestä, Rotuhuni rohkeata, Vävykseni Wäinämöistä, langokseni." Sisar nuoren Joukahaisen Itse itkullen apeutui, Itki päivän, itki toisen, 540. Poikkipuolin portahalla, Itki suuresta surusta, Apeasta mielalasta. Sai emo sanelemahan: "Mitä itket Ainoseni, Kun olet saava suuren sulhon, Miehen korkean kotihin, Ikkunoillen istujaksi, ?" : 550. "Oi emoni, kantajani, Itkenpä minä , Itken kauneutta, Tukan nuoren , hienoutta, piennä peitetähän, Katetahan kasvavana. ", Tuota päivän armautta, Suloutta kuun , 560. ilman kaiken, Jos oisi jättäminen, Lapsena unohtaminen , Ison ikkunan aloille." , Lausui vanhin lapsellensa: Mene huolinesi, , itkuinesi, Ei ole syytä synkistyä, 570. Aihetta apeutua, Paistavi Jumalan päivä Muuallaki , Ei isosi ikkunoilla, Veikkosi veräjän suulla, Myös on marjoja mäellä, Ahomailla mansikoita Poimia sinun Ilmassa etempänäki, Ei aina ison ahoilla, 580. Veikon viertokankahilla." 524: 3, 4. nurkissa asujalle. 532: 1. läpi; 2. ikäni. 538: 3. tuli karvasmieliseksi. 548: 1. lavitsoille; penkeille; 2. puhujaksi. 552: 2. tukan. 567: 2. mieletöin.
Sananselitykset (Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava Väinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Karjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat vaka vanha, tietäjä tai laulaja iänikuinen (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).Väinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979). Väinämöiseen liittyviä jumalakäsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn). Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.)Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alunperin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999, 2012. Väinölä : Väinämöisen asuinpaikaksi kuviteltu paikkaKansanrunoissa Väinölä ei yhdisty Kalevalan käsitteeseen, vaan Lönnrot on itse muodostanut yhteyden niiden välille (Kaukonen 1945: 502−503; ks. myös Turunen 1979). aho : entinen kaskimaa tai puuttomaksi hakattu maa-ala Kalevala : Kalevalaisten asuinpaikka, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu Lönnrot yleisti nimen Väinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päivölän, Vuojelan, Luotolan, Jumalisten yms. yhteisnimeksi, ja enimmät eepoksen tapahtumista voitiin näin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala kuitenkin esiintyy vain harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella. (Turunen 1979.) kangas : kuiva metsämaa laulella : laulaa usein, toistuvastiVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: äännellä (linnun laulamisesta) (8:57 ym.) (Turunen 1979). virsi : (tässä) laulu; runopukuinen kertomus, kertova runoNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.) taidella : loitsia, taikoaVrt. taitaja 'taitomies, runonlaulaja, tietäjä' (laulaja-sanan yhteydessä sen kanssa samaa merkitsevänä). Koska laulaja oli samalla tietäjä, myös taitamiseen liittyi loitsutaidon eli sanan mahtamisen merkitys. (Turunen 1979.) laulaa : esittää loitsuja, loitsiaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää virttä eli vanhaa runoa (1:3 ym.); lumota, suostutella laulullaan (12:443−504) (Turunen 1979). yhtä mittaa, peräkkäin, taukoamattaLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 7−8: "halki yöt ja päivät taukoomatta" (Lna 121). yhdytysten : yhtä mittaa, peräkkäin sanella : loitsiaVrt. verbin toinen merkitys: laususkella, lauleskella (1:4) (Turunen 1979). synty : syntysana, loitsu, jossa selitetään jonkin alkuperää ja luomista syvä : syvämielinenLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 10: "runoja, joissa kerrottiin maailman ja sen ainetten ilmaantumisesta" (Lna 121). yksi uros : kuka tahansa miesUros 'mies, miehinen mies' (Turunen 1979). inha ikä : paha ajanjakso, paha aikakausiInha 'paha, huono, ikävä'.Ikä 'aika, ajanjakso'. Vrt. sanan yleismerkitys Kalevalassa: elinaika (1:139−140). (Turunen 1979.) katova kannikka : katoava loppuaika, ajan loppuKatova 'katoava'.Kannikka (metaforisesti) 'ajan loppupuoli, loppuaika.' Lönnrot selitti sanan kannikalla 'ajan äärellä l. lopulla' (Lna 123). Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: kanta, syrjä, reuna (4:28; 8:28; 41:110)(Turunen 1979). sanat, tiedot osaanta : taito, tietäminen suvi : eteläVrt. sanan toinen merkitys: kesä (16:84 ym.) (Turunen 1979; Jussila 2009).Lönnrot kommentoi säkeitä 19−20: "yltä ympäritse, kaikille suunnille" (Lna 121). Pohjola: Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimiPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) Ainon nuori veli, Väinämöisen nuori, uhmakas vastustajaYleensä nuori Joukahainen mutta myös nuori poika lappalainen. Joukahainen on avoin, rohkea nuori; röyhkeä ja turhamainen lappalainen sankari (Lönnrot 1874/1958).Sana jouka 'joukea, kookas' (Krohn 1927). Joukahainen (Joukhanen) on alun perin tarkoittanut joutsenta (Kuusi 1963: 72). Yleensä runoissa Joukamoinen, vain Vienan Karjalan runoissa Joukahainen. Kansanrunoissa Joukahainen esiintyy Kilpalaulanta-runon lisäksi Laivaretki-runossa Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa. (Turunen 1979: 75−76.) Joukahaisen epiteettiLappalainen viittaa myös rajalla, rajaseudulla asuvaan henkilöön. Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä 22: "sana lappalainen alkuansa merkitsi lappeessa eli vieressä, rajalla asuvaa." (Lna 121.) Vrt. nimityksen yleisempi merkitys Kalevalassa ja runotoisinnoissa suurten noitien mainesanana (10:24, 12:146, 15:588 ym.) (ks. Turunen 1979). kumma : ihmeellinen, outoKs. Lönnrotin selitys: kummia = ihmeellisiä, oudonlaisia (Lna 38). ladella: lasketella lauluja (kuvaannollisesti); puhella, haastellaVrt. Lönnrotin selitys: ladeltavaksi = ladottavaksi, taidettavaksi (Lna 38).Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: latoa, asetella vieretysten (12:454; 27:58) (ks. Turunen 1979). panna : laulaa, hyräillä iso : isä kadehtia : tuntea kateutta laulaja : laulujen taitaja, runojen esittäjä, tietäjä emo : äiti valtavanhempi : arvossa pidetty vanhempiKs. Lönnrotin selitys: valta-vanhempansa = varsin vanhempansa (Lna 38); oman vanhempansa (Lna 123). käetä : aikoa, uhata, luvataVrt. Lönnrotin selitys: käkesi = kiisti; lupasi (Lna 38). Vrt. myös Lönnrotin selitys: käkesi = instunda (Lna 122).Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: yrittää (19:514, 22:205 ym.) (ks. Jussila 2009). toivotella : luvataKarjalainen merkitys verbille toivottaa (Turunen 1979). Vrt. Lönnrotin selitys: toivotella = lasua. Lausin, besvärja (Lna 122); besvärja viittaa loitsimiseen. voittelo : kamppailu, kilpailuLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 40: "kilpalaulannolle" (Lna 121). Ks. myös Lönnrotin selitys: voitteloille = kiistaan (Lna 38). evätä : kieltää Väinö : Väinämöinen sinua lausia : (tässä) manata viti : vastasatanut, tuore lumi koura : käsi, kämmen loitsun tunteminen, maagisen sanan hallitseminen sitäkin panna tasalle : tulla jonkun veroiseksi vetää verroille, refl. vetäitä verroille : kohottautua jonkun veroiseksi housut kiviriippa : ankkurikivi, paino, jota onkijat käyttivät ankkurinaVrt. Lönnrotin selitys: kiviriipan = kivitakan, painon (Lna 38). kiviharkko : kivilohkare kivikinnas : kivinen käsine paatinen kypärä : kivinen suojapäähine säen : kipinäLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 69−70: "Niin tulinen, että oikein säkenöitsi" (Lna 121). tulinen : voimakas, raju korja : ajoreki, itäsuomalainen laitarekiKs. Lönnrotin selitys: korjan = matka-reen (Lna 38). kohentaa, refl. kohennaikse : asettuu, sovittautuu virkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsa : ruoskana käytetty koivun, lepän, pajun tai jonkin muun puun vesa helmiruoska : helmisiimainen ruoskaVrt. helmiletku, helminen, helmisvyö, helmivyö, kariperä. Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä 76: "varsi oli helmillä koristeltu" (Lna 121). vierrä : kulkeaSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.) (Turunen 1979). Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4: 269−270). helettää : juosta kevyesti suhutella : ajaa niin, että kuuluu suhinaa päätyä : saapua, tullaVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sattua olemaan (13:105; 26:715 ym.), päättyä, loppua (12:359, 21:323 yms.), seisahtua, pysähtyä (17:565, 33:16, 34:42), joutua pois, kadota (49:97 yms.) (ks. Turunen 1979). mittelijä : kulkijaVrt. sanan mittelijä toinen merkitys 'mittaaja' (Lönnrot 1958). Vrt. myös mitellä miekkoja 'taistella' (27:279, 299; 49:217) (ks. Turunen 1979). vastaan, vastakkain reen vetopuu rahje : länkien vetohihna, joka yhdistää aisan ja luokin takistua : tarttua kiinni, vrt. takeltua hevosvaljaiden kaulaosa, joka koostuu kahdesta kaarevasta toisiinsa kiinnitetystä puusta puuttua : tarttua kiinni, takertua vemmel : hevosvaljaiden luokki (luokka), niskan yli kulkeva kaari, jolla länget kiinnitetään aisoihin. usista : kihistä, suhista, kiehua sihistenVrt. Lönnrotin selitys: usisi = kihisi ulos (Lna 38). Lönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 99−100: "tarttuivat niin kovasti toisiinsa, että vesi vääntyi eli pursui puusta ulos" (Lna 121). keitä varomattomasti länkäpuinen : vääräpuinen, kiveräpuinen vesapuinen : nuoresta puusta valmistettu pilaste : pirstale, sirpale rämä : rikkinäinenKs. Lönnrotin selitys: rämäksi = rikki, pieniksi pirstaleiksi (Lna 38). retukka : alkeellinen rekiRetukka 'yksikaplainen (parireen taka)reki; renttuut; purilaat' (KKS). mitä, jota joukkio : väki, joukko nimitellä, refl. nimittelihe : sanoi nimensä, esittäytyi vetää, refl. veäite : väisty, vetäydy virkkoa : puhua, sanoa, kertoa vähän muistanta : muisti, muistaminen saada : lähteä, käydä, ryhtyä sanella : (tässä) laulella oppia : koettaa, tutkia taitaja : runojen ja laulujen osaaja, runonlaulaja, tietäjä joka tapauksessa enin : määrältään tai laadultaan suurin selvälleen : selvästi tarkoilleen : tarkastiLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 150−182: "J. ylenkatseellisesti ensin laskee mitättömiä loruja ikään kuin sanoaksensa Wselle, että neki jo olivat hänen tietonsa veroiset" (Lna 121). räppänä, sisäänlämpiävän tuvan tai saunan savuaukkoElias Lönnrotin mukaan reppänä 'savureikä katossa' (Lna 38). laki : huoneen välikatto, sisäkatto, laipioVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: (kuvaannollisesti) huippu, päällystä (9:84, 17:209 ym.) (ks. Turunen 1979). uuninsuun yläpuoli; uuninsuusta tuleva tulenliekkiKs. Lönnrotin selitys: lieska = liesi; tulisia. liekki. (Lna 38.) kiuas : pirtin, riihen tai saunan tulipesä (kiuasta) viehkuroida : pyöriä, kieriskellä halla : yökylmien aika keväällä kuolasuu : vaahtosuinen köyryniska, kaarevaniskainen syksytKarjalassa suomen sanan syksy vastineena šykyšy (KKS). rapsehtia : liikkua ääntä (rapinaa) aiheuttaen, rapista arvata : tietää, tuntea emähepo : tammahevonen, naaraspuolinen hevonen Lapin peräosat, Lapin peräosien ihmiset tarvas : hirvieläinSana on alun perin tarkoittanut alkuhärkää (Turunen 1979). Vrt. Lönnrotin selitys: tarvas = härkä? (Lna 38). Ks. myös Lönnrotin selitys: tarvas = råbock (Lna 122) sekä Lönnrotin kommentti säkeeseen 170: "tarvas = metsäkauris?" (Lna 121). Pisanmäki : Nilsiän pitäjässä sijaitseva PisavuoriPisa-sanalla merkitys 'hiisi' (Turunen 1979). Hornankallio : samanniminen vuori sijaitsee Suuren Suvasveden rannalla SoisalossaHorna 'pahojen henkien asuinpaikka, helvetti; paha henki, hiisi' (Turunen 1979). kova : voimakas, vuolasvirtainen ilman kansi : taivaankansi Nimi perustuu todennäköisesti eräissä kansanrunoissa esiintyvään nimeen Hällänkoski (Turunen 1979). Satakunnassa Huittisissa sijaitsee Hälläköski, jota on kutsuttu myös Hälläpyöräksi (Genetz 1901: 159; Niemi 1910: 246; Turunen 1979). Pohjois-Karjalassa sijaitsevan nykyisen Pankakosken aiempi nimi Vuoksi : joki, joka laskee Saimaasta Laatokkaan Imatra : Vuoksen koski naisekas : (miehestä) nainut, naimisissa oleva viherä : vihreäSanan arkaainen muoto, joka esiintyy vain runokielessä (Turunen 1979). Vrt. sanan toinen merkitys: viherä = vihelä (Lönnrot 1874/1958). kiiskinen : kiiski raukea : hauras, pehmeä, taipuva muikea : hapan, kirpeä vari : kuuma katse : lääke, joka on taiottu tehokkaaksi loitsusanoilla; loitsuilla valmistettu lääke Ks. Lönnrotin selitys: katsehista = luetuista eli siunatuista lääkkeistä (rohdoista) (Lna 38). loitsija : tietäjä, jonka voima perustui loitsimiseen vetonen : vesiLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 203: "Antero Wipunen laulaa veden ilmasta eronneen" (Lna 121). taivonen : taivas perusta, alku, alkuperä Viittaa siihen, että hongan juureen rakennettiin ensimmäiset kodat (Niemi 1910: 10). litteä, laakea kivi; pieni kallioKs. Lönnrotin selitys: paatonen = kiven liuska (Lna 38). patarani : huono pata kolkko : kulma, syvänne, kuoppaKs. Lönnrotin selitys: kolkot = epätasaisuudet; kuopat (Lna 38). sydänvesi : syvä selkävesi laskea : asettaa paikoilleen mylleröittää : liikuttaa, vyöryttääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 223−224: "korkeat vuoret maanpäälle kohottamassa" (Lna 121). louhi : kallioinen ja kivikkoinen paikka, kallio uros : mies, miehinen mies saada : tehdä, rakentaa suettaa : muodostaa, rakentaa ilman pieli : taivasta kannatteleva pylväs, taivaanpatsas pistää : asettaa paikoilleen taivaankaari : taivaan kupumainen kansi tai holvikaariVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sateenkaari (8:27) (Jussila 2009). kuuhut : kaunis kuu ojentaa : suoristaa tähdittää : varustaa tähdillä todella, sangen, peräti laveasuinen : kerskaileva miekan mittelö : taistelu kalvan katselo : miekan tarkastus, erityisesti sen pituuden mittaaminen ennen kaksintaisteluun ryhtymistäKalpa 'miekka'; katselo 'mittaaminen, vertailu' (Jussila 2009). tuura : rautainen jäänsärkemisväline; (pilapuheessa) keihäs kelvoton, viheliäinenVrt. Lönnrotin selitys: katala = vaivainen (Lna 38). murtaa : (suuttumuksen ilmauksessa) kääntää, vääntää musto : musta haven : (suuttumuksen ilmauksessa) parta, viikset; hiuksetVrt. Lönnrotin selitys: haventa = hivusta, hiusta (Lna 38). alakärsä : kärsäänsä alhaalla pitävä; sian kielikuva sitä tietä, sen kautta tätä tietä, tämän kautta läävä : navetta nutistaa : painaa, työntää kokoonLönnrotin sovite toisintojen sanojen nuhtaa ja noutaa tilalle (Turunen 1979). luoda, refl. loihe : rupesi, saattoi itsensä raita : pajun sukuinen puu hako : maassa vettynyt tai vedessä oleva puunrunko helmiletku : helmisiimainen ruoskaVrt. helmiruoska, helminen, helmisvyö, helmivyö, kariperä. laukkipää : hevonen, jolla on valkoinen täplä otsassa, piirtopää kirjavarsi : varreltaan kirjavaksi koristelu sulittu : linnunsulilla varustettuLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 315: "nuolet olivat varustetut 3:lla sulkarivillä pitkin pituuttaan, jotta paremmin kannatettaisi ja kävisi etäämmä" (Lna 121). havukka : haukka koukkuleuka : käyräleukainen, väkäleukainen kokka : ylöspäin ulkoneva osa; pilvenlonka umpilampi : lampi, josta ei lähde laskujokea tai -puroa haljakka : verka, verasta tehty takkiVrt. haljakka myös väristä: vaalea (Lönnrot 1874/1958; Jussila 2009). ussakka : pitkä, villainen, kudottu turkinvyöKs. Lönnrotin selitys: ussakan = vyö (Lna 38). utuinen : hieno, pehmeäVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sumuinen (1:252; 2:63; 28:41 ym.); onneton, surullinen (4:209, 23:599; 37:30 ym.) (Turunen 1979). suonivyö : vyötärö, vyötärön seutu nivusliha : kupeet, vyötärö jopa − jotta : ja − samoin, sekä − ettäLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 332−336: "Tähän asti matkassa oli hyvin käynyt, nyt vasta tuli tosi eteen" (Lna 121). jopa − jotta : ja − samoin, sekä − ettäLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 332−336: "Tähän asti matkassa oli hyvin käynyt, nyt vasta tuli tosi eteen" (Lna 121). jaksoitella : irrotella läyli : tukala, vaikeaVrt. Lönnrotin selitys: läyliä = svår, besvärlig (Lna 122). pyörryttää : laulaa takaisin, palauttaa entiselleenLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 347−350: "Loihtujensa vaikutuksen taisi loihtija itse purkaa, kun peräytti sanansa" (Lna 121). peräyttää : purkaa, ottaa takaisin päläs : ahdinko, tukala tilanne seikka : tukala tilanne, pulma makso : hinta, palkkio kaari : jousi ripeä, sukkela seisotella : pystyttää vaarnanen : puunaula, tappiKs. Lönnrotin selitys: vaarnanen = naula seinällä (Lna 38). Ks. myös Lönnrotin kommentti Kalevalan säkeisiin 369−370: "sijoiteltu joka seinään, varottu joka naulaan" (Lna 121). Puunauloja pidettiin tuvan seinissä ja orsissa, ja niihin ripustettiin esimerkiksi vaatteita, aseita, työkaluja ja metsästysvälineitä (Turunen 1979: 363). varoa : (tässä) varustaa pursi : vene, laiva kiista : kilpa, kilpailuLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 378−379: "hyvätapaisten veneitten laatu" (Lna 121). tempaella : vetäistä, kiskaista lahden poukama, vrt. lahelma vastasää : vastatuuli jalo : ripeä, nopea rivakka vetämäänRaisu 'rivakka, raju, väkevä' (Turunen 1979). sukkajalka : hevonen, jolla on vuohisten kohdalla valkoista, sukkajalkainen hevosen syöttöallas, seimi solmiella : solmia talli, karjakatos, jossa hevosia entisaikaan pidettiin, vrt. kuja talua : (tässä) taluttaa kypäri : korkea päähine, lakki, vrt. kypärä huopa : huopahattu sota : aseellinen välienselvittely, aikoinaan myös heimojen, sukujen ja yksityisten ihmisten välillä ahtaella : ahtaa, sulloa vakka, arvoesineiden kannellinen kuljetusastiaVakan laita tehtiin soikiomaiseksi tai pyöreäksi taivutetusta ohuesta haapalaudasta (Turunen 1979). kuunikuinen : ikivanha, kuun ikäinen päivänpolvinen : ikivanha, auringon ikäinenPolvinen-sanalla on merkitys 'ikäinen' (Turunen 1979). auma : viljalyhteistä tehty pyöreäpohjainen varastokeko hietapeltonen : hiekkaperäinen pelto (soimaussana) raukka, kurja, paha armas : mieluinen, suloinenYleensä sana 'rakas, kallis' (läheisestä ihmisestä) (KKS). Myös kunnioitusta viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (I1 128). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009). Ks. lisää Nirvi 1982. leukaa myöten luote : loitsu, taianomainen mahtisana Joukahaisen nuori sisarAino-nimi ei esiinny yleisesti kansanrunoissa, mutta vienankarjalaisissa Hirttäytyneen neidon teksteissä Anni-tytön kertona on "aino neiti" (I1 208, I1 213, I1 234, I1 236). Myös Lönnrotilla, joskus myös "aini tyttö". Myöhemmin kerääjillä: "ainuo neiti" (esim. I1 88a, I1 214, I1 218, I1 231, I1 237). Ks. lisää Aino-runosta ja tulkinnoista Tarkiainen 1911; Järvinen 1993a; Piela 1999; Kupiainen 2004; Hämäläinen 2012; 2014. lainata : antaa, luovuttaa hulikka : puuastia, pytty vaippa : hartioille vartalon suojaksi kiedottu asuste, jota käyttivät pääasiassa naiset; peitto viruttaja : huuhtoja mesileipä : makea leipä tai kakkuHunajaleipä, hunajakakku; vrt. sokerileipä (kauruska). Karjalassa nimitystä on käytetty pitkään siirapilla maustetusta leivästä sekä sokerileivästä(kauruska), jota kaupunkien ja kirkonkylien kauppiaat antoivat ennen kaupanpäälliseksi. Kalevalaisen sanonnan taustalla ovat kuitenkin todennäköisesti vanhemmat mesileipä- ja mesiruokatavat. Ortodoksisen kirkon piirissä vainajien muistojuhlissa käytettiin venäläisten ja karjalaisten tuntemaa hunajaruokaa, joka valmistettiin ryyneistä, keitettiin hunajassa ja höystettiin myöhempinä aikoina rusinoilla. (Turunen 1979: 207.) istua, refl. istuiksen : istuutuu ilokivi : kivi, jolla Väinämöinen istui soittaessaan ja laulaessaanLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 471−472: "Wsen ilo ja laulu = into lienee kiveen ja paateenki levinnyt; muuten ilokivi ja laulupaasi eivät merkinne muuta kun ilonteentä- ja laulunpidäntä-paikkaa" (Lna 121). panna, refl. paneikse : asettuu, sijoittuu takaisin, takaperin reutoa, refl. reutoihe : heittäytyi, viskautuiKs. Lönnrotin selitys: reutoihe = nakkasi, heitti itsensä (Lna 38). karitella : ajaa keveästi niin, että kuuluu rahiseva ääniLönnrotin selite: karittelevi 'ratistelee, jytistelee, jyryttelee, hyryttelee' (Lna 123). hyypynyinen : kankea, jäykkäJohdettu verbistä hyypyä ~ hyytyä 'jähmettyä, kangistua, kohmettua' (Turunen 1979: 58; vrt. Ahlqvist 1872). Vrt. Lönnrotin selitys hyypynyisen = kankein; paksuin (Lna 38) sekä hyypynyisen = stelnad (Lna 122). Ks. myös Lönnrotin kommentti Kalevalan säkeeseen 503: "huulet olivat jäykkiä, kankeata, ei elävän laisia, nauravia" (Lna 121). venyneellä, pitkällä nenälläSana langennuinen 'pudonnut, langennut' on -inen-johtimella muodostettu aktiivin toinen partisiippi verbistä langeta (Turunen 1979: 164). vaaditella : tiedustellaVrt. Lönnrotin selitys: vaaitella = tahtoa, kysyä (Lna 38). poijut : poikalapsi nureksia : valittaa, itkeä äiti sopenkulu : nurkissa oleskelija; tarpeeton, hyödytön (vanha) ihminenLönnrotilla säkeeseen "suojaksi sopenkululle" seuraava selitys: "sopissa kulkevalle eli istuvalle, ei keskellä lattiata kykenevälle" (Lna 121). Karjalan kielessä soppi merkitsee uunin puoleista pirtin peränurkkaa, joka oli vanhojen ja vaivaisten oleskelupaikka. Kulu taas viittaa käytössä kuluneeseen, vanhuuttaan huonoon, ja sillä on merkitykset 'hylky, risa, rämä; raukka, parka'. Kalevalasta tehdyissä sanakirjoissa sopenkulu 'nurkissa oleskelija; tarpeeton; hyödytön (vanha) ihminen'. (Turunen 1979; Jussila 2009.) hykertää : hieroa yhteen läpi elinaikani lautsa : seinään kiinnitetty penkki, lautapenkki, lavitsa lavertaja : puhuja, puhelija kassa : hiuspalmikko, tukkaNaimattomat tytöt pitivät hiuksensa palmikolla, mutta heidän mentyään naimisiin hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979).Lönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 552−555: "jos pitäisi kaunis tukkani näin nuorella iällä naisten lakilla peitettämän" (Lna 121). veikko : veli veistotanner : veistopaikka mieletön, hulluVrt. sanan alkumerkitys: hurja, raju, villi (Turunen 1979). Vrt. myös Lönnrotin selitys: huima = obändig (Lna 122).
Kommentaarit folkloristiikka Kolmas Runo Kalevalan kolmas runo, joka pohjautuu suurelta osin Kilpalaulanta-runoon, kertoo vanhan Väinämöisen ja nuoren Joukahaisen kohtaamisesta. Kansanrunoissa kuvaus alkaa henkilöiden tapaamisella, mutta Kalevalassa asiaa pohjustetaan kuvaamalla Väinämöisen laulutaitoa ja Joukahaisen sitä kohtaa tuntemaa kateutta ja Joukahaisen lähtöä Väinämöistä etsimään. Yhteentörmäystä seuraa kilpailu miesten tiedoissa. Väinämöinen utelee Joukahaisen tietoja ja lopulta Joukahainen valehtelee. Hän kertoo olleensa maailmaa luomassa, josta Väinämöinen kimpaantuu ja laulaa Joukahaisen kainaloita myöten suohon. Joukahainen ehdottaa Väinämöiselle kalleimpia tavaroitaan ja omaisuuttaan, mutta mikään niistä ei kelpaa. Vasta kun Joukahainen lupaa siskonsa tälle vaimoksi, Väinämöinen peruuttaa loitsunsa. Niin runoissa kuin Kalevalassa toistuu vanhan ja nuoren vastakohta sekä maailman alkuaikoja koskeva tieto. (Ks. Siikala 2012: 253−255.) Kilpalaulanta-runo siirtyi Uudessa Kalevalassa aiemmasta paikasta, eepoksen lopusta alkuun ja eheytti näin Kalevalan kokonaistarinaa (Kaukonen 1979: 167). Kilpakosinnan ja Ainon tarinan jälkeen seurannut Vellamon neidon onginta pohjustivat myös sammon taontaa ja ryöstöä. Tähän ratkaisuun Lönnrotia johdattivat vienalaiset runot, erityisesti Vaassila Kieleväisen runoteksti (I1 80), jossa Pohjolan häihin yhdistyvät Kilpakosinta sekä Sammon taonta ja ryöstö (Niemi 1898: 234; Krohn 1903−1910: 333). Lönnrotin tallentamat Kilpalaulantarunot ovat pääosin Vienan Karjalasta (I1 159, I1 167, I1 168, I1 170, I1 171, I1 174, I1 177, I1 181, I1 184, I1 185a), I1 189, I1 195). Muutamia toisintoja tallentui myös Pohjois- ja Etelä-Karjalasta (VII1 191, VII1 195, VII1 203; VII2 1657; XIII2 4201). Muiden kerääjien vuoteen 1848 tallentamat Kilpalaulanta-runot: ks. esim. I1 146, I1 148, I1 155, I1 158, I1 160, I1 161, I1 164, I1 170a, I1 176, I1 177, I1 179a, I1 180, I1 185, I1 197, I1 204; II 26, II 27, II 31, II 33, II 34, II 35, II 143, II 1053; IV1 689; V1 195, V1 196, V1 197, V1 198; VI 125; VII1 155, VII1 160, VII1 161, VII1 162, VII1 163, VII1 164, VII1 198, VII1 199; XII1 5, XII1 8; XV 58. Kilpalaulanta yhdistyy myös muihin kertoviin runoihin, esim. I1 40, I1 113, I1 520; I2 992; II 2; IV1 140; VI1 26; VII1 55, VII1 471; VII2 1657; XII1 65; XIII1 8, XIII1 388. Yhdessä Arhippa Perttusen toisinnossa kilpalaulu muuntuu lyyriseksi Ei itke iso minua -valitukseksi (I1 171). folkloristiikka Säe 1 / Vaka vanha Väinämöinen*Kalevalassa ja kansanrunoissa vaka vanha on Väinämöisen vakiintunut epiteetti. Vaka vanha kertoo, että Väinämöinen on vanhin synnyltään ja viittaa yhteisön sosiaalis-hierarkkiseen järjestykseen. Myyttisessä ajattelussa Väinämöinen edustaa vanhuuden prototyyppiä (vrt. Joukahainen nuoruutta). (Siikala 2012: 256, 255.) Kalevalassa Lönnrot korosti kansanrunoa vahvemmin Väinämöisen vanhuutta (Piela 1999; Siikala 1999). Ks. myös viisas. folkloristiikka Säkeet 3−4 / Väinämöisen asuinpaikkaKalevala, Väinölä on Kalevalan pääsankareitten, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen, asuinpaikka. Kansanrunoissa Kalevala esiintyy harvoin (yleensä Väinölä, Ilma, Utuniemi, Päivölä). Lönnrot yhdisti eepoksen tapahtumat Kalevala-nimiseen paikkaan, ja loi sen vastakohdaksi Louhen asuttamalle Pohjolalle. (Turunen 1979.) Paikannimet ovat runoissa sukulaisverkostoa tärkeämpiä sankarien konteksteja (Siikala 2012: 230). Lönnrot myös ajatteli Kalevalan miessankareiden kuuluvan Kalevan kansaan ja polveutuvan Kalevan pojista (Kaukonen 1939: 504). Kaleva ja hänen poikansa olivat uskomusten mukaan ylivoimaisen vahvoja, tuhoa ympärilleen kylväviä jättiläisiä, jotka mainitaan Christfried Gananderin Mythologia Fennicassa (1789) (Ganander 1789/1984: 86−87). folkloristiikka Säe 20 / PohjolahanPohjola esiintyy yleisesti paikannimenä kansanrunoissa, toisinaan myös Sariola. Se on erityisesti Kalevalan eli Väinölän vastakohta, Louhen hallitseman heimon asuinpaikka Kalevalassa. Lönnrotin Kalevalaan liittämä laaja kuvaus Pohjolan häistä korostaa Pohjolan keskeisyyttä (Kaukonen 1939: 501). Pohjolaan kytkeytyy sekä Kalevalassa että runoissa myös negatiivisia, tuonpuoleisuutta kuvaavia nimityksiä: Pimentola, pimeä, kylmä kylä, miesten syöjäkylä (Turunen 1979; Siikala 2012). folkloristiikka Säkeet 21−22 / JoukahainenLaiha poika lappalainen on Kalevalassa Joukahaisen epiteetti. Laiha viittaa hoikkuuteen, lappalainen tummaan ulkonäköön. Viljo Tarkiainen (1911: 19) huomauttaa, että Joukahaisen sisar, Aino voisi yhtä hyvin olla tummahipiäinen ja -tukkainen, Lapista kotoisin oleva. Lönnrot itse korosti, että lappalainen, joku joka on kotoisin Lapista, ei välttämättä viittaa maantieteelliseen paikkaan, vaan yleisemmin henkilöön, joka elää rajalla (Lna 121; ks. myös Kaukonen 1956: 460). Säeparin Olipa nuori Joukahainen, / Laiha poika Lappalainen yhdistäminen on Lönnrotin käsialaa. Joukahainen ja Lappalainen esiintyvät tavallisesti erillisinä hahmoina kahdessa runossa (joita on usein saatettu laulaa yhteen), Kilpalaulannassa ja Väinämöisen ammunnassa, ks. I1 11, I1 30, I1 40, I1 63c, I1 95. (Krohn 1896: 164−165.) folkloristiikka Säkeet 21−84 / Joukahaisen mielipahaTallennetuissa runoissa mennään suoraan asiaan eli runo alkaa kahden tietäjän kohtaamisella (esim. I1 146, I1 147, I1 170, I1 174, I1 181; II 26, II 33; V1 195; VII1 155, VII1 195; XIII1 388; XV 58). Näin tapahtuu myös Vanhan Kalevalan runossa (VK 30). Uudessa Kalevalassa sen sijaan Lönnrot pohjustaa kilpalaulua pitkällä johdannolla, joka kuvaa Väinämöisen laulumahtia, Joukahaisen kimpaantumista sekä uhoavaa lähtöä kohtaamaan Väinämöinen ja tämän laulutaito (UK, säkeet 1−84). Johdantosäkeet ovat Lönnrotin sommittelemia, eikä niille löydy vastinetta runoista. Väinö Kaukonen on kuitenkin selvittänyt, että jotkut säkeet pohjautuvat hajanaisiin toisintoihin, esim. Lemminkäisen virsi VII1 835 ja Käärmeen sanat ja käärmeensyntyloitsu I4 410 (Kaukonen 1956: 24−25). folkloristiikka Säkeet 41−50 / Vanhempien varoitusVanhemmat varoittavat poikaansa lähtemästä vastustamaan Väinämöistä. Varoitukset (usein äiti varoittaa poikaansa) toistuvat muuallakin Kalevalassa (esim. UK 6: 115−128, UK 12: 185−200, UK 26: 75−88, UK 35: 345−358) ja ne liittyvät Lönnrotin korostamaan didaktiseen eetokseen. Ks. myös Apo 1995: 98−100. folkloristiikka Säkeet 85−100 / Väinämöinen ja JoukahainenVäinämöisen ja Joukahaisen kohtaamista on kuvattu kahden tietäjä-noidan taisteluksi, jossa nuorempi osoittautuu myyttisiltä tiedoiltaan vanhempaa heikommaksi. Kansanrunoaineistossa maailman alkuteot liittyvät usein veteen ja merenpohjan muotoutumiseen. (Siikala 2012: 242−243.) Myös tietäjien kohtaaminen saattaa tapahtua merellä, vienalaisissa runoissa Väinämöinen kyntää merta maailmaa luodessaan. Kaarle Krohn epäileekin Väinämöisen alun perin olleen vedenhaltia (Krohn 1903−1910: 362, 375−376). Joissakin D. E. D. Europaeuksen Raja-Karjalasta tallennetuissa toisinnoissa kohtaaminen tapahtuu meren selällä (VII1 160, VII1 161, VII1 162, VII1 168; joella VII1 182). Väinö Kaukosen mukaan Kalevalan kolmannessa runossa on ”didaktinen ja lyyrillinen pyrkimys”, ja se noudattaa muuallakin Kalevalassa esiintyvää, Lönnrotin rakentamaa eettistä virettä: paha rangaistaan, hyvä palkitaan (Kaukonen 1956: 461). Kaukonen viittaa muun muassa Joukahaisen (joutuminen suohon), Väinämöisen (epäonnistuminen kosinnoissa) ja Ainon äidin (tyttären menetys) rangaistuksiin. Aina Väinämöisen uhmaaja ei ole Joukahainen. D. E. D. Europaeuksen tallentamassa runossa on kyse Väinämöisen ja Lemminkäisen kilpalaulannasta (I1 148), Lönnrotin Trohkimaini Soavalta tallentamassa toisinnossa vastustajana on Ilmarinen (I1 159). Ks. myös D. E. D. Europaeuksen tallenne Toksovasta vuodelta 1847: "Ajo kaksi enkeliä / Ja kaksi pyhäistä miestä, / Ajoit tiellä vastatuksin" (V1 196: 1−3). Eräässä toisinnossa vastustaja on Lappalainen, laiha poika (VII1 55). folkloristiikka Säe 87 / iän ikuinenVäinämöisen vakiintunut epiteetti Kalevalassa ja kansanrunoissa. Viittaa Väinämöisen syntyyn maailman alkuaikoina. Ks. vaka vanha. folkloristiikka Säe 120 / nuorempi minuaLönnrot kommentoi Kalevalan säettä: "Nuoremman velvollisuus oli vanhemman kunnioittaminen" (Lna 121). Kansanrunojen heijastaman esimodernin yhteisön hierarkiassa nuori oli alisteinen vanhalle, nainen miehelle (Nenola 2002; Ilomäki 1990: 235−236). Kalevalan 3. runossa toistuu kauttaaltaan nuoren ja vanhan vastakkaisuus, joka viittaa Anna-Leena Siikalan sanoin "laulun perusmerkitykseen, jumalsankarien keskinäisen hierarkian osoittamiseen" (Siikala 2012: 254). folkloristiikka Säkeet 125−126 / TietoSäepari "Kumpi on tieolta parempi, / Muistannalta mahtavampi" viittaa myyttiseen tietoon maailman alkuajoista sekä maagiseen tietoon yliluonnollisista asioista (Siikala 2012; Turunen 1979). folkloristiikka Säkeet 184−188 / Lapsen tietoLapsen tieto, naisen muisti on vähättelevä ilmaus. Lapsen ja naisen tietoa verrataan runoissa tietäjämiehen tietoon myyttisistä asioista (ks. Tarkka 2005: 156). folkloristiikka Säkeet 216−234 / Joukahainen mukana maailman luomisessa Joukahainen ilmoittaa olleensa mukana alkuaikojen myyttisissä luomistöissä, meren ja taivaan rakentamisessa. Joukahainen ei kuitenkaan ilmoita toimineensa yksin, vaan "miesnä kuuentena, / seitsemäntenä urosna" (UK 3: 225−226). Lönnrot luonnehti Joukahaisen väitettä siitä, että hän on ollut mukana maailman luomisessa, "arkkivalheeksi" (erkelögn) (Litteraturblad 12/1848). Kalevalan selityksissä Lönnrot lieventää Joukahaisen "valhetta" selittäen säkeitä 217−234 seuraavasti: "Vanhan tietoviisauden jälkiä, jonka mukaan ihmistä ennen maalle ilmestumistaan lienee arveltu J:lan [Jumalan] yhteydessä olleen, ja sillä tavoin alkuluomisessakin osallisna" (Lna 121). folkloristiikka Säkeet 245−254 / Väinämöinen mukana maailman luomisessa Väinämöinen kertoo olleensa mukana "aikojen alussa", maailman luomisessa. Samalla Väinämöinen paljastaa Joukahaisen epäluotettavat, valheelliset tiedot, jotka liittyvät maan ja ilman luomiseen. Kansanrunoissa Väinämöisen jumaltyönä mainitaan myös meren ja meren pohjan laadinta (Krohn 1903−1910: 362; ks. Kuusi 1963: 219), johon Väinämöinen tässä viittaa: "Ei sinua silloin nähty, / Kun on merta kynnettihin" (UK 3: 237−238). folkloristiikka Säkeet 283−330 / Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon Väinämöisen laulu liikuttaa jumalsankarien tapaan kaiken ympärillä olevan ja ylittää inhimillisen maailman mittasuhteet. Yleensä laulun kuulijat, jopa laulaja itse, liikuttuvat kyyneliin. (Siikala 2012: 241.) Kalevalan runossa 41 Väinämöisen kanteleen soitto vangitsee kaikki ympärillä olevat, myös soittajan itsensä niin että tämä alkaa kyynelehtiä. Runossa 3 kuulijana on vain Joukahainen, jota laulu hirvittää, sillä laulu riisuu nuoren sankarin vaatetuksen ja varusteet sekä vajottaa tämän suohon. Väinämöisen maagisen laulun tenho saa myös luonnon repeilemään liitoksistaan (kalliot kaheksi lenti, / kivet rannoilla rakoili) (ks. myös Lna 121). Lönnrot kommentoi säkeitä 290−292 (Joit’ ei laula kaikki lapset…) seuraavasti: "runo näillä sanoilla tarkoittaa W:sen vertaista laulajaa ei missään löytyvän, vaikka ei sanat sitä suoraan ilmoita" (Lna 121). Ks. laulaa 'loitsia, noitua' (ks. Haavio 1950: 90). Lönnrotin aikaan tallennetuissa Kilpalaulanta-runoissa Väinämöisen laulu kuvataan tavallisesti muutamalla säkeellä: "Laulan s[un] s[uohon] s[uoni]v[öistä], / N[iittyhyn] nisuliho[ista], / Hampahin vesihakohon” (I1 184: 58−60). Ks. myös I1 146, I1 168, I1 170, I1 177, I1 179a, I1 181, I1 195, I1 197, I1 199; II 2, II 26, II 33, II 34, II 35; VII1 155, VII1 177, VII1 181, VII1 182, VII1 198, VII1 199. Kalevalaan Lönnrot on hyödyntänyt joitakin vienalaisia toisintoa, joissa Väinämöisen laulua kuvataan muutamaa säettä monisanaisemmin (I1 179a), I1 185, I1 185a), I1 189). Runoissa kerrotaan, miten Väinämöinen laulaa Joukahaisen varusteet ja lopulta itse miehen suohon. Kuten muuallakin Kalevalassa, tässäkin kohtaa Lönnrot yhdisteli runojen kuvauksia yhteen saaden aikaan monipolvisen esityksen Väinämöisen laulutaidosta, laulun laadusta (ei ole naisten tai lasten), Joukahaisen lukuisten varusteiden, hevosen ja reen manaamisesta sekä lopulta itse Joukahaisen vajottamisesta suohon. folkloristiikka Säkeet 341−442 / Joukahaisen neuvotteluSaadakseen Väinämöinen peruuttamaan sanansa Joukahainen lupaa vastineeksi useita arvokkaita tavaroita ja omaisuuttaan: jousen, veneen, hevosen, kultaa ja hopeaa sekä pellot. Mikään ei kuitenkaan saa Väinämöistä lepytettyä. Vasta luvatessaan Aino siskonsa "pirtin pyyhkiäksi, / lattian lakaisiaksi", Joukahainen pelastautuu. Lönnrotin aikaan tallennetuissa runoissa Joukahainen tarjoaa useita tavaroita Väinämöiselle, mutta runoissa ei kuvata kaikkia Kalevalassa mainittuja lunnaita. Vienalaisissa toisinnoissa luvataan yksi tai kaksi tavaraa, mutta joissakin useampi: esim. hevonen, hopeat ja sisko (I1 158, I1 185, I1 185a, I1 189), vene, hevonen ja sisko (I1 195), jousi, hevonen ja sisko (I1 170) tai orja, hevonen ja sisko (I1 179a)). folkloristiikka Säkeet 457−466 / Annan ainoan siskoniAino mainitaan Kalevalassa ensimmäisen kerran. Joukahainen lupaa siskonsa Väinämöiselle ja pelastaa tällä tavoin itsensä Väinämöisen loitsulta. Ks. myös lähderunot I1 146, I1 148, I1 177, I1 179, I1 179a, I1 181, I1 184, I1 185, I1 185a, I1 189, I1 195, I1 259, I1 520; II 26, II 31, II 34; VII1 169, VII1 195, VII1 198, VII1 199; XII1 5; XV 58. Joissakin toisinnoissa Väinämöinen ehdottaa itse sisaren antamista hänelle vaimoksi (VII1 155, VII1 177, VII1 182).Aino edustaa Kalevalan nuoria naisia. Ainon tragedia on joutua tahtomattaan Väinämöisen morsiameksi. Tragedian syvyyttä on lisännyt kosijan vanhuus ja fyysinen vastenmielisyys (Piela 1999: 121), ja toisaalta Ainon surua on kasvattanut äidin ihastus mahtimieheen, kuuluisaan laulajaan.Kilpalaulanta-runossa ei varsinaisesti korosteta kosijan korkeaa ikää, vaikka Väinämöisen epiteettinä onkin "vanha" (ks. esim. I1 158, I1 159, I1 164, I1 170, I1 174, I1 177, I1 184, I1 185, I1 185a, I1 195). Nuoren naisen ja vanhan miehen vastakkainasettelu sekä 3. runon lopussa kuvattu Ainon itku (säkeet 538−564) ovat Lönnrotin yhdistämiä kokonaisuuksia. Kansanrunossa sen sijaan painottuu vaihtelevasti Joukahaisen valitus äidilleen ja äidin iloitseminen tulevasta vävyehdokkaasta (I1 158, I1 159, I1 170, I1 184, I1 185, I1 185a, I1 195; II 26, II 34; VII1 137, VII1 155, VII1 160, VII1 177, VII1 182, VII1 195, VII1 196, VII1 198, VII1 420; ks. myös VII1 169). Yhdessä toisinnossa veljen lisäksi lohdutettavana on äiti VII1 199. kirjallisuus Säe 467 / Ainon tarina sekä Esaias Tegnérin Fritjofin taru Tom DuBois’n mielestä Ainon tarina tulee Kalevalan tarinoista lähimmäs Esaias Tegnérin Fritjofin tarun (1825) romantiikkaa. Tässä lähes Ruotsin kansalliseepoksena pidetyssä teoksessa kuvataan nuoren Fritjof-sankarin rakkautta Ingeborg-neitoa kohtaan. Vanha kuningas Ring on nuoren rakkauden esteenä. DuBois esittää, että vaikka Kalevalassa parina ovat Väinämöinen ja Aino, Lönnrot kuvaa Väinämöisen kuitenkin pikemminkin kuningas Ringinä ja horjuttaa tällä tavoin ironisesti 1800-luvun romanttisen rakkauden kuvastoa (DuBois 2009: 182.) Molemmissa teoksissa tapahtumia kuvataan myös naishahmojen näkökulmasta: heille on annettu oma ääni. folkloristiikka Säkeet 485−510 / Joukahainen äidin luokse Kilpalaulanta-runon toisinnoissa Joukahainen lähtee kotiin hakemaan lohtua luvattuaan siskonsa Väinämöiselle (I1 158, I1 159, I1 170, I1 184, I1 185, I1 185a, I1 189, I1 195, I1 259, I1 520; II 26, II 34, ks. myös II 27; VII1 137, VII1 155, VII1 177, VII1 182, VII1 195, VII1 198 sekä VII1 199, jossa Joukahainen lohduttaakin äitiä. Tavallisesti lohduttajana on äiti. Lönnrot korosti useassa eepoksen kohdassa äitiä ainoana, ja siten tärkeimpänä, miessankarin lohduttajana (esim. UK:n runot 5, 28, 29, 35, 36). Varhaisissa tutkimuksissa Kalevalan äitikuvaa ja äidinrakkautta on kiitelty (Cygnaeus 1853; Krohn 1908; Tarkiainen 1911), mutta naistutkimuksen myötä tutkijat ovat kritisoineet Lönnrotin rakentaneen Kalevalaan positiivisen yhteyden äidin ja pojan välille, jonka seurauksena nuorten naisten äidit kuvataan kielteisesti (Ainon ja Pohjan neidon äidit) (Sawin 1990; Apo 1995: 97). folkloristiikka Säkeet 544−548 / Äidin kysymys Äiti ei ymmärrä Ainon tunteita, vaan ihmettelee, miksi tytär itkee, saahan hän suuren tietäjän mieheksi. Avioliitto oli esimoderniin aikaan sukujen välinen liitto, jossa yksilön toiveet olivat alisteisia yhteisön näkemyksille. Naisen tehtävä oli avioituminen ja vaimona mm. miehen vaatteista ja siisteydestä huolehtiminen (Raussi 1966: 278−279; Ilomäki 1990; Apo 2002: 293−294). folkloristiikka Säkeet 550−564 / Ainon itkuLönnrotin sommittelema Ainon itku pohjautuu Kantelettaren runoon Mitä itket neito? sekä häälaulujen morsiamen itketykseen (Kaukonen 1956: 32). Häälaulut nostavat esiin muutokseen liittyvät kipupisteet: eron lapsuudenkodista, menetetyn nuoruuden ja vieraan kodin outouden (Ilomäki 1998: 158−161). Morsiamen itketyslaulun lauloivat morsiamelle tämän läheiset, mutta Kalevalassa laulun laulaa tytär äidilleen. Laulun voidaan tulkita ennakoivan Ainossa tapahtuvaa kehitystä, joka lopulta johtaa tämän kuolemaan (ks. Hämäläinen 2016). Ainon valitus enteilee tulevaa tragediaa.Ks. Lönnrotin tallentamia morsiamen itketykseen ja neuvoihin liittyviä häälauluja mm. XIII2 3686, XIII2 3696, XIII2 3753, XIII2 3754, XIII2 3800, XIII2 3801, XIII2 3802, XIII2 3803, XIII2 3804, XIII2 3805, XIII2 3806. folkloristiikka Säkeet 567−580 / Äidin sanatÄidin sanat ovat Lönnrotin sommittelemia. Loppuosassa Lönnrot on hyödyntänyt sananlaskuja, joista muutamia säkeitä esiintyy myös D. E. D. Europaeuksen tallentamassa Kilpalaulanta-runon toisinnoissa (VII1 199). Äiti iloitsee vävyehdokkaasta, joka on viisas, vanha ja arvostettu laulaja, eikä ymmärrä tyttärensä hätää. Tietäjä-vävy nosti myös äidin asemaa yhteisössä. Esimodernissa yhteiskunnassa naisen tärkein tehtävä oli avioituminen ja jälkeläisten synnyttäminen, seikka, jota naisten suosima lyriikka monin tavoin heijastelee (Timonen 2004b: 44−46). Avioliitto varmisti naisen aseman ensin miniänä, sitten anoppina. Tässä äiti valmistaa Ainoa eroon vanhemmista ja lapsuudenkodista; hyvä elämä löytyy myös muualta.
Käsikirjoituksessa: 40: 1. kanssa; 2. kiistaan. Käsikirjoituksessa: 63: 1. kivitakan, -painon. Käsikirjoituksessa: 64. kivisen lohkareen. Käsikirjoituksessa: 170: 2. här’ällä (?). Käsikirjoituksessa: 201: 3. tietäjä-parantajista. Käsikirjoituksessa: 279: 1. kärsän maata vasten. Käsikirjoituksessa: 280: 2. sitä tietä, sen kautta; 4. tätä tietä, tämän kautta. Käsikirjoituksessa: 315: 3. linnunsulkasilla varustetut. Käsikirjoituksessa: 348: 3. pulakasta; jalansijasta. Käsikirjoituksessa: 375: 4. venettä; paattia. Käsikirjoituksessa: 504: venyneellä, pitkällä nenällä. Käsikirjoituksessa: 524: 1. hieroi yhteen. Käsikirjoituksessa: 542: 1. surullisesta; katkerasta; 2. pahasta mielestä. Käsikirjoituksessa: Siitä aikojaan eleli Elelevi aikojansa Käsikirjoituksessa: virsissänsäsiänsä Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: muistoeloita Käsikirjoituksessa: Kauas|kuuluvi Käsikirjoituksessa: laulannoasta Käsikirjoituksessa: osaoannasta Käsikirjoituksessa: Kuin Käsikirjoituksessa: valta-vanhempansa Käsikirjoituksessa: poikaoansa Käsikirjoituksessa: Kopurin Käsikirjoituksessa: sitäi|parempi Käsikirjoituksessa: sanelejaniiani Säe 65 on kirjoitettu käsikirjoituksen marginaaliin. Käsikirjoituksessa: turrpa Käsikirjoituksessa: Kohennaiksen Käsikirjoituksessa: helmi-ruooskasella Käsikirjoituksessa: Hevoinen Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "ajoa". Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: Matkojaensa Käsikirjoituksessa: mittelejäiä Käsikirjoituksessa: aisoista Käsikirjoituksessa: Kuin Käsikirjoituksessa: varoattomasti Käsikirjoituksessa: länkä-puiset Käsikirjoituksessa: Wesa-puiset Käsikirjoituksessa: pilaste’hiksi Käsikirjoituksessa: re’en Käsikirjoituksessa: nimittelihen Käsikirjoituksessa: Weäite Käsikirjoituksessa: Muistavnnalta Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: Ruvetkamme Käsikirjoituksessa: Saakamme Käsikirjoituksessa: Koti-pellon Käsikirjoituksessa: Kuunnellut Käsikirjoituksessa: koti-käkeä Käsikirjoituksessa: muihen Käsikirjoituksessa: kiukaaoata Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "eleä". Käsikirjoituksessa: We’en Käsikirjoituksessa: viehkuroiah Käsikirjoituksessa: Luotahannsa Käsikirjoituksessa: Kuola-suu Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Arvaoan Käsikirjoituksessa: mä’ellä Käsikirjoituksessa: Pisoan Käsikirjoituksessa: mä’ellä Käsikirjoituksessa: kovaoa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: tiaisenn Käsikirjoituksessa: ve’en Käsikirjoituksessa: kuohun Käsikirjoituksessa: loitsijoista Käsikirjoituksessa: puhelejoista parantajista Käsikirjoituksessa: pata-rania Käsikirjoituksessa: Kala-hauat Käsikirjoituksessa: Syän-veet Käsikirjoituksessa: Lampi-veet on laskemassa Käsikirjoituksessa: Mä’et Käsikirjoituksessa: Wiel’ Käsikirjoituksessa: miessnä Käsikirjoituksesta yliviivattu säe tämän säkeen edeltä. Poistetusta säkeestä ei saa selvää. Käsikirjoituksessa: Ilmaoa Käsikirjoituksessa: Kala-hauat Käsikirjoituksessa: Syän-veet Käsikirjoituksessa: Lampi-veet Käsikirjoituksessa: Mä’et Käsikirjoituksessa: Ilmaoa Käsikirjoituksessa: su’ettaessa Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: virkkki Käsikirjoituksessa: lavea-suinen Käsikirjoituksessa: kalvvan Käsikirjoituksessa: mustaaoa Käsikirjoituksessa: katseloohon Käsikirjoituksessa: Alakärsäksi Käsikirjoituksessa: sontatunkiohon Käsikirjoituksessa: hevoisen Käsikirjoituksessa: mieekan Käsikirjoituksessa: kultavästinkahvan Käsikirjoituksessa: Salaamoiksi Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Joukahaissen Käsikirjoituksessa: Jo|nyt Käsikirjoituksessa: jotta jotta Käsikirjoituksessa: Matkallen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Siin’|oli Käsikirjoituksessa: Toki Jopa Käsikirjoituksessa: Läylemmääksi Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: Pyörrytä pyhät sanasi, Käsikirjoituksessa: sel’itä Käsikirjoituksessa: lunnnahat Käsikirjoituksessa: pyörrän Käsikirjoituksessa: Yks’ Käsikirjoituksessa: ammunnalle Käsikirjoituksessa: jompi|kumpi Käsikirjoituksessa: käyvät Käsikirjoituksessa: Emnp’ Käsikirjoituksessa: menejiä Käsikirjoituksessa: Yks’|on Käsikirjoituksessa: Rasva-lampi Käsikirjoituksessa: Hope’hiaita Käsikirjoituksessa: hope’hiasiitasi Käsikirjoituksessa: Ne|on Käsikirjoituksessa: hieta-peltoseni Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "halaja". Käsikirjoituksessa: hiaeta-peltojasi Käsikirjoituksessa: ainakin Käsikirjoituksessa: viimmein Käsikirjoituksessa: tuska’utui Käsikirjoituksessa: suoossa Käsikirjoituksessa: Tiäetäjä Käsikirjoituksessa: iän-ikuinen Käsikirjoituksessa: sanasisi Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "lainoan". Käsikirjoituksessa: pyyhkijäksi Käsikirjoituksessa: Laattian Käsikirjoituksessa: lakaisejiaksi Käsikirjoituksessa: huuhtojaksi Käsikirjoituksessa: kulta-vaipoan Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: iki|hyväksi Käsikirjoituksessa: ilo-kivelle Käsikirjoituksessa: Laulu-paaelle Käsikirjoituksessa: Hepovoinen Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: arrmahan Käsikirjoituksessa: valta-vanhempansa Sanaa muokattu käsikirjoituksessa useita kertoja ja päädytty muotoon "ajoa". Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: päin,|pahoilla Käsikirjoituksessa: kakallella Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Tuota toivoin tuon ikäni, Käsikirjoituksessa: Laulajoaata Käsikirjoituksessa: laavertajaksi Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: jotakin Käsikirjoituksessa: tuuheeutta Käsikirjoituksessa: Hivuksien Käsikirjoituksessa: Jos|ne Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: komean komean Käsikirjoituksessa: Ihanuutta Käsikirjoituksessa: nuorrna Käsikirjoituksessa: veisto-tanterille Käsikirjoituksessa säkeen edessä uuden kappaleen alkamista tarkoittava symboli. Käsikirjoituksessa: Epäkoelpo Käsikirjoituksessa: maailmassa Käsikirjoituksessa: poloisen